Nebbiolo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Piemonten Nebbiolo-rypälelajikeen viljelyalueita.
Nebbiolo pypäleterttuja

Nebbiolo on viinin valmistukseen käytettävä arvostettu rypälelajike.[1]

Italian Lombardiassa ja Piemonten alueella on Nebbiolo-rypälettä viljelty 1300-luvulta lähtien, vaikka ensimmäiset kirjalliset tiedot siitä ovatkin vasta seuraavalta vuosisadalta.

Nebbiolo tunnetaan myös paikallisilla Nebieul-, Spanna-, Picutener- ja Chiavennasca-nimillä. Nimen arvellaan periytyvän italian sumua tarkoittavasta nebbia-sanasta, koska kypsyessään rypäleen kuori saa ohuen sumumaisen kalvon pintaansa.

Nebbiolon ominaisuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nebbioloa käytetään etenkin maineikkaitten Piemonten alueen Barolo- ja Barbaresco-viinien tekoon. Syvänpunaisissa viineissä on paljon väriaineita, tanniineja ja happoja, jotka vaativat yleensä vähintään 5-8 vuoden kypsytyksen saavuttaakseen parhaat ominaisuudet. Laadukkaat Barolot ovat juomakelpoisia vasta yli 10 vuoden ikäisinä ja säilyvät erinomaisina toisetkin kymmenen vuotta.[1]

Nuorissa tanniinisissa viineissä voi aistia kukkien, etenkin ruusun tuoksua sekä tervamaisia aromeja. Ikääntymisen myötä tuoksu ja maku monipuolistuvat mausteisilla, yrttisillä, hillomaisilla sekä maanläheisillä vivahteilla. Myös hiukan karvasmantelimaisuutta on mukana. Hedelmäiset maut eivät perinteisesti kuuluneet Nebbioloon, mutta rypäleen modernisoinnin ansiosta niitä on tullut mukaan.[1]

Viljeltävyydeltään rypäle on vaativimpia lajikkeita. Se viihtyy valoisissa, mutta viileissä ympäristöissä, joissa kuitenkin on riittävän korkeat päivälämpötilat. Se on erittäin altis maaperän ja paikallisen ilmaston vaikutuksille. Yleensä myöhään, vasta lokakuun lopulla, korjattavana rypäleenä se altistuu kosteuden tuomille sairauksille. Myös viinin käymisprosessi on haastava ja oikullinen, ja lopputulokseltaan epävarma. Näiden vaatimusten takia Nebbiolon viljely ei ole juuri levinnyt kotiseutunsa ulkopuolelle.[1]

Piemonten alueen viinitilat ovat yleensä pieniä, yksityisen omistamia tiloja, joilla viljely- ja korjuumenetelmien automatisointi ei kannata, vaan työ tehdään perinteisin työvoimavaltaisin menetelmin. Kalliiden kasvatusmenetelmien, sadon epävarmuuden ja pitkän kypsytysajan vuoksi Barolo- ja Barbaresco-viinit ovat suhteellisen kalliita – iäkkäät ja laadukkaat Barolot hyvinkin arvokkaita.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Karmavuo, Risto & Lihtonen, Juha: Viinin ystävän kirja, s. 25–26. Pieksämäki: Teos, 2005. ISBN 951-851-056-3.