Newfoundlandin matalikko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Newfoundlandin matalikko (Grand Banks) Labrador- ja Golf-virran kohtaamispaikassa

Newfoundlandin matalikko (engl. Grand Banks of Newfoundland) on n. 500 kilometrin pituinen merialue Atlantilla Kanadan itärannikolla, Newfoundlandin saaren kaakkoispuolella.[1][2] Matalikon keskisyvyys on 50-100 metrin välillä. Se sijaitsee Labradorin- ja Golfvirran kohtaamispaikassa[1] ja se on syntynyt Golfvirran sulattaessa Labradorinvirran mukana pohjoisesta kulkeutuneita jäävuoria, jolloin vuorten mukana kulkeutunut sora on painunut pohjaan[2]. Alueella on useita erillisiä matalikkoja, joista suurimpien nimet ovat Grand, Green ja St. Pierre. Matalikkoalueiden, joiden syvyys on alle 200 metriä, yhteenlaskettu pinta-ala on noin 282 500 km².[3]

Alue tunnetaan sumuisena, mikä johtuu lämpimän Golfvirran ilmamassojen kohtaamisesta Labradorinvirran tuomien kylmien ilmamassojen kanssa, jolloin ilman ja meren väliset lämpötilaerot ovat suuria. Alueella on myös runsaasti jäävuoria, etenkin keväisin.[3]

Newfoundlandin matalikko on ollut kansainvälisesti tunnettu kalastusalue, josta on kalastettu erityisesti turskaa. Myös kolja, meriahven, kampela, makrilli ja silli kuuluvat alueen kalalajeihin. Eurooppalaiset kalastajat havaitsivat alueen kalaresurssit 1400-luvun lopussa, ja alue alkoi pian houkutella runsaasti vanhan mantereen kalastajia. Alueen kalaisuuden ansiosta syntyivät myös ensimmäiset Newfoundlandin eurooppalaisasutukset, jotka perustettiin kalan kuivaus- ja suolaustukikohdiksi ennen kalojen kuljetusta Eurooppaan. 1900-luvulla eurooppalaiset, yhdysvaltalaiset ja kanadalaiset kalastajat ovat jatkaneet suurimittaista kalastustoimintaa. 1950-luvulta lähtien alueella toimi myös paljon venäläisiä ja japanilaisia kalastusaluksia. Kanadan hallitus laajensi merialuettaan vuonna 1977, jolloin suurin osa alueesta tuli sen hallintaan ja ulkomaalaisten kalastajien määrää vähennettiin. Alueen turskakanta romahti vuonna 1992, jolloin sen kalastaminen loppui lähes kokonaan. Kalastus aloitettiin uudelleen rajoitetussa määrin 1998, mutta turskakannat ovat edelleen hyvin alhaiset, eikä kalastustoiminta ole palannut entiselleen.[3]

Öljynporaus alueella alkoi 1970-luvun lopulla ja se nousi yleiseen tietoisuuteen etenkin Ocean Ranger -porauslautan onnettomuuden johdosta, missä sen 84 hengen miehistö menehtyi 15. helmikuuta 1982. Uusimpia öljykenttiä ovat Hibernia, jossa öljyntuotanto alkoi 1997 sekä Terra Nova, jossa tuotanto aloitettiin tammikuussa 2002.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Weilin+Göösin tietosanakirja 4 Neu-Set, s. 1321. Gütersloh: Weilin + Göös, 1993. ISBN 951-35-500-2.
  2. a b Newfoundlandin Matalikko Pieni tietosanakirja. 1925-28. Helsinki: Otava. Viitattu 17.3.2012.
  3. a b c d Ken Drinkwater, Allyn Clarke: Grand Banks The Canadian Encyclopedia. 2012. Historica-Dominion. Viitattu 17.3.2012. (englanniksi)

Koordinaatit: 45°14′13″N, 50°59′21.2″W