Nadir Afonso
Wikipedia
Nadir Afonso Rodrigues (s. 4. joulukuuta 1920) on portugalilainen taidemaalari, joka edustaa geometrista abstraktismia. Hän syntyi Chavesissa ja osoitti kuvataiteellista lahjakkuutta jo ennen teini-ikäänsä.
Afonso opiskeli Portossa ja myöhemmin, vuodesta 1946 Pariisissa. Jo vuonna 1944 Lissabonin nykytaiteen museo osti hänen teoksensa A ribeira. Hän oli alun perin arkkitehti ja teki vuosina 1951–1954 yhteistyötä Oscar Niemeyerin kanssa.
Afonso on jo vuosikymmenten ajan omistautunut täysipäiväisesti maalaamiselle. Hän on ollut kahdesti naimisissa, ja hänellä on viisi 1940–1980-luvuilla syntynyttä lasta. Hänen töitään on vakituisesti näytillä myös hänen kotimaansa ulkopuolella muun muassa New Yorkissa ja Pompidou-keskuksessa.
Sivulta puuttuu