Myytinmurtajat (3. tuotantokausi)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Myytinmurtajat (MythBusters) on yhdysvaltalainen televisiosarja. Jokaisessa jaksossa keskitytään kahteen tai kolmeen kaupunkitarinaan, yleiseen uskomukseen tai nettihuhuun, jotka pyritään empiirisillä kokeilla osoittamaan mahdollisiksi tai mahdottomiksi.

Sisällysluettelo

Jakso 25 - Ruskea nuotti, Vesikidutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruskea nuotti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
On olemassa infraääninen niin sanottu "ruskea nuotti", joka saa ihmisen ulostamaan. Murrettu Laajalla infraäänialalla tehty koe ei vaikuttanut koekaniinina olleen Adamin suolenhallintaan millään tavalla.

Ammutun ilmalento[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Luodinosuman saanut ihminen lennähtää osuman voimasta rajusti taaksepäin. Murrettu Käsiaseesta ammutulla luodilla ei ole tarpeeksi suurta liikemäärää osuman kohteen liikuttamiseksi. Newtonin III lain sanoo, että jos kappaleeseen vaikuttaa jokin voima, niin samanaikaisesti kappaleen täytyy vaikuttaa toiseen kappaleeseen yhtä suurella, mutta suunnaltaan vastakkaisella voimalla. Niinpä luodin, joka pystyisi heittämään osuman saanutta useita metrejä, pitäisi aiheuttaa sama vaikutus sen ampujaan.

Kiinalainen vesikidutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Kiinalaisella vesikidutuksella voi tehdä ihmisen hulluksi. Vahvistettu Kari Byron sidottiin piinapenkkiin ja hänen otsalleen tiputeltiin vesitippoja. Karin käytös muuttui kokeen loppupuolella, mutta koetta ei voida mitenkään todistaa oikeassa elämässä. Asiantuntija piti koetta erittäin vaarallisena valvotusta tilanteesta huolimatta.

Jakso 26 - Salsa-pako, Sementin fiksaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salsa-pako[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adam ja Jamie kilpailivat jälleen toisiaan vastaan. Tällä kertaa kisattiin, kumpi pakenee ensin vankilasta salsalla. Jamie voitti kisan.

Myytti Tulos Lopputulokset
Meksikolainen vanki pakeni syövyttämällä sellinsä ikkunakalterit poikki salsakastikkeella. Mahdollista Adam käytti vaihtovirtaa kokeensa tehostamiseksi, mutta vaihtovirta ei toiminut. Jamie kokeili tasavirtaa, joka toimi paremmin. Vertailuryhmässä kalterit olivat alkaneet ruostua.
Vankilasta voi paeta vääntämällä virtsaan kastettua silkkipaitaa tankojen välissä, sillä märkä silkki ei hajoa. Murrettu Adamin silkkipaita repesi kovassa venytyksessä. Myytti on elokuvasta Shanghai Noon.

Sementin fiksaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Sementin voi poistaa sementtiautosta räjähteillä. Mahdollista/Murrettu Myytinmurtajilla oli kaksi sementtiautoa. Ensimmäisessä oli metrin paksuinen sementtikerros, josta ei saatu mitään irti. Toisessa autossa sementtiä oli n. kaksi senttiä. Dynamiitin kolmasosalla sementtiä lähti irti.

Jakso 27 - Räjähtävä bajamaja, Akseliseiväshyppy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Räjähtävä bajamaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Tupakan sytyttäminen bajamajassa saa metaanikaasut räjähtämään. Murrettu Myytinmurtajat lisäsivät happea bajamajaan, mutta eivät saaneet aikaan räjähdystä. Ulosteen metaanimäärä mitattiin, mutta se todettiin on liian alhaiseksi räjähtääkseen.

Akseliseiväshyppy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Auton vetoakseli voi pudota kovassa vauhdissa ja osuessaan kuoppaan auto voi lentää kuin seiväshypyssä. Murrettu Adam ja Jamie tekivät Fury-autonsa akselista putoavan, mutta heidän täytyi ajaa autoa 30 km/h, jotta he saivat auton takapään edes nousemaan. Lisäksi akselin täytyisi pudota juuri kuopan kohdalla, mikä sekin johtaa harvoin hyppyyn, joten tapahtuma on erittäin epätodennäköinen.

