Naimattomuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Naimaton henkilö on täysi-ikäinen henkilö, joka ei ole solminut avioliittoa. Naimatonta henkilöä voidaan sanoa myös sinkuksi (engl. single). Aikaisemmin naimaton tarkoitti myös neitsyttä eli impeä, sillä naimisiin meno eli avioliitto oli ainoa hyväksytty tapa menettää neitsyys. Nykyisin myös lesket ja eronneet katsotaan toisinaan naimattomiksi. Miespuolista naimatonta henkilöä kutsutaan monesti poikamieheksi. Ikääntynyttä naimatonta naispuolista henkilöä kutsutaan ikäneidoksi tai vanhaksipiiaksi ja miestä vanhaksi pojaksi. Nuoria naimattomia naisia on perinteisesti kutsuttu myös neideiksi.[1]

Juridisesti naimaton on yksi siviilisäädyistä ja tarkoittaa henkilöä joka ei ole koskaan ollut avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa. Avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen päättymisen jälkeen henkilö on joko eronnut tai leski, mutta ei naimaton.

Merkitys ennen ja nykyisin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikaisemmin naimattomuutta on pidetty pahana, ja pidetään edelleen useissa kulttuureissa. Naimisiin meneminen varsinkin naiselle on merkinnyt aiemmin taloudellista turvaa elämään. Toisaalta neitsyyden säilyttämisen vuoksi naimattomina pysyviä on usein kunnioitettu ja pidetty pyhinä. Tällaisia ovat olleet myös eri jumalille elämänsä pyhittävät neitsyet, kristinuskossa nunnat ja munkit ja joidenkin suuntausten papit.

Yksilön kannalta naimattomuus voi olla joko hyvä tai huono asia riippuen subjektiivisista toiveista. Monissa perinteisissä yhteiskunnissa oli käytössä sopimusavioliitto, jonka monet yksilöt näkivät välttämättömänä pahana. Ilman sopimusavioliittoja joidenkin ihmisten on vaikea löytää puolisoa. Tällöin naimattomuus voi olla keskeinen ongelma yksilölle.

Nykyisin naimattomuus on luonnollinen ja pitkälti hyväksytty tila länsimaissa. Suomalainen yhteiskunta kannustaa naimattomina eläviä pareja avioliittoon muun muassa tukemalla aviopuolisoita paremmin. Naimattomia pareja on aikaisemmin kutsuttu susipareiksi, sillä heidän on katsottu tekevän syntiä ja elävän piilotellen kuin metsän eläimet. Sana on leikkimielisessä käytössä edelleen. Nykyisin naimattoman, mutta yhdessä asuvan parin sanotaan olevan avoliitossa.

Ortodoksiuskonnossa luostariasukkaat sitoutuvat naimattomuuteen eli selibaattiin.

Sinkku-sanan synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinkku-sanan alkuperää on selvitetty. Suomeen sinkku-käsitettä (yksin elävän ihmisen merkityksessä) käytti ensimmäisen kerran lehtijutussaan toimittaja Heikki Kemppainen (nykyisin Karjalaisen taloustoimittaja). Suonna Konosen jutussa Mies joka lanseerasi "sinkun" Suomeen (Karjalainen 10.12.2000) [2] kirjoitetaan:

Amerikassa puhuttiin jo sinkuista, henkilöistä jotka eivät olleet parisuhteessa, mutta suomessa puuttui sopiva termi, jossa ei olisi ollut mitään negatiivista. Sinkku sanana on levinnyt erittäin hyvin, kun aluksi se oli vain kaupunkilaistermi nyt sitä käytetään laajemminkin joka paikassa kuulee puhuttavan sinkuista.

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksin elävän sinkun eläminen ja asuminen on huomattavasti kalliimpaa kuin samaan tuloluokkaan kuuluvan pariskunnan, koska sinkku joutuu maksamaan kaikki menonsa yksin. Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuspäällikkö Anu Raijaksen selvityksen mukaan yksin elävän eläminen maksaa vuodessa 20 366 €, kun vastaavan tulotason omaava pariskunta selviää 25 094 €. Sinkkutalouden liikkumavara on pienempi kuin vastaavan lapsettoman pariskunnan, koska välttämättömiin menoihin kuluu huomattava osa tuloista. Selvityksen mukaan pääkaupunkiseudulla sinkulle jää 278 € kuukaudessa, kun taas vastaavalle pariskunnalle jää kummallekkin 380 € käyttövaraa tai säästöön. Yksinelävien asunnot ovat pieniä, mutta niiden markkina-arvo on huomattavan korkea, mikä nostaa asumisen hintaa. Ratkaisuna sinkkutalouden ongelmiin on esitetty muun muassa asumiseen yksiöitä, joiden sähkölaskutus hoidetaan kiinteistökohtaisesti.[3]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]