NikoLa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

NikoLa (oikealta nimeltään Niko-Pekka Ahola, s. 17. helmikuuta 1987 Riihimäki[1]) on suomalainen esiintyvä taiteilija ja drag-artisti. Hän on alkujaan kotoisin Riihimäeltä, mutta asuu nykyään Helsingissä. Hän on ollut myös koulunkäyntiavustaja ja yrittäjä.[1][2]

NikoLa on osallistunut Miss Drag Queen -kilpailuun vuosina 2006 ja 2007, joista viimeksi mainitun hän voitti.[1][3] Nikola osallistui myös X-Factoriin vuonna 2010.[4]

NikoLa tuotti yhdessä Cristal Snow’n kanssa viisi vuotta Ilta-Sanomien verkkosivuille ToosaTV-nimistä sarjaa, jossa parodioidaan suomalaisia julkisuuden henkilöitä ja televisio-ohjelmia. Ohjelmaa esitettiin myös Fox-kanavalla 3 tuotantokautta. Sarja sai alkunsa YouTubessa, josta he siirtyivät Ilta-Sanomien sivuille vuonna 2011. Foxilla sarjaa esitettiin vuosina 2016-2020.[2] [5] NikoLa toimi myös radiojuontajana Radio Helsingissä yhdessä Laura Haimilan kanssa, mutta ohjelma lopetettiin helmikuussa 2021.[6]

NikoLa on kertonut julkisesti lopettaneensa alkoholinkäytön kokonaan vuonna 2011.[7]

Syksyllä 2024 hänet nähdään Suomen komediateatterin Näillä mennään!-revyyssä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c https://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/4748413/Koulukiusatusta+pojasta+kasvoi+esiintymista+rakastava+dragtaiteilija (Arkistoitu – Internet Archive) ts.fi Viitattu 1.11.2019
  2. a b ToosaTV – julkkisparodiaa jo kolme vuotta ISTV:ssä Ilta-Sanomat. 7.3.2014. Arkistoitu 26.7.2014. Viitattu 17.7.2014.
  3. Miss Drag Queen 2007 ranneliike.net. Viitattu 17.7.2014.
  4. Drag queen osallistui X-Factoriin MTV.fi. 18.2.2010. Arkistoitu 3.6.2016. Viitattu 12.4.2016.
  5. FOX - ToosaTV foxtv.fi. Arkistoitu 14.4.2016. Viitattu 12.4.2016.
  6. Iso myllerrys Radio Helsingissä: Maria Veitola on johtajan pestistä sivussa ja aamujuontajat pihalle www.iltalehti.fi. Viitattu 28.2.2021.
  7. Radiojuontaja Niko-Pekka Mäkinen avoimena absolutismistaan: Takana yhdeksän vuotta ilman alkoholia www.iltalehti.fi. Viitattu 28.2.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]