Niklas Persson
|
|
|
|---|---|
|
|
|
| Syntynyt | 26. maaliskuuta 1979 (ikä 34) Ösmo, Ruotsi |
| Kansalaisuus | |
| Pelipaikka | hyökkääjä |
| Maila | vasen |
| Pituus | 188 cm |
| Paino | 93 kg |
| Lempinimi | Pajen |
|
|
|
| Seura | TsSKA Moskova |
| Sarja | KHL |
| Pelinumero | 53 |
|
|
|
| Pääsarjaura | 1997– |
| Aik. seurat | Leksands IF (SEL/Allsv.) Linköpings HC (SEL) Neftehimik Nižnekamsk (KHL) |
Niklas Persson (s. 26. maaliskuuta 1979 Ösmo, Ruotsi) on ruotsalainen jääkiekkoilija, joka pelaa KHL-joukkue TsSKA Moskovassa. Suhteellisen isokokoinen Persson osaa pelata sekä keskellä että laidassa hyvin molempiin suuntiin.
Sisällysluettelo |
Ura[muokkaa]
Perssonin kasvattajaseura on Sorunda/Ösmo HC. Hän pelasi myöhemmin juniorina Huddinge IK:ssa ja sen jälkeen Leksands IF:ssä. Persson oli kaudella 1996–1997 joukkueen J20-junioreiden paras pistemies tehoilla 18+15=33. Seuraavalla kaudella 1997–1998 hän teki Elitserien-debyyttinsä ja pelasi 17 runkosarjaottelua tehoin 2+3=5 sekä kaksi playoff-ottelua ilman tehopisteitä. Varsinainen tulokaskausi 1998–1999 toi Perssonille 47 runkosarjaottelussa tehot 1+2=3.
Vuonna 2001 Leksands IF putosi HockeyAllsvenskaniin. Hän teki kaudella 2001–2002 runkosarjassa 22 pistettä, mutta keväällä 2002 joukkuetta takaisin Elitserieniin nostamassa mukana ollut Persson kuului Leksandin parhaimmistoon jakamalla yhdeksällä osumallaan karsintasarjan maalipörssin voiton Timrå IK:n Markus Matthiassonin kanssa. Hänestä tuli kaudella 2002–2003 nousijajoukkueen kapteeni ja Persson teki läpimurtonsa Elitserienissä tekemällä runkosarjassa tehot 4+21=25, joilla hän sijoittui Leksandin sisäisessä pistepörssissä neljänneksi. Kaudella 2003–2004 Persson voitti tehoilla 14+19=33 joukkueen sisäisen pistepörssin, mutta Leksand kuitenkin putosi keväällä 2004 HockeyAllsvenskaniin.
Persson jatkoi Leksandissa HockeyAllsvenskan-pelejä kaudella 2004–2005. Hän oli tehoilla 15+23=38 joukkueen toiseksi paras pistemies työsulkuvahvistus Michael Ryderin jälkeen. Persson oli taas keväällä 2005 nostamassa joukkuetta Elitserieniin, jossa hän jatkoi kaudella 2005–2006. Leksandin visiitti jäi kuitenkin vain yhden kauden mittaiseksi joukkueen pudottua taas HockeyAllsvenskaniin keväällä 2006. Persson toimi Leksandin kapteenina kaikkiaan neljä kautta vuodet 2002–2006. Hän jatkoi kaudella 2006–2007 Elitserien-pelejään Linköpings HC:ssa, jonne Persson siirtyi kaksivuotisella sopimuksella huhtikuussa 2006. Hän oli ensimmäisellä kaudellaan tehoilla 15+17=32 joukkueen toiseksi paras maalintekijä Tony Mårtenssonin jälkeen sekä neljänneksi paras pistemies. Kevään 2007 pudotuspeleissä Persson jakoi tehoilla 5+9=14 pistepörssin toisen sijan MODO Hockeyn Robert Dömen kanssa. Hän voitti kauden päätteeksi Elitserien-hopeaa.
Myös keväällä 2008 Elitserien-hopeaa voittanut Persson teki saman vuoden huhtikuussa kaksivuotisen jatkosopimuksen Linköpingin kanssa. Hänestä tuli kaudella 2008–2009 joukkueen varakapteeni ja hän teki Elitserienin yhden kauden piste-ennätyksensä tehoilla 21+21=42, joilla Persson sijoittui Linköpingsin sisäisessä pistepörssissä kolmanneksi, sisäisessä maalipörssissä toiseksi sekä Elitserienin maalipörssissä yhdeksänneksi Timrån Mika Pyörälän kanssa. Persson pelasi kauden aikana myös neljä ottelua Champions Hockey Leaguessa, jossa hän voitti tehoilla 1+5=6 Linköpingin sisäisen pistepörssin. Persson ei kuitenkaan pelannut toista sopimuskauttaan, kun hän teki huhtikuussa 2009 kaksivuotisen sopimuksen KHL-joukkue Neftehimik Nižnekamskin kanssa.[1][2]
Ensimmäinen kausi 2009–2010 KHL:ssä oli varsin tehokas, kun Persson voitti tehoilla 13+24=37 Neftehimik Nižnekamskin sisäisen pistepörssin. Hän teki heinäkuussa 2010 vuoden mittaisen sopimuksen NHL-joukkue Tampa Bay Lightningin kanssa.[3] Harjoitusleirin päätteeksi joukkue pudotti Perssonin farmijoukkue Norfolk Admiralsiin, AHL:ään,[4] mutta hän palasi ennen ensimmäistäkään runkosarjaottelua loppukaudeksi takaisin Neftehimikiin.[5][6] Kaudeksi 2011–2012 hän siirtyi TsSKA Moskovaan.
