Neidonhiuspuut (suku)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Neidonhiuspuut
Neidonhiuspuu (Ginkgo biloba) syysvärityksessä.
Neidonhiuspuu (Ginkgo biloba) syysvärityksessä.
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Luokka: Ginkgoopsida
Lahko: Ginkgoales
Heimo: Neidonhiuspuukasvit Ginkgoaceae
Suku: Neidonhiuspuut Ginkgo
L., 1771[1]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Neidonhiuspuut (suku) Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Neidonhiuspuut (suku) Commonsissa

Neidonhiuspuut (Ginkgo) on neidonhiuspuukasveihin (Ginkgoaceae) kuuluva paljassiemenisten kasvien suku. Sukuun on luokiteltu useita esihistoriallisia fossiileista tunnettuja lajeja sekä yksi elävä laji, neidonhiuspuu (Ginkgo biloba). Neidonhiuspuu on myös koko heimon ja lahkon ainoa elävä laji.[2]

Suvun historia ulottuu ainakin varhaisjurakaudelle ja vanhimmat sukuun kuuluviksi luetut fossiileista tunnetut lajit ovat noin 190 miljoonaa vuotta vanhoja.[3] Neidonhiuspuukasvien heimo ja lahko Ginkgoales ovat vielä tätäkin huomattavasti vanhempia, lahkon ollessa olemassa jo permikaudella. Neidonhiuspuiden suvun on usein ajateltu olevan vanhin yhä elossa oleva siemenkasvisuku.[4]

Kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lajin Ginkgo huttonii moniliuskainen lehti.

Neidonhiuspuut ovat puuvartisia kasveja. Neidonhiuspuiden versot ovat erikoistuneet eriytyneiksi pitkäversoiksi ja lyhytversoiksi. Pitkäversojen nivelet ja lehdet kasvavat suhteellisen kaukana toisistaan. Pitkäversoista haarautuu sekä toisia pitkäversoja että lyhytversoja. Lyhytversot kehittyvät silmuina pitkäversojen lehtihankoihin. Lyhytversot kasvavat hitaasti, eivätkä haaraudu. Lyhytverso saattaa kuitenkin kehittyä pitkäversoksi.[5]

Neidonhiuspuiden lehdet ovat viuhkamaisia ja lehtien suonitus halkihaaraista. Nykyisin elävän neidonhiuspuun (Ginkgo biloba) lehdet ovat yleensä kaksiliuskaisia tai liuskattomia. Monilla esihistoriallisilla lajeilla esiintyi neli-, kuusi- tai kahdeksanliuskaisia lehtiä. Nykyisin elävä laji on kesävihanta.[6]

Neidonhiuspuut ovat kaksikotisia, joten siitepölyä tuottavat hedelehdet ja siemenaiheita tuottavat emilehdet kasvavat eri puuyksilöissä. Hedelehdet muodostavat norkkomaisen rakenteen, joka kehittyy lyhytverson lehtihankaan. Paljaat siemenaiheet kehittyvät kaksittain pitkävartisten lyhytversojen lehtihangoissa kasvavien emilehtien kärkiin. Paljassiemenisten neidonhiuspuiden siementen ulkokerros on mehevä ja siemenet muistuttavat siten ulkoisesti monien koppisiemenisten hedelmiä.[7]

Lajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kehityshistoria ja levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neidonhiuspuut ovat pysyneet ulkoisesti suhteellisesti hyvin samannäköisinä suuren osan kehityshistoriaansa. Eoseenikautista lajia Ginkgo adiantoides on hyvin hankalaa erottaa nykyisestä neidonhiuspuusta (Ginkgo biloba) ulkoisten tuntomerkkien perusteella.[3]

Neidonhiuspuiden levinneisyys on vaihdellut huomattavasti suvun pitkän historian aikana. Ensimmäiset tunnetut lajit kasvoivat varhaisjurakaudella ja suvun levinneisyys laajeni huomattavasti keskijurakaudella. Liitukaudella neidonhiuspuita kasvoi laajalla alueella sekä pohjoisella että eteläisellä pallonpuoliskolla. Kenotsooisella maailmankaudella neidonhiuspuiden levinneisyys ja lajimäärä supistuivat jatkuvasti. Eteläisen pallonpuoliskon viimeiset tunnetut neidonhiuspuut kasvoivat eoseenikaudella. Viimeiset tunnetut pohjoisamerikkalaiset neidonhiuspuut ovat noin seitsemän miljoonan vuoden takaa ja viimeiset eurooppalaiset lajit 2,5 miljoonan vuoden takaa. Holoseenikaudella neidonhiuspuita oli jäljellä vain yksi laji, joka kasvoi ainoastaan nykyisen Kiinan alueella.[8] Neidonhiuspuiden harvinaistumisen on uskottu johtuvan monista syistä, kuten ilmaston kokonaisvaltaisesta kylmenemisestä, koppisiemenisten kasvien yleistymisestä ja neidonhiuspuiden siemeniä levittäneiden eläinten sukupuutoista.[9]

Suvun ainoa nykyisin elävä laji kasvaa kotoperäisenä vain pienellä alueella Kaakkois-Kiinassa. Lajia on kuitenkin kasvatettu muualla Aasiassa jo satoja vuosia ja nykyisin sitä kasvatetaan lähes kaikkialla maailman lauhkean vyöhykkeen alueilla.[10]

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ernest M. Gifford, Adriance S. Foster: ”Chapter 16: Ginkgophyta”, Morphology and Evolution of Vascular Plants. W. H. Freeman Publishers, 1989. ISBN 978-0716719465. (englanniksi)
  • Liguo Fu, Nan Li & Robert R. Mill: Ginkgoaceae Flora of China. eFloras.org. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ginkgo Flora of China. eFloras.org. Viitattu 7.10.2012. (englanniksi)
  2. Christopher J. Earle: Ginkgo biloba The Gymnosperm Database. 2011. Viitattu 7.10.2012. (englanniksi)
  3. a b Introduction to the Ginkgoales University of California Museum of Paleontology. Viitattu 7.10.2012. (englanniksi)
  4. ”Chapter 16: Ginkgophyta”, Morphology and Evolution of Vascular Plants, s. 385. W. H. Freeman Publishers, 1989. (englanniksi)
  5. ”Chapter 16: Ginkgophyta”, Morphology and Evolution of Vascular Plants, s. 388. W. H. Freeman Publishers, 1989. (englanniksi)
  6. ”Chapter 16: Ginkgophyta”, Morphology and Evolution of Vascular Plants, s. 388–389. W. H. Freeman Publishers, 1989. (englanniksi)
  7. ”Chapter 16: Ginkgophyta”, Morphology and Evolution of Vascular Plants, s. 390–391. W. H. Freeman Publishers, 1989. (englanniksi)
  8. ”Chapter 16: Ginkgophyta”, Morphology and Evolution of Vascular Plants, s. 385–387. W. H. Freeman Publishers, 1989. (englanniksi)
  9. Cor Kwant: The Ginkgo Pages: Fossils Viitattu 7.10.2012. (englanniksi)
  10. ”Chapter 16: Ginkgophyta”, Morphology and Evolution of Vascular Plants, s. 387. W. H. Freeman Publishers, 1989. (englanniksi)