Neuvostoliiton divisioonat jatkosodassa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Neuvostoliiton divisioonat jatkosodassa - artikkeli käsittelee taulukkomuotoisena Puna-armeijan Suomen vastaisella rintamalla olleita divisioonia. Suomen valtakunnan alueen pohjois-osan sotatoimien vastuu oli saksalaisilla, joille oli alistettuna muun muassa kaksi suomalaista divisioonaa.

Jatkosodan alkaessa Suomen-vastaiselle rintamalle keskitetyt divisioonat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosodan alkaessa Puna-armeijan sodanjohdolla oli suomalaisten ja saksalaisten kesä/heinäkuussa 1941 aloittamia hyökkäyksellisiä sotatoimia vastaan käytettävissään alla olevan taulukon mukaisia divisioonia.

Suomalaisilla oli käytettävissään yhteensä 17 jalkaväkidivisioonaa ja lisäksi saksalaisia joukkoja hyökkäsi Suomen valtakunnan alueelta pohjois-Suomesta.

Etelästä lukien neuvostoliittolaiset joukot oli jaettu kolmeen armeijaan:

  • 23. Armeija (23.A), jonka rintamavastuu alue oli noin 186 kilometriä Suomenlahdesta suuntautuen koilliseen.
    • Komentajana kenraaliluutnantti Pjotr S. Pšennikov ja joukkoina mm.
      • 50. Armeijakunta (komentaja divisioonankomentaja Filipp Danilovitš Gorelenko)
      • 19. Armeijakunta (komentaja Filipp N. Starikov)
  • 7. Armeija, jonka rintamavastuualue oli 552 kilometriä aina LouhiKiestinki-linjalle asti.
    • Komentajana kenraaliluutnantti Filipp D. Gorolenko
  • 14. Armeija, jonka rintamavastuualue ulottui edellä mainituista paikoista (ne mukaan lukien) Jäämereen.
    • Komentajana kenraaliluutnantti Valerian A. Frolov ja joukkoina mm.
      • 42. Armeijakunta
    • Taistelualueen sotatoimista kantoi vastuun saksalainen sodanjohto.

Taulukossa mainitaan divisioonan perustietojen ohessa myös merkittävimpiä taistelupaikkoja, joissa divisioonan joukot olivat mukana. Reservinä olleiden joukkojen sijaintitiedossa määritellään alue, jossa divisioona sijaitsi sodan alkaessa.

Taulukoissa mainitut divisioonien komentajat olivat niiden komentajina taisteluiden alkaessa. Lukusissa suomalaisjoukkoja vastaan taistelleissa yksiköissä tapahtui komentajavaihdoksia mm. Stavkan ollessa tyytymätön komentajien toimintaan.

Neuvostoliiton divisioonat Suomen rintamilla vuonna 1941
Divisioona Alistus Komentaja Sijainti sodan alussa Taistelut Muuta
123.D 23.A/50.AK ev. Jevgeni J. Tsukanov Suomenlahti-Rättijärvi Viipuri
43.D 23.A/50.AK kenrm. Vladimir Kirpitšnikov Rättijärvi-Enso Viipuri
115.D 23.A/19.AK kenrm Vasili F. Konkov Käkisalmen alue Viipuri
142.D 23.A/19.AK ev. Semjon P. Mikulski Elisenvaaran alue Itä-kannas
198.Mt.D 23.A/19.AK kenrm Vladimir V. Krjukov res./Hiitola Itä-kannas
168.D 7.A ev Andrei L. Bondarev Sortavalan alue Sortavala
71.D 7.A ev Vasili N. Fjodorov Jänisjärvi->pohjoiseen
237.D 7.A res./Loimola
54.D 7.A ev Ilja V. Panin Uhtua
104.D 14.A/42.AK ev. Stepan I. Morozov Salla
122.D 14.A/42.AK ev. Pjotr S. Ševtšenko Salla
1.Ps.D 14.A res/Kantalahti
14.D 14.A Petsamo
52.D 14.A Petsamo

Näiden joukkojen lisäksi oli Suomen alueelta tapahtuvaa hyökkäystä torjumassa ainakin kaksi panssariprikaatia Karjalankannaksella.

Vuoden 1941 aikana Suomen-vastaiselle rintamalle keskitettyjä divisioonia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton sodanjohdolle selvisi hyvin nopeasti suomalaisten joukkojen hyökkäyksen alkamisen jälkeen, että ne muodostivat monilla alueilla selvän uhan Neuvostoliiton alueellekin tunkeutuessaan. Olihan uhkana mm. Leningradin miehittäminen ja Muurmannin radan katkaisu. Niinpä puna-armeijan johto päätti jo sangen varhaisessa vaiheessa aloittaa joukkojen lisäkeskityksen Suomen vastaiselle rintamalleen. Alla olevassa taulukossa esitellään tärkeimpien tietojen osalta Neuvostoliiton sodanjohdon Suomen vastaiselle rintamalle vuoden 1941 aikana keskittämiä divisioonia.