Maajoukkue[muokkaa]
| Mitalit | |||
|---|---|---|---|
| Maa: |
|||
| Miesten jääkiekko | |||
| MM-kilpailut | |||
| Slovakia 2011 | jääkiekko | ||
| Sveitsi 2009 | jääkiekko | ||
| Saksa 2010 | jääkiekko | ||
Persson edusti Ruotsia MM-kilpailuissa vuosina 2009 ja 2010 voittaen molemmista turnauksista pronssia. Hän toimi jälkimmäisessä turnauksessa Ruotsin varakapteenina.
Persson pelasi myös alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa vuosina 1998 ja 1999 sekä alle 18-vuotiaiden EM-kilpailuissa vuonna 1997, jolloin hän voitti hopeaa.
Muuta[muokkaa]
NHL:ssäkin pelannut, nykyään KHL-joukkue Salavat Julajev Ufaa edustava Robert Nilsson on Perssonin serkku.
Tilastot[muokkaa]
| Runkosarja | Pudotuspelit | Arvokisat | |||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Kausi | Joukkue | Liiga | O | M | S | Pist. | RM | O | M | S | Pist. | RM | Turnaus | O | M | S | Pist. | RM | |||
| 1997–1998 | Leksands IF | Elitserien | 17 | 2 | 3 | 5 | 4 | 2 | 0 | 0 | 0 | 0 | JMM | 7 | 0 | 2 | 2 | 10 | |||
| 1998–1999 | Leksands IF | Elitserien | 47 | 1 | 2 | 3 | 6 | 1 | 0 | 0 | 0 | 0 | JMM | 6 | 2 | 2 | 4 | 2 | |||
| 1999–2000 | Leksands IF | Elitserien | 49 | 2 | 5 | 7 | 34 | - | - | - | - | - | |||||||||
| 2000–2001 | Leksands IF | Elitserien | 48 | 3 | 4 | 7 | 43 | - | - | - | - | - | |||||||||
| 2001–2002 | Leksands IF | Allsvenskan | 42 | 9 | 13 | 22 | 50 | - | - | - | - | - | |||||||||
| 2002–2003 | Leksands IF | Elitserien | 49 | 4 | 21 | 25 | 51 | 5 | 0 | 0 | 0 | 10 | |||||||||
| 2003–2004 | Leksands IF | Elitserien | 50 | 14 | 19 | 33 | 42 | - | - | - | - | - | |||||||||
| 2004–2005 | Leksands IF | Allsvenskan | 43 | 15 | 23 | 38 | 36 | - | - | - | - | - | |||||||||
| 2005–2006 | Leksands IF | Elitserien | 34 | 7 | 10 | 17 | 30 | - | - | - | - | - | |||||||||
| 2006–2007 | Linköpings HC | Elitserien | 55 | 15 | 17 | 32 | 32 | 15 | 5 | 9 | 14 | 6 | |||||||||
| 2007–2008 | Linköpings HC | Elitserien | 54 | 10 | 22 | 32 | 44 | 15 | 3 | 6 | 9 | 10 | |||||||||
| 2008–2009 | Linköpings HC | Elitserien | 55 | 21 | 21 | 42 | 38 | 7 | 4 | 4 | 8 | 4 | MM | 9 | 2 | 4 | 6 | 4 | |||
| 2009–2010 | Neftehimik Nižnekamsk | KHL | 55 | 13 | 24 | 37 | 30 | 7 | 0 | 1 | 1 | 2 | MM | 9 | 0 | 4 | 4 | 0 | |||
| 2010–2011 | Neftehimik Nižnekamsk | KHL | 39 | 3 | 12 | 15 | 32 | 7 | 1 | 2 | 3 | 2 | MM | 2 | 2 | 0 | 2 | 0 | |||
| 2 kautta | yhteensä | KHL | 94 | 16 | 36 | 52 | 62 | 14 | 1 | 3 | 4 | 4 | |||||||||
| 10 kautta | yhteensä | Elitserien | 458 | 79 | 124 | 203 | 324 | 45 | 12 | 19 | 31 | 30 | |||||||||
Lähteet[muokkaa]
- Niklas Persson The Internet Hockey Databasessa (HockeyDB.com) (englanniksi)
- Niklas Persson Eurohockey-sivustolla (englanniksi)
- Niklas Persson EliteProspects-sivustolla (englanniksi)
Viitteet[muokkaa]
- ↑ Robert Pettersson: Pajen valde spel i Nizjnekamsk 20.4.2009. Hockeysverige.se. Viitattu 20.2.2011. (ruotsiksi)
- ↑ Neftekhimik nästa för Persson 20.4.2009. Corren.se. Viitattu 20.2.2011. (ruotsiksi)
- ↑ Niklas Persson klar för Tampa Bay 2.7.2010. Aftonbladet. Viitattu 20.2.2011. (ruotsiksi)
- ↑ Uffe Bodin: "Pajen" klarade inte cutten 27.9.2010. Hockeysverige.se. Viitattu 20.2.2011. (ruotsiksi)
- ↑ Henrik Sjöberg: Persson nobbar LHC - väljer spel i KHL 6.10.2010. HockeyExpressen. Viitattu 20.2.2011. (ruotsiksi)
- ↑ Uffe Bodin: "Pajen" ratar Linköping 6.10.2010. Hockeysverige.se. Viitattu 20.2.2011. (ruotsiksi)