Niclas Sandells
Niclas Emanuel Sandells (s. 14. maaliskuuta 1984 Pietarsaari) on suomalainen yleisurheilija joka on keskittynyt keskimatkojen juoksuun. Hän edustaa IK Falkenia ja hänen valmentajansa on Tom Andtbacka aikaisemmin Guy Storbacka.
Alunperin Sandells harrasti jääkiekkoa, mutta siirtyi siitä juoksijaksi. Aikaisempi tausta vaikutti niin, että yksilölajiin siirtynyt Sandells oli edelleen joukkueurheilija. Siitä alkoikin uusi yhteistyö harjoitustiimin Mikael Bergdahlin, Tommy Granlundin ja Robert Rotkirchin kanssa. Sitä mukaa yleistyivät myös etelän leiritykset. Myöhemmin yhteistyö jatkui Jukka Keskisalon ja hänen valmentajansa Ismo Hämäläisen kanssa. Edelleen Sandells oppi lukemaan elimistönsä tilaa muun muassa maitohappomittausten avulla. [1][2]Sandellsin ura kääntyikin nousuun.
Sandells karsiutui 1 500 metrin alkuerissä Torinon EM-hallikilpailuissa 2009 ja Barcelonan EM-kilpailuissa 2010.[1] Helsingin EM-kisoissa 2012 Sandells voitti 1 500 metrin alkueränsä ajalla 3.45,74 ja selviytyi finaaliin.[3][4] EM-finaalissa hän kaatui 500 metriä ennen maalia ja oli lopulta finaalin viimeinen eli kahdestoista.[1][5] Sandells oli ilmoitettu myös 5 000 metrille, mutta hän halusi keskittyä vain 1 500 metrin juoksuun. [6][7] Lapinlahden eliittikisassa 2012 Sandells juoksi uuden ennätyksensä 3.36,88 jääden vain 55 sekunnin sadasosaa voimassa olevasta Suomen ennätyksestä.[8] Aika on kaikkien aikojen kolmanneksi paras suomalaisaika 1500 metrillä Vasalan ja Loikkasen jälkeen. [9] Lontoon olympialaisissa hän karsiutui 1 500 metrin alkuerissä.[1]
Kesäkuussa 2009 Sandells juoksi maililla ajan 4.02,29, joka oli vuoden 1991 jälkeen paras suomalaisaika tuolla suomalaisten harvoin juoksemalla matkalla.[10] Hän paransi mailin ennätystään aikaan 4.00,38 Joensuun eliittikisoissa 21. elokuuta 2010. Hän on voittanut 1 500 metrin maaottelujuoksun Helsingissä 2010 ja 2011 sekä Göteborgissa 2012. Hallimaaottelussa hän on voittanut 3 000 metriä Tampereella 2011.[1]
Sisällysluettelo |
Henkilökohtaiset saavutukset [muokkaa]
Henkilökohtaiset SM-mitalit aikuisten sarjassa[1] [muokkaa]
- Kultaa
- Hopeaa
- Pronssia
- 800 metriä, 2007 (1.50,29)
Sisäratojen SM-mitalit aikuisten sarjassa[1] [muokkaa]
- Kultaa
- Hopeaa
- Pronssia
- 800 metriä, 2005 (1.54,69)
Henkilökohtaiset ennätykset [muokkaa]
Ulkoradat[1] [muokkaa]
| Matka | Aika | Paikka | Päivä |
|---|---|---|---|
| 800 m | 1.47,64 | Lapinlahti | 24. heinäkuuta 2011 |
| 1 500 m | 3.36,88 | Lapinlahti | 8. heinäkuuta 2012 |
| Maili | 4.00,38 | Joensuu | 21. elokuuta 2010 |
| 2 000 m | 5.20,48 | Joensuu | 16. heinäkuuta 2008 |
| 3 000 m | 7.53,12 | Oslo | 24. toukokuuta 2012 |
Sisäradat[1] [muokkaa]
| Matka | Aika | Paikka | Päivä |
|---|---|---|---|
| 800 m | 1.54,59 | Kuortane | 23. helmikuuta 2003 |
| 1 500 m | 3.44,35 | Tukholma | 18. helmikuuta 2009 |
| 3 000 m | 8.02,33 | Tukholma | 21. helmikuuta 2013 |
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b c d e f g h i Niclas Sandells Tilastopajan tietokannassa (tilastopaja.org)
- ↑ Poika, joka halusi mennä tuhatta ja sataa. Pohjalainen sanomalehti. 11.9.2012 sivu 20.
- ↑ http://yle.fi/urheilu/sandells_loistojuoksulla_finaaliin/6201411
- ↑ http://yle.fi/urheilu/suomen_jokerikortti_sykahdytti_-_miksi_ei_myos_finaalissa/6201473
- ↑ http://yle.fi/urheilu/kaatuminen_murskasi_sandellsin_unelman/6202016
- ↑ http://www.iltasanomat.fi/yleisurheilu/art-1288477719811.html
- ↑ http://yle.fi/urheilu/suomalaisjuoksija_saastelee_5000_metria_valiin/6195024
- ↑ http://yle.fi/urheilu/sandells_jai_niukasti_vasalan_sesta/6210207
- ↑ Helsingin Sanomat 9.7.2012 sivu A13.
- ↑ Niclas Sandells voitti mailin Viron eliittikisoissa 04.06.2009. Suomen Urheiluliitto. Viitattu 04.06.2009.