Napolilainen sekstisointu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Napolilainen sekstisointu C-duurissa (f-as-des)

Napolilainen sekstisointu on tavallisimmin mollisävellajissa, harvemmin duurissa esiintyvä muunnesointu, asteikon alennetun toisen asteen kolmisointu ensimmäisenä käännöksenä eli seksti­sointuna. Esimerkiksi C-duurissa ja c-mollissa napolilaisen seksti­soinnun muodostavat sävelet F, As ja Des, A-duurissa ja a-mollissa vastaavasti D, F ja B. Sointu esiintyy tavallisimmin kadensseissa subdominanttisoinnun tilalla.

Nimen alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Napolilaisen sekstisoinnun nimi viittaa Napolin koulukuntaan,[1] johon kuuluivat muun muassa säveltäjät Alessandro Scarlatti, Pergolesi, Paisiello, Cimarosa ja muut huomattavat 1700-luvun italialaiset ooppera­säveltäjät. Ennen heitä, jo 1600-luvulla sointua olivat kuitenkin jonkin verran käyttäneet Carissimi, Corelli ja Purcell. Myöhemmin napolilaista sekstisointua käyttivät runsaasti myös wieniläisklassiset säveltäjät, etenkin Beethoven, jonka sävellyksissä sointu esiintyy myös perus­asemassaan ja toisena käännöksenä, esimerkiksi 11. jousikvarteton johdannossa, Hammerklavier-sonaatissa ja Kuutamosonaatissa..[2]

Merkitys soinnutuksessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tavallisin kadenssi: asteikon IV, V ja I asteen soinnut
Sointukulku, jossa esiintyy napolilainen sekstisointu Neapolitanischersextakkord.ogg Anhören (ohje)

Tonaalisessa soinnutuksessa napolilainen sekstisointu edeltää tavallisesti dominanttisointua korvaten neljännen tai toisen asteen soinnun. Esimerkiksi se usein edeltää autenttista kadenssia, jossa se korvaa subdominantti­soinnun. Tällaisissa tapauksissa napolilaista sekstisointua voidaan pitää eräänlaisena subdominantin kromaattisena muunnoksena. Esimerkiksi C-duurissa IV asteen soinnun muodostavat sävelet F, A ja C. Jos A alennetaan As:iksi ja C korvataan puoliaskelta ylempänä olevalla Des:illa, saadaan napolilainen sekstisointu F-As-Des. C-mollissa subdominantti­sointu F-As-C ja napolilainen seksti­sointu muistuttavat toisiaan vielä enemmän, koska eroa on vain yhdessä sävelessä. Sitä paitsi se poikkeaa myös mollin II asteen soinnusta (F-As-D) vain yhden sävelen osalta ja siinäkin vain puoli­askelen verran. ssä sävelessä.

Tavallisimmin napolilaista sekstisointua käytetäänkin mollisävellajeissa. Duurisointuna se kuitenkin poikkeaa luonteeltaan sekä molliasteikon subdominantti- eli IV asteen soinnusta, joka on mollisointu, että myös II asteen vähennetystä kolmisoinnusta. Napolilaisen sekstisoinnun muunnoksena esiintyy myös napolilainen duuriseptimisointu, jossa siihen on lisätty septimisävel.

Napolilaiselle sekstisoinnulle ominaisena on pidetty sen omalaatuista "valittavaa" luonnetta.[1]

Soinnun käännökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alennetun toisen asteen sointu esiintyy toisinaan myös perusasemassaan, esimerkiksi Chopinin c-molli-preludissa (Op. 28, nro 20). Paljon harvemmin se esiintyy toisena käännöksenä, esimerkiksi Händelin Messias-oratorion aariassa Iloitkaa suuresti (engl. Rejoice greatly).[3]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tammen musiikkitietosanakirja, 2. osa (M-Ö), s. 39, art. Napolilainen sekstisointu. Helsinki: Tammi, 1983. ISBN 951-30-5916-2.
  2. William Drabkin: Grove Music Online Neapolitan sixth chord' Viitattu 1.10.2010.
  3. William Christ: Materials and Structure of Music, s. 146-147. Prentice Hall. ISBN 01356034209.