New Yorkin tuhon jälkeen vuonna 2019
| New Yorkin tuhon jälkeen vuonna 2019 | |
|---|---|
| 2019 - Dopo la caduta di New York | |
 Elokuvan italialainen juliste |
|
| Ohjaaja | Sergio Martino |
| Käsikirjoittaja |
Ernesto Gastaldi Sergio Martino Gabriel Rossini |
| Tuottaja | Luciano Martino |
| Säveltäjä |
Guido De Angelis Maurizio De Angelis (yhteisnimellä Oliver Onions) |
| Leikkaaja | Eugenio Alabiso |
| Tuotantosuunnittelija | Antonello Geleng |
| Pääosat |
Michael Sopkiw Valentine Monnier |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |
Italia Ranska |
| Tuotantoyhtiö | Medusa Film |
| Levittäjä | Netflix |
| Ensi-ilta | 1983 |
| Kesto | 96 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
New Yorkin tuhon jälkeen vuonna 2019 (alkuperäiseltä nimeltään 2019 – Dopo la caduta di New York) on Sergio Martinon ohjaama italialais-ranskalainen post-apocalypse-elokuva, joka on yksi tyylilajinsa tunnetuimpia edustajia. Se sai ensi-iltansa vuonna 1983. Elokuva on ottanut selkeästi vaikutteita sellaisista suuren budjetin post-apocalypsen klassikoista kuin Mad Max 2 – asfalttisoturi ja Pako New Yorkista.[1]
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ydinsota on tuhonnut suuren osan maailmaa, tappanut suurimman osan väestöstä ja muuttanut suuren osan lopuista mutanteiksi. Lisäksi säteily on steriloinut kaikki maailman naiset niin, ettei 15 vuoteen ole syntynyt yhtään lasta. Eurooppalais-afrikkalais-aasialainen liittouma Euracit on valloittanut Yhdysvallat ja niinpä Pan-amerikkalainen liittouma on vetäytynyt maan alle harjoittamaan sissisotaa euraceja vastaan. Euracit, jotka ovat perustaneet päämajansa New Yorkiin, pyrkivät tappamaan kaikki kaupungeissa piileskelevät amerikkalaiset mutanttijengit ja kaappaamaan terveet lääketieteellisiin kokeisiin, joiden tavoitteena on tuottaa tieteellisin keinoin uusi hedelmällinen nainen.
Itse elokuvan tarina alkaa kuvaamalla Parsifal-nimisen yksinäisen seikkailijan ja desperadon osallistumista Nevadan autiomaassa käytävään romuralliin. Parsifal onnistuu tappamaan vastustajansa ja voittaa näin romurallin. Palkinnoksi hän saa rahaa, ”license to kill” -merkkejä sekä orjattaren. Parsifal lähtee moottoripyörällään pois ja päästyään hieman kauemmas, vapauttaa orjattaren. Silloin pan-amerikkalaiset tainnuttavat Parsifalin ja vievät hänet Alaskassa sijaitsevaan päämajaansa. Siellä Parsifal saa tietää, että New Yorkin raunioissa on ihmiskunnan viimeinen hedelmällinen nainen, jonka he voivat hakea sieltä pois ja lähettää Alfa Centauriin perustamaan uuden ihmiskunnan. Naisen professori-isä on nimittäin säilönyt tyttärensä horrostilaan vaivutettuna suojakupuun ennen kuin ydinsäteily on steriloinut naiset.
Pan-amerikkalaisen liiton presidentti päättää Parsifalin olevan romurallimestarin ominaisuudessaan paras mahdollinen pelastusretkikunnan johtaja, Kahden pan-amerikkalaisen kumppaninsa, Bronxin ja Ratchetin, kanssa Parsifal lähteekin kohti New Yorkia. Livahdettuaan New Yorkin puolustusrenkaiden lävitse hän törmää säteilyn mutatoimaan rottajengiin, joka pakoilee euraceja ja hankkii elantonsa rottia metsästämällä. Parsifal kumppaneineen jää vangiksi, mutta pakenee sitten rottajengistä mukaan tarttuneen Giaran kanssa jatkamaan tehtäväänsä. Pian he kuitenkin jäävät euracien vangeiksi. Eurac-upseeri Ania kuitenkin rakastuu Parsifaliin ja tätä hyödyntäen Parsifal pakenee.
Pian Parsifal, Giara ja kumppanit törmäävät kääpiöjengiin, jota johtaa Shorty-niminen mies. Kääpiöt tietävät missä viimeinen hedelmällinen nainen on, mutta euracien jatkuvat hyökkäykset vaikeuttavat tavoitteen saavuttamista. Erään pakomatkan aikana Parsifal löytääkin säteilyn ihmisapinoiksi muuttaman jengin, jonka johtaja The Big Ape liittyy hänen ryhmäänsä. Yhdessä joukko hakee viimeisen hedelmällisen naisen, joka Lumikin tavoin on lasikuvussa vaivutettuna uneen, ja lähtee autolla pakoon. Pakomatkan aikana he joutuvat väistelemään niin tunnelissa olevia miinoja kuin euracien lukuisia vartijoitakin, mutta kuin ihmeen kaupalla he selviytyvät, vaikka The Big Ape saakin surmansa. Kun matka kohti Alaskaa on juuri alkamassa, ja sankarit ovat juuri pääsemässä turvaan, Giara saa surmansa. Raivostaan Parsifal saa voimia jatkaa pakomatkaa, ja matka kohti Alaskaa jatkuu. Tällöin Ratchet kuitenkin paljastuu kyborgipetturiksi, ja Parsifal tappaa tämän. Lopulta Parsifal pääsee Alaskaan ja matka kohti Alfa Centauria alkaa.
Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Michael Sopkiw | … | Parsifal |
| Valentine Monnier | … | Giara |
| Anna Kanakis | … | Ania |
| Romano Puppo (nimellä Roman Geer) | … | Ratchet |
| Paolo Maria Scalondro (nimellä Vincent Scalondro) | … | Bronx |
| Louis Ecclesia | … | Shorty |
| George Eastman | … | The Big Ape |
Julkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
New Yorkin tuhon jälkeen vuonna 2019 julkaistiin eri aikoihin eri maissa. Länsi-Saksassa se julkaistiin 21. lokakuuta 1983, Ranskassa 11. tammikuuta 1984, Filippiineillä 10. marraskuuta 1984 ja Yhdysvalloissa saman vuoden joulukuussa.[2] Suomalaisen VHS:n julkaisi VTC-video.[3]
Elokuvan alkukielinen nimi on 2019 dopo la caduta di New York. Suomessa se oli videolevityksellä kahdella eri nimellä: New Yorkin tuhon jälkeen vuonna 2019 ja 2019 New Yorkin tuhon jälkeen.[4] Tuoreempi Future Filmin DVD-julkaisu käyttää englanninkielistä nimeä 2019: After the Fall of New York.[5]
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Kriitikoiden vastaanotto | |
|---|---|
| Arvostelupisteet | |
| Julkaisu | Pisteet |
| AllMovie[1] Donald Guarisco |    |
| Elitisti[6] Jarkko Lehtola | |
Vuoden 1995 Video-oppaassa New Yorkin tuhon jälkeen vuonna 2019 luonnehditaan seuraavasti: ”New York on tuhoutunut ydinsodassa, ja todellisuus on muuttunut väkivaltaiseksi cyperpunk-maisemaksi. Vakavasti ajatellen katselukelvoton räkäklimppi.”[6]
AllMovie-sivustolla elokuvan arvosana on puolitoista tähteä viidestä mahdollisesta. Sanallisessa arvostelussa Donald Guarisco toteaa sen kuitenkin olevan ”yksi mielikuvituksellisimpia ja viihdyttävimpiä” post-apocalypse-elokuvia. Ernesto Gastaldin käsikirjoitus on ladattu ”hauskoilla, sarjakuvamaisilla sivuhahmoilla ja lukuisilla juonenkäänteillä”, kun taas ohjaaja Sergio Martino ”pitää tempon tiukkana”. Guarisco mainitsee parhaina toimintakohtauksina alun autiomaarallin sekä dramaattisen loppuhuipennuksen. Hahmoista hän pitää muistettavimpana George Eastmanin esittämää apinamiestä, joka on samalla myös toiminnan mies. Pieni budjetti näkyy kömpelöjen pienoismallien käyttönä, mutta ”elokuvantekijöiden ja näyttelijöiden vilpitön riemu” on Guariscon mielestä teknisiä puutteita tärkeämpää.[1]
Elitistin arvostelija Jarkko Lehtola antaa elokuvalle neljä tähteä todeten sen viihdyttävän sekä roska-arvojensa puolesta että oikeana toimintaelokuvana. ”Jonkinlaisella karismantyngällä” varustettu Michael Sopkiw tekee uransa muistettavimman roolin, ja myös sivurooleissa nähtävien Anna Kanakisin ja George Eastmanin suoritukset ovat onnistuneita. ”Tuhoutunut New York onkin sitten todella hienon näköinen ja täysin omaa luokkaansa.” Juoni ja erikoisesti dialogi ovat usein tahattoman koomisia tai muuten vain käsittämättömiä, mitä Lehtola pitää vahvuutena.[6]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Guarisco, Donald: 2019: After the Fall of New York allmovie.com. AllMovie. Viitattu 30.11.2008. (englanniksi)
- ↑ Release dates for 2019 - Dopo la caduta di New York imdb.com. IMDb. Viitattu 30.11.2008. (englanniksi)
- ↑ FIx-galleria: New Yorkin tuhon jälkeen vuonna 2019 (1983) elitisti.net. Elitisti. Viitattu 30.11.2008. (suomeksi)
- ↑ 2019 dopo la caduta di New York (1983) elonet.fi. Elonet. Viitattu 30.8.2021. (suomeksi)
- ↑ Martino, Sergio: 2019 - After the Fall of New York (DVD). Futurefilm, 2011.
- ↑ a b c Jarkko Lehtola: 2019 - Dopo la caduta di New York (1983) elitisti.net. Elitisti. Viitattu 30.11.2008. (suomeksi)