Paraisten vaakuna

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Nauvon vaakuna)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Paraisten vaakuna vuodesta 2012. Aikaisemmin Nauvon vaakunana 1958–2008, vuosina 2009-2011 Länsi-Turunmaan vaakuna.

Paraisten vaakuna on Paraisten tunnus, joka on alun perin vahvistettu Nauvon vaakunaksi. Vaakuna on saanut aiheensa saaristokunnan elämään ja historiaan läheisesti kuuluvasta merenkulusta, sekä Gullkronafjärdin merenselästä, joka sijaitsee Nauvosta hieman kaakkoon.

Vaakunan selitys on ”punaisessa kentässä hopeinen, kultakruunuinen ankkuri”. Vaakunan on suunnitellut Gustaf von Numers, ja se vahvistettiin alkujaan Nauvon vaakunaksi 29. syyskuuta 1958. Vaakuna jäi hetkeksi epäviralliseksi tunnukseksi, kun Parainen, Nauvo, Korppoo, Houtskari ja Iniö yhdistyivät Länsi-Turunmaan kaupungiksi 2009. Muodostetun kaupungin nimestä nousseiden erimielisyyksien yhteydessä myös sen vaakuna jäi vahvistamatta, kunnes 28. huhtikuuta 2009 kaupunginvaltuusto vahvisti entisen Nauvon vaakunan Länsi-Turunmaan vaakunaksi. Tämä vaakuna jäi käyttöön, kun kaupungin nimi vuoden 2012 alussa muutettiin Paraisiksi.[1]

Paraisten vanha vaakuna[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paraisten vaakuna vuosina 1961–2008.

Ennen vuoden 2009 kuntaliitosta silloisella Paraisten kaupungilla oli oma vaakunansa, jonka aihe viittasi alueen historiaan; kaivostoimintaan – lähinnä seudun kalkkikaivoksiin – ja merenkulkuun.

Vaakunan selitys on ”punaisessa kentässä paaluittainen, siivekäs vuorimoukari, jonka varren alaosa muodostaa ankkurinperän ja sen kourat, kaikki kultaa.” Myös tämän vaakunan oli suunnitellut Gustaf von Numers, ja Paraisten kauppalanvaltuusto hyväksyi sen kokouksessaan 22. joulukuuta 1960. Sisäasiainministeriö vahvisti vaakunan käyttöön 26. kesäkuuta 1961.

Vaakuna jäi epäviralliseksi kotiseutuvaakunaksi 2009, kun Parainen, Houtskari, Iniö, Korppoo ja Nauvo muodostivat Länsi-Turunmaan kaupungin.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Parainen: Vaakuna ja logo Paraisten kaupunki. Arkistoitu 9.3.2016. Viitattu 4.1.2012.
Tämä heraldiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.