Nikolai Breško-Breškovski
Nikolai Nikolajevitš Breško-Breškovski (ven. Никола́й Никола́евич Бре́шко-Брешко́вский; 20. helmikuuta (J: 8. helmikuuta) 1874 Pietari – 23. elokuuta 1943 Berliini) oli venäläinen kirjailija ja lehtimies.[1]
Nikolai Breško-Breškovski syntyi puolalais-ukrainalaiseen aatelissukuun. Hänen äitinsä oli narodnikki ja sosialistivallankumouksellisten johtaja Jekaterina Breško-Breškovskaja. Äidin pidätyksen ja karkotuksen takia Nikolai kasvoi enonsa luona Volynian Zaslavissa. Valmistuttuaan Rovnon reaaliopistosta vuonna 1893 hän muutti Pietariin, jossa hän työskenteli valmisteveroviraston tarkastajana. 1890-luvun puolivälissä hänestä tuli ammattikirjailija.[1]
Breško-Breškovskin varhaisten teosten aiheena oli Ukrainan maaseudun elämä ja Zaporižžjan kasakoiden historia. 1900-luvun alusta lähtien hän kirjoitti sanoma- ja aikakauslehtiin urheilusta, muodista, seurapiiritapahtumista ja maalaustaiteesta. Taidekriitikkona Breško-Breškovski oli suorasukainen ja naiivi. Leo Tolstoin haastattelu vuonna 1907 sai Viktor Bureninin nimittämään häntä ”kuuluisuuksia imeväksi kirpuksi”.[2]
Kirjailijana ja lehtimiehenä Breško-Breškovski oli tavattoman tuottelias. Ajankohtaisten lehtiartikkeleiden lisäksi hän kirjoitti satoja kaupunkirahvaalle tarkoitettuja viihderomaaneja ja -kertomuksia. 1910-luvun alussa Breško-Breškovski oli Venäjän luetuin kirjailija. Erityisen suosittuja olivat sirkuspainijoiden ja härkätaistelijoiden elämästä kertovat romaanit.[2] Eräitä niistä esitettiin myös näytelmäversioina. Breško-Breškovski oli Venäjän ensimmäinen elokuvakäsikirjoittajana toiminut kirjailija ja hän työskenteli myös elokuvaohjaajana.[3]
1910-luvun puolivälissä kirjailijan pääteemaksi muodostui seurapiirien ja hovin paheellinen elämä. Balkanin sodissa vuosina 1912–1913 hän työskenteli sotakirjeenvaihtajana. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän kirjoitti isänmaallisia ja saksalaisvastaisia romaaneja. Helmikuun vallankumouksen jälkeen kirjoitettu ”Keisariparin häpeä” (Pozor dinastii, 1917) kuvaa Grigori Rasputinin vaikutusta Venäjän keisaripariskuntaan.[1][3]
Vuonna 1920 Breško-Breškovski muutti pois Venäjältä. Ulkomailla kirjoitettujen yli kolmenkymmenen romaanin aiheita ovat ”juutalaisten, saksalaisten ja bolševikkien Venäjän-vastainen salaliitto” sekä salaperäisen ”Slaavilaisen liiton” toiminta. Vuonna 1933 kirjailija siirtyi Berliiniin, jossa hän työskenteli Natsi-Saksan propagandakoneistossa. Hän sai surmansa kaupungin pommituksessa.[3]
Suomennettu teos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Keisariparin häpeä: kaksiosainen poliittinen romaani. Helsinki: G. W. Edlund, 1917.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Russkije pisateli. 1800–1917: Biografitšeski slovar, tom 1, s. 327. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1989.
- ↑ a b Russkije pisateli, XX vek. Biobibliografitšeski slovar. Tšast 1, s. 211. Moskva: Prosveštšenije, 1998. ISBN 5-09-006993-X.
- ↑ a b c Russkije pisateli, XX vek. Biobibliografitšeski slovar. Tšast 1, s. 212. Moskva: Prosveštšenije, 1998. ISBN 5-09-006993-X.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||