Neuvostoliiton Suomen vastaiselle rintamalle siirtämät divisioonat v. 1941
Divisioona Alistus Komentaja Rintamalle tulo kk Taistelut Muuta
265.D 23.A kenrm Aleksandr I. Kirzimov Elokuu itä-kannas
291.D 23.A syyskuu länsi-kannas
3.D 7.A ev. Zinovi N. Aleksejev elokuu Aunus ilman tykistöä
272.D 7.A ev. Mitrofan I. Potapov elokuu Prääsä
313.D 7.A kenrm Anton A. Pavlovitš syyskuu Petroskoi
37.D 7.A evl Aleksandr D. Deržavin syyskuu Petroskoi koottu erilaisista joukoista
289.D 7.A/Karjalan rintama ev. Nikolai A. Tšernuha lokakuu Maaselän kannas
263.D 7.A/Karhumäen ryhmä Fišman marraskuu
88.D 14.A kenrm Andrei I. Zelentsov elokuu Kiestinki
186.D 14.A marraskuu Kiestinki

Vuoden 1944 aikana suomalaisjoukkoja vastassa olleet divisioonat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leningradin rintaman joukot Karjalan kannaksella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leningradin rintaman joukkojen osalta tässä artikkelissa joudutaan tyytymään sen joukkojen esittelemiseen suurhyökkäyksen alkaessa. Leningradin rintaman sodanjohdon käskyillä kokonaisia armeijakuntia ja divisioonia siirreltiin ja alistettiin eri armeijoiden ja armeijakuntien välillä lähes kaikenaikaa, joten yksittäisen divisioonan eri alistussuhteiden kirjaaminen ei ole mahdollista.

21.Armeija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puna-armeijan 21.Armeijan tehtävänä oli aloittaa suurhyökkäys läpimurrolla Valkeasaaren alueella 9. kesäkuuta alkaneessa taistelussa. Murtoalueen leveydeksi oli määritelty 21,7 km:n levyinen rintamanosa Suomenlahdesta alkaen.

Armeijan komentajana toimi kenraaliluutnantti Dmitri N. Gusev.

Armeijaan kuuluivat mm.

  • 109. Armeijakunta
    • komentajana kenraaliluutnantti Ivan P. Alfjorov
  • 30. Kaartin Armeijakunta
    • komentajana kenraaliluutnantti Nikolai P. Simonjak
  • 97. Armeijakunta
    • komentajana kenraalimajuri Mihail M. Busarov
  • lisäksi
    • kaksi panssarirykmenttiä
    • yksi rynnäkkötykkirykmentti

21. Armeijan divisioonat olivat oheisen taulukon mukaiset.

Neuvostoliittolaisen 21.Armeijan joukot vuonna 1944
Divisioona Alistus Komentaja Sijainti Taistelut Tappiot Muuta
109.D 21.A/109.AK kenrm. Nikolai A.Truškin Suomenlahti-Retukylä
72.D 21.A/109.AK kenrm Ilja I. Jastrepov Rajajoki
286.D 21.A/109.AK kenrm Mihail D. Grišin AK:n reservi
45.Ka.D 21.A/30.Ka.AK kenrm Saveli M. Putilov Aleksandrovka
63.Ka.D 21.A/30.Ka.AK kenrm Afanasi F. Štšeglov Valkeasaari
64.Ka.D 21.A/30.Ka.AK kenrm Ivan D. Romantsev AK:n reservi
381.D 21.A/97.AK kenrm Aleksandr V. Jakušov Vaskisavotta
358.D 21.A/97.AK ev. Semjon A. Vrublevski Vaskisavotta
178.D 21.A/97.AK kenrm Aleksandr L. Kronik AK:n reservi

23. Armeija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

23. Armeijan tehtävänä oli liittyä 21. Armeijan aloittamaan suurhyökkäykseen ja jatkaa sitä murtoalueesta pohjoiseen ja luoteeseen.

Armeijan komentajana toimi kenraaliluutnantti Aleksandr I. Tšerepanov.

Armeijaan kuuluivat mm.:

  • 115. Armeijakunta
  • 98. Armeijakunta

Reservijoukot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomea vastaan tehtävän suurhyökkäyksen jatkamista varten oli Neuvostoliiton sodanjohto Stavka varannut lisäksi mm. kaksi jalkaväkiarmeijakuntaan, jotka olivat:

  • 108. Armeijakunta
  • 110. Armeijakunta

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]