Nanny
|
|
|
|---|---|
|
|
|
| Tyyli | Sitcom |
| Kestoaika | 30 min. |
| Tekijä | CBS |
| Pääosissa | Fran Drescher Charles Shaugnessy Nicholle Tom Benjamin David Salisbury Madeline Zima Daniel Davis Lauren Lane |
| Alkuperämaa | |
| Verkko | |
| Esitetty | 3. marraskuuta 1993 – 23. kesäkuuta 1999 |
| Jaksoja | 146 |
|
|
|
| IMDb | |
Nanny on vuosina 1993–1999 Yhdysvalloissa tehty tilannekomediasarja, jonka pääosassa nähtiin muun muassa Fran Drescher. Sarjan tunnusmusiikin on säveltänyt ja esittänyt muusikko Ann Hampton Callaway.
Juoni [muokkaa]
Tavallisesta työläisperheestä kotoisin oleva Fran Fine, joka on äskettäin saanut potkut poikaystävältään, lähtee myymään kosmetiikkaa rikkaaseen kortteliin. Hän ilmestyy rikkaan, englantilaisen Broadway-tuottajan, Maxwell Sheffieldin oven taakse. Sheffield saa idean palkata Franin hoitamaan kolmea lastaan, Maggieta, Brightonia ja Gracea, koska hän on yksinhuoltaja, eikä voi pitää heitä silmällä.
Fran antaa lapsille kyseenalaisia neuvoja ja pari kertaa Maxwell erottikin tämän, mutta otti hoitajan aina takaisin, koska hän lapsineen olivat kiintyneet naiseen. Fran oli aina ollut kiinnostunut Maxwellistä, mutta mies ei ollut tajunnut sitä. Franin kanssa Maxwellin huomiosta ja rakkaudesta kilpaili C.C. Babcock, Maxwellin liikekumppani. Maxwellin hovimestari Niles pilkkasi aina C.C:tä, mutta tajusi lopulta, että hän vain pitää hänestä. Lopulta sarjan lopussa monen vastoinkäymisen ja onnenpotkun jälkeen lähentyneet Max ja Fran menevät naimisiin, sen jälkeen kun Maxwellin kuolleen vaimon aave antaa siihen luvan. Fran ja Maxwell saavat kaksoset.
Ulkomaiset versiot [muokkaa]
Nannyä on esitetty yli 80:ssä eri maassa, ja sarjasta on tehty myös useita paikallisia versioita, kuten Maja prekrasnaja njanja Venäjällä, jota Nelonen lähettää tammikuusta 2010 alkaen joka arkipäivä nimellä Venäläinen Nanny.
Ohjelmat ovat noudattaneet Yhdysvaltalaista alkuperäisversiota usein hyvin tarkasti, mutta joissakin maissa sarjaa on muutettu paikalliseen kulttuuriin sopivaksi.
Näyttelijät [muokkaa]
- Fran Drescher – Fran Fine
- Charles Shaugnessy – Maxwell Sheffield
- Nicholle Tom – Maggie Sheffield
- Benjamin David Salisbury – Brighton Sheffield
- Madeline Zima – Grace Sheffield
- Daniel Davis – Hovimestari Niles
- Lauren Lane – C.C. Babcock
- Ann Morgan Guilbert – Yetta Rosenberg
- Renée Taylor – Sylvia Fine
Joitakin kuuluisuuksia on vieraillut sarjassa, esimerkkinä Ray Charles, Elizabeth Taylor, Cher, Donald Trump, Tracy Nelson ja Pamela Anderson.
Sivulta puuttuu