Kiinan ja Neuvostoliiton välirikko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kiinan ja Neuvostoliiton välirikko.
  kiinalaismieliset valtiot (Demokraattinen Kamputsea vuoteen 1979)
  neuvostomieliset valtiot (Somalia vuoteen 1978)

Kiinan ja Neuvostoliiton välirikko oli kahden johtavan kommunistisen suurvallan ideologisista erimielisyyksistä aiheutunut välirikko ja propagandasota kylmän sodan aikana. Välirikon käynnisti Neuvostoliiton johtaja Nikita Hruštšovin vuonna 1956 aloittama destalinisaatio ja rauhanomaisen rinnakkainelon oppi, joita Kiinan johtaja Mao Zedong ei hyväksynyt. Välirikko oli pahimmillaan 1960-luvulla, mutta jatkui periaatteessa 1980-luvun lopulle saakka. Syynä välirikkoon pidetään kiinalaisten ja neuvostoliittolaisten erilaisia tulkintoja Karl Marxin ja Vladimir Leninin oppikirjoituksista.

Useimmat muut kommunistiset maat ja puolueet olivat kiistassa joko Neuvostoliiton puolella tai puolueettomia. Kiina sai tuekseen vain muutamia vähäisempiä maita kuten Albanian.

Ideologiset erimielisyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliittolaiset olivat rauhanomaiseen sosialismiin siirtymisen kannalla, kun kiinalaiset puolustivat vallankumousta ja katsoivat sen olevan välttämättömän siirryttäessä sosialismiin. Kiinalaiset syyttivät neuvostoliittolaisia revisionismin kannattajiksi. Revisionismi oli Eduard Bernsteinin kehittämä oppisuunta. Kiinan puoluejohtaja Mao tuomitsi Nikita Hruštšovin rauhanomaisen rinnakkaiselon politiikan kapitalistimaiden kanssa ja sanoi Stalinin olleen 70-prosenttisesti oikeassa ja 30-prosenttisesti väärässä.

Tapahtumia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välirikon alkuhetkenä on pidetty Neuvostoliiton kommunistisen puolueen 20. puoluekokousta helmikuussa 1956. Neuvostoliitto purki atomiyhteistyösopimuksen Kiinan kanssa vuonna 1959. Kommunistien kansainvälisessä neuvottelukokouksessa Kiinan-Neuvostoliiton välirikko syveni Bukarestissa kesäkuussa 1960.

Hrutštšov kutsui kaikki neuvostoliittolaiset asiantuntijat Kiinasta Neuvostoliittoon ja supisti maiden välisen kaupan minimiin.

Neuvostoliiton 22. puoluekokouksessa kiista alkoi uudelleen maiden välillä vuonna 1961, kun Hrutštšev syytti albanialaisia dogmatismista niin Kiinan ulkoministeri Zhou Enlai puolusti heitä.

Zhou Enlai laski mielenosoituksena seppeleen Josif Stalinin haudalle Leninin mausoleumissa. Kiinan ja Intian rajasodan jälkeen Kiinan-Neuvostoliiton välirikko syveni edelleen vuonna 1962.

Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton ydinkoekieltosopimus vuonna 1963 katkaisi kaikki neuvottelut Kiinan ja Neuvostoliiton väliltä.

Kiinan ja Neuvostoliiton oppineimmat marxismin tulkitsijat kokoontuivat Moskovaan heinäkuussa 1963. Kokouksesta tuli molemminpuolinen propagandistinen voimainkoetus. Kiinasta osallistuivat Peng Zhen, Wu Hsientšuan ja Teng Hsiang-ping.selvennä Neuvostoliittolaisia osallistujia olivat Mihail Suslov, Boris Ponomarjov, Leonid Iljitšov, Juri Andropov ja Stepan Tšervonenko. Kiinan-Neuvostoliiton välirikko oli täydellinen Moskovan kokouksen jälkeen.

Kiina teki Neuvostoliitolle 20. lokakuuta 1965 sovintoehdotuksen, joka perustui siihen, että Neuvostoliitto rikkoisi avoimesti välinsä Yhdysvaltojen kanssa. Neuvostoliitto torjui ehdotuksen.[1]

Välirikon pahin vaihe saavutettiin vuonna 1969, jolloin Kiinan ja Neuvostoliiton välillä käytiin pieni aseellinen rajaselkkaus Ussuri-joella Mantšuriassa. Neuvostoliiton sotilaallisen uhan pelossa Mao päätti 1970-luvun alussa kohentaa Kiinan suhteita Yhdysvaltoihin, mitä ilmensi muun muassa Yhdysvaltain presidentti Richard Nixonin kuuluisa Kiinan-vierailu vuonna 1972.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Grimberg, Carl, Erling, Bjol "Leninismin hajaannus", s. 474–478, Kansojen historia 22, 1984
  • Grimberg, Carl, Erling, Bjol "Kapina supervaltoja vastaan", s. 471–472, Kansojen historia 22, 1984

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Käki, Matti & Kojo, Pauli & Räty, Ritva: Mitä Missä Milloin 1967. Kansalaisen vuosikirja, s. 13. Otava, 1966.