Jakso 28 - Onko haukotus tarttuvaa?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Onko haukotus tarttuvaa?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Jos ihminen haukottelee, haukotus voi tarttua toiseen ihmiseen. Vahvistettu Myytinmurtajilla oli 50 koekaniinia. Ihmiset, jotka saivat haukotuksen Myytinmurtajilta, haukottelivat 29% ajasta ja kun he eivät saaneet haukotusta, he haukottelivat 25% ajasta.

Leluautot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Leluauto voi päihittää oikean Dodge Viperin 400 metrin radalla vaihde vapaalla. Osittain murrettu Myytinmurtajat eivät voineet tehdä 400 metrin pituista rataa kuumuuden takia (rata meni mutkalle), joten he kokeilivat 128 metrin radalla. 128 metrin radallakaan leluauto ei voittanut oikeata autoa, mutta ensimmäisten 30 metrin matkalla se onnistui.

Paahtoleipä: Voipuoli alas vai ylös?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Paahtoleipä putoaa useimmiten voipuoli alas. Murrettu Adam ja Jamie rakensivat paahtoleivänpudotus-laitteet, ja he pudottivat 100 palaa paahdettua ja voideltua leipää. Leivät putosivat täysin tasan voipuoli ylös- ja alaspäin. Paahtoleivillä on kuitenkin taipumusta kierähtää voipuoli alaspäin pudotessaan lyhyen matkan esim. pöydän reunalta.

Jakso 29 - Kaljat kylmäksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaljat kylmäksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Oluttölkit voi kylmentää hautaamalla ne hiekkaan, kaatamalla päälle bensaa ja sytyttämällä bensa tuleen. Murrettu Oluet vain lämpenivät pari astetta.
  • Myytinmurtajat päättivät kokeilla muita tapoja kylmentää oluttölkit mahdollisimman nopeasti. He kokeilivat myös hiilidioksidisammutinta ja rakensivat vielä omat laitteensa, jotka laitettiin kisaamaan keskenään. Adam teki jäähdytysputken ja Jamie jäähdytyslevyn. Jamie voitti kisan.

Jääsekoitusten lämpötilat:

Jäät Jäät + vesi Jäät + vesi + suola
ei kokeiltu 0,5 astetta -4 astetta

Oluiden lämpötilat (5 minuutin kuluttua):

Jäät Jäät + vesi Jäät + vesi + suola pakastin jääkaappi
14 astetta 7 astetta 2 astetta 14 astetta 16 astetta

Lopulliset lämpötilat:

Jäät Jäät + vesi Jäät + vesi + suola pakastin jääkaappi
30 minuuttia 15 minuuttia 5 minuuttia 25 minuuttia 45 minuuttia

Muinainen paristo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakennustiimi rakensi muinaisen Bagdadin pariston ja kokeilivat siihen liittyviä myyttejä.

Bagdadin paristoa voi käyttää...

Myytti Tulos Lopputulokset
...galvanointiin. Mahdollista Paristo galvanoi metallin täysin puhtaaksi.
...akupunktioneulojen sähköistämiseen. Mahdollista Bagdad-paristo antoi akupuntioneuloille virtaa samalla tavoin, kuin normaali sähkövirta.
...jumalalliseen kokemukseen. Mahdollista Rakennustiimin Tory Belleci rakensi liiton arkin ja rakennustiimi viritti kultaiset enkelit antamaan sähköiskun. He eivät kuitenkaan saaneet tarpeeksi virtaa Bagdad-pattereilla, joten päätyivät käyttämään sähköaidan muuntajaa ja kokeilivat sitä Adamin tietämättä Adamiin.

