N.W.A
Wikipedia
| N.W.A (1986-1991, 1999) | ||
|---|---|---|
| Tiedot | ||
| Tyylilaji: | Westcoast rap, Gangsta rap | |
| Kotipaikka: | ||
| Laulukieli: | englanti | |
| Sivusto: | www.nwalegacy.com | |
| Jäsenet | ||
| Dr. Dre Eazy-e Ice Cube MC Ren DJ Yella Arabian Prince The D.O.C. |
||
| Levy-yhtiöt | ||
| Ruthless Records, Priority Records
|
||
N.W.A (Niggaz With Attitude) on 1980-luvun lopusta 1990-luvun alkuun toiminut rap-ryhmä, joka oli yksi suurimmista vaikuttajista gangsta rapin synnyssä. Yhtye oli alun perin kotoisin Comptonista.
Vuonna 1991 N.W.A hajosi, kun Dr. Dre lähti kesken kolmannen levyn tekovaihetta ja aloitti soolouran. Ice Cube oli lähtenyt jo aikaisemmin, eikä ilman Dretä biiseihin voitu tehdä enää biittejä. Jäsenistä nykyään tunnetuimmat ovat Ice Cube (on nykyään soolouralla ja esiintyy elokuvissa) ja Dr. Dre, joka tuottaa musiikkia ja jolla on oma levy-yhtiö The Aftermath Records. Hän myös tekee parhaillaan odotettua omaa kolmatta albumiaan. Eazy-E on yhä varsin tunnettu omasta raptyylistään, vaikka hän kuolikin vuonna 1995 AIDSiin. Hänkin ehti kuitenkin ennen kuolemaansa tehdä muutamia sooloalbumeita.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Jäsenet
- Dr. Dre (Andre Young) - Keskittyy levy-yhtiöönsä, mutta tekee myös uutta soololevyä, joka on ollut jo pitkään tuotannon alla.
- Ice Cube (Oshea Jackson) - Soolouralla sekä näyttelee.
- Eazy-E (Eric Wright) - Kuoli vuonna 1995 AIDSiin.
- MC Ren (Lorenzo Patterson) - Soolouralla.
- DJ Yella (Antoine Carraby) - Pornografia-tuottaja.
[muokkaa] Julkaisut
[muokkaa] Studioalbumit
- N.W.A. and the Posse (1987)
- Straight Outta Compton (1988)
- 100 Miles and Runnin’ (1990)
- Niggaz4life (1991)
[muokkaa] Kokoelma-albumit
- Greatest Hits (1996)
- Straight Outta Compton: N.W.A 10th Anniversary Tribute (1998)
- The N.W.A Legacy, Vol. 1: 1988-1998 (1999)
- The N.W.A Legacy, Vol. 2 (2002)
- The Best of N.W.A: The Strength of Street Knowledge (2006)
- Straight Outta Compton (20th Anniversary) (2007)
- Family Tree (N.W.A album) (2008)

