Niilo Saarinen
Sivulta puuttuu Niilo Saarinen (s. 1896 Kalanti – k. joulukuu 1976 Hanko) oli kalantilainen merikapteeni ja Suomen Meripelastusseuran pitkäaikainen lippukapteeni.
Niilo Saarinen lähti merelle nuorena poikana ja kohosi tavallista tietä merikapteeniksi. Hän sai merikapteeninkirjansa Rauman Merenkulkuopistosta vuonna 1926.
Vuonna 1936 hänet kutsuttiin Meripelastusseuran toimesta valvomaan Suomen ensimmäisen pelastusaluksen rakentamista. Tämä alus, pelastusristeilijä Outoori, laskettiin vesille seuraavana keväänä ja kapteeni Saarinen jäikin sen päälliköksi.
Tästä alkoi hänen mittava uransa Meripelastusseuran ykköspäällikkönä. Hän mm. valvoi kaikkien vuosina 1936 - 47 valmistuneiden pelastusalusten rakentamista. Näitä aluksia oli kahta mallia: yksikoneiset ja -potkuriset Anna Gadd, Haapasaari, Kokkoluoto ja Ledsund sekä kaksikoneiset ja -potkuriset Hailuoto, Hans Helenius, Merikokko, Seiskari, Siilinkari, Syväri (1945 alkaen Reposaari), Sälgrund, Tankar ja Ääninen (1945 alkaen Valsörn). Alukset olivat puurunkoisia ja materiaalina käytettiin pääasiassa perobamäntyä.
Pelastusveneet olivat brittiläistä mallia ja alun perin niitä säilytettiin käytön väliajat maihin vedetyllä kelkalla ja laskettiin veteen vain tarpeen tullen. Käytäntö kuitenkin todettiin sopimattomaksi Suomen oloihin ja aluksille rakennettiin omat laiturit joissa niitä säilytettiin koko purjehduskausi vesillä. Telakointikelkat joihin useimpiin liittyi erityinen venevaja kuitenkin säilytettiin talvikunnostusta varten. Näitä rakennelmia on säilynyt useita, eräinä tunnetuimpina Föglön Degerbyssä ja Helsingin Seurasaaressa.
Viimeisenä alussarjasta valmistui purjehduskaudeksi 1947 toinen pelastusristeilijä, Outoorin sisaralus Isokari, josta tulikin kapteeni Saarisen lippulaiva. Vuonna 1950 Meripelastusseuran valtuuskunta nimitti hänet virallisesti seuran lippukapteeniksi.
Miltei kaikki nämä alukset ovat yksi kerrallaan poistuneet käytöstä, mutta moni on vielä yksityisomistuksessa purjehduskuntoisena. Toiseksi viimeinen vielä palvellut kapteeni Saarisen rakennuttama ja rakennusvalvoma pelastusalus, pv Seiskari, on keväällä 2009 poistettu käytöstä ja myyty. Viimeisenä jatkaa palveluaan pv Merikokko, nyt Pyhäjoella; se oli hyvin kauan Porkkalan Meripelastusyhdistyksen nimikkoalus, josta he luopuivat vasta saatuaan isomman ja merikelpoisemman pr Isokarin - jonka palvelus on myös päättynyt jo 2000-luvun alkupuolella.
Monessa paikassa palvella ehtinyt, loppuun asti ilman lujitemuovivahvistusta selvinnyt yksikoneinen pv Ledsund vietiin kesällä 1978 Föglön Degerbyssä olevaan Meripelastusseuran venevajaan, josta tehtiin osa paikallista kotiseutumuseota.[1] Pelastusvene Anna Gadd puolestaan löysi lopullisen satamansa Forum Marinumista Turussa.
Kapteeni Saarisen ura meripelastajana oli mittava. Hän jäi eläkkeelle vuonna 1960 ja jäi edelleen asumaan vanhaan kotitaloonsa Hangon Korkeavuorenkadulla. Kun hänen lippulaivansa Isokari (1965 - 1988 p/r Russarö) meni vuonna 1967 täyskorjaukseen jossa siitä poistettiin mastot, vanha keulamasto lahjoitettiin kapteeni Saariselle. Masto pystytettiin kotipihalle jossa se seisoikin sittemin kymmenen vuotta täysin takiloituna, valoineen ja lippuineen. Vasta talon uusi omistaja poisti maston perikunnan myytyä kiinteistön.
Seuraavana vuonna kun kapteeni Saarinen jäi eläkkeelle, valmistui Wärtsilä Oy:n Vaasan telakalla Kotkaa varten uusi teräsrunkoinen pelastusristeilijä, joka sai hänen nimensä. Se oli ensimmäinen jäätä murtava pelastusalus ja sillä ajettiinkin runsaasti kelirikkoajoa Haapasaareen. Aluksessa on myös alusta alkaen ollut keulakannelle sijoitettu kiinteä vesitykki jolle voimaa antaa 8000 litran minuuttitehoinen palopumppu. Varustukseen kuuluu myös mastoon liitetyt sumusuuttimet, joiden luoman suojaverhon turvin alus voi mennä aivan kiinni palavaan laivaan. Varustusta tarvittiin tositoimeen jo vuonna 1963 kun Rankin saarella syttyi tulipalo sotilaskotirakennuksessa: Niilo Saarinen toi paikalle huomattavan määrän sammuttajia ja tuki sammutustyötä voimakkaasti vesitykkinsä avulla.
Alus vapautui Kotkasta vuonna 1968 kun pelastusristeilijä Wilhelm Wahlforss valmistui.
Pelastusristeilijä Niilo Saarinen siirtyi vuonna 1968 aluksi Tornioon, mutta osoittauduttuaan liian suureksi noille ahtaille vesille sen yhä jatkuvaksi sijoituspaikaksi päätyi Raahe. Alus katsastettiin jo varhain kotimaanliikenteen lastilaivaksi ja hinaajaksi, ja sitä on pidetty liikenteessä ympärivuotisesti. Kauneimman kesän aikana kun alus on hinaustöiltä ehtinyt sitä on toisinaan käytetty lyhyiden kiertoajeluiden risteilyaluksena. Lisäksi alus on jo Raaheen tulostaan asti toiminut lisähinaajana Rautaruukin satamassa. Hyvin pitkään sen työparina toimi Rautaruukin hinaaja m/s Rautaluoto[2].
Niilo Saarinen kuoli joulukuussa 1976 ja Meripelastusseura järjesti hänelle juhlalliset hautajaiset. Nimikkoalusta tilaisuudessa edusti Raahen Meripelastusyhdistyksen puheenjohtaja.
Viitteet [muokkaa]
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Erkki Metsävuori: Saaristomerta ja sankareita - luku Draken ja kapteeni Niilo Saarinen, s. 110 - 118; Turun Sanomat Oy, 1993. ISBN 951-9129-14-6
- Suomen Meripelastusseuran vuosijulkaisu 1961: Unto Lindqvist: "Pelastusristeilijä Niilo Saarinen laskettu vesille"
- Suomen Meripelastusseuran vuosijulkaisu 1963: Kotkan Meripelastusyhdistyksen toiminta vuonna 1963
- Suomen Meripelastusseuran vuosijulkaisu 1976: Paul J. Lammi: Niilo Saarinen in memoriam
- Suomen Meripelastusseuran vuosijulkaisu 1978: Veijo I. Merikalla: Raahen Meripelastusyhdistyksen toiminta vuonna 1978
- Suomen meripelastusseura, PR Niilo Saarinen
- pv Merikokko:[1]
