Neuvoton

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Seuratalo Jukola Neuvottomassa

Neuvoton on kylä Haminan kaupungissa Suomenlahden rannalla Kymenlaakson maakunnassa. Kylä sijaitsee Haminan länsiosassa Haminan ja Kotkan keskustojen välissä. Etäisyys Haminan keskustaan on noin 10 km ja Kotkan keskustaan noin 20 km. Neuvoton kuului alun perin Vehkalahden pitäjään, joka yhdistyi vuonna 2003 Haminaan. Tie 170 kulkee Neuvottoman halki ja vieressä kulkee moottoritienä Valtatie 7 (E18). Neuvoton on myös ollut MTV3:n Kymmenen uutisten loppukevennyksessä hassujen paikannimien jutussa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksalaiset hansakauppiaat ovat myötävaikuttaneet erityisesti Neviton kylän kehitykseen. Tällöin Kymenlaaksosta tarjottiin myyntiin muun muassa kalaa, jota esimerkiksi Tallinnan saksalaiset kauppiaat kävivät täältä ostamassa. Moni hansapursi matkasi tuolloin Kaarniemeen lahden pohjukkaan, josta paikallisilta asukkailta sai ostaa niin lohta kuin silakkaa. Alkujaan kyliä oli kaksi: nimeltään Suur-ja Pien-Nefitte, myöhemmin kylät tunnettiin myös Suur-ja Pien-Newingtoninalähde?. Suur-Newingtonin nimeksi vakiintui vähitellen Saksala/Kaarniemi. Pien-Newington nimi jäi nykyiselle Neuvottoman lahden ympäristölle. Kalan ostossa liikkuneet saksalaiset eivät osanneet suomea. Jostakin syystä he ristivät Kaarniemenlahden ja Neuvottomanlahden lastauspaikat uusiksi kalasatamiksi engl. 'new white'. Nimitys tarttui suomalaisten korvaan ja jäi väännöksenä pysyvään käyttöön. Aikaa myöten kauppiaiden New Whitestä tuli suomenkielen muunnos Nefitte-Newington-Neuvottoma ja lopulta Neuvoton. 1600–1800-luvun asiakirjoissa, jotka ovat useimmiten kirjoitetut ruotsiksi, nimi on asussa Nevitto.[1]

Perimätiedon mukaan nykyisessä Neuvottoman lahdessa on käyty myös kauppaa ja valmistettu isoja käsinveistettyjä proomuja. Muistona tästä ovat melkoiset lastukerrostumat lahden pohjakerrostumissa.[2] Neuvoton on tunnettu myös veneveistämöistään. 1960–1970-luvun kuuluisimpia veistämöitä olivat muun muassa Suntion veneveistämö, missä valmistettiin mahonkisia veneitä ulkomaita myöten.

Hansakauppiaiden matkat päättyivät viimeistään 1500-luvun alussa. Neuvottomalaiset ryhtyivät itse viemään kalansa Viron puolelle: näin sai tuotteesta paremman hinnan. Muistoksi saksalaisista jäi läheisen Saksalan kylän nimi.

Urheilu ja liikunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvottomassa on ala-asteen vieressä liikuntahalli sekä ala-asteen pihalla urheilukenttä, jossa on kesäisin jalkapallomaalit ja talvisin luistelurata. Valaistulla pururadalla voi hiihtää talvisin.

Tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Neuvo-Teatteri on harrastajateatteri, jonka toiminta painottuu Lauanniemessä esitettävään kesänäytelmään. Näytäntökausi kestää juhannuksesta heinäkuun loppuun.

Veneranta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvottoman venerannassa on kaksi laituria. Vieressä on hiekoitettu uimaranta, jossa ovat pukukopit sekä lentopallokenttä.

Koordinaatit: 60°33′39″N, 27°02′46″E

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vehkalahden historiateos
  2. Neuvottoman venelaiturin ruoppauslöydöt