Jakso 30 - Pyssyn poika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyssyn poika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Miehen polven ja kivesten läpi kulkenut luoti osui naisen kohtuun ja teki naisen raskaaksi. Myytti on Yhdysvaltain sisällissodan ajoilta. Murrettu Siittiöt eivät voisi selvitä kuuman luodin päällä. Siemennestepussin läpi ammutun luodin jäljiltä ballistisesta nukesta ei löydetty yhtään siittiöitä. Lisäksi valmiit siittiöt eivät jää kiveksiin, vaan varastoituvat muualle.

Salama soittaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Suihkun käyttäminen ukonilman aikaan voi koitua kohtaloksi. Mahdollista Adam ja Jamie saivat aikaan salaman, joka kulki läpi ballistisen nuken kehon ja luultavasti olisi tappanut sen.
Puhelimen käyttäminen ukonilman aikaan voi olla kohtalokasta. Vahvistettu Myytinmurtajat pumppasivat ballistiseen nukkeen ja puhelimeen 200 000 volttia ja saivat sen pään kärähtämään.

Traileri-ongelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Venettä voi ajaa traileri yhä kiinni veneessä. Vahvistettu Traileriin kiinnitetty vene liikkui, mutta nopeus ja tehokkuus laskivat merkittävästi.

Jakso 31 - Lasin rikkominen äänellä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Voiko lasin rikkoa äänellä?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adam ja Jamie päättivät kokeilla Memorexin mainoksessa nähtyä Ella Fitzgeraldin kristallilasin rikkomista ihmisäänellä.

Myytti Tulos Lopputulokset
Kristallisen viinilasin voi rikkoa ihmisäänellä. Vahvistettu Meyer Sounds auttoi tässä myytissä. Lasi ei säry perustaajuudella, vaan harmonioilla. Adam ja Jamie yrittivät kilpaa rikkoa lasin vahvistamalla omat äänensä. Voittaja oli Adam. Rock-laulaja Jaime Vendera kuitenkin onnistui rikkomaan lasin vahvistamatta ääntään.

"Vierivä kivi ei sammaloidu"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyseessä on eräs sanonta, kuten aikaisemmassa jaksossa tutkittavana ollut "neula heinäsuovassa".

Myytti Tulos Lopputulokset
Vierivä kivi ei kerää sammalta yhtä paljon, kuin pysähtynyt kivi Vahvistettu Rakennustiimi pyöritti kiviä rummussa yli puoli vuotta. Jatkuvasti vierineisiin kiviin ei kerääntynyt yhtään sammalta, kun taas paikallaan pysyneeseen kiveen sammalta kasvoi mukavasti.

Raketti-imuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Pölynimurin läpi kulkeva bensahöyry ja kipinä voivat tehdä imurista raketin. Murrettu Nykyaikaisilla imureilla se ei ole mahdollista, koska moottori on eristetty ilmavirtauksesta. Vanhemmatkin mallit aiheuttaisivat korkeintaan pienen tulipalon.

Jakso 32 - Rakettireppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakettireppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Melkein kuka tahansa voi rakentaa rakettirepun internetistä ostetuilla ohjeilla. Murrettu Adam ja Jamie saivat rakennettua oman rakettireppunsa, mutta eivät saaneet Jamieta tai Busteria ilmaan. Rakettireppu ei jaksanut nostaa edes itseään.

Pyramidi-voimaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyramidivoimalla voi...

Myytti Tulos Lopputulokset
...pitää partakoneen terät terävinä. Murrettu Pyramidin sisällä olleen ja vertailuryhmän partaterän välillä ei ollut mitään eroa.
...pitää omenan tuoreena. Murrettu Aluksi näytti, että pyramidin sisällä ollut omena mätäni hitaammin, kuin ulkopuolella oleva, mutta sitten selvisi, että Tory oli leikannut omenan puoliksi sahalla, jolloin kumpikin puoli oli saanut eri bakteerit. He kokeilivat kokeen uudelleen steriloiduilla omenilla, mutta muutosta ei ollut.
...pitää kukan elossa. Murrettu Kumpikin kukka kuivui, pyramidin ulkopuolella ja pyramidissa oleva kukka.
...pitää maidon tuoreena. Murrettu Maito meni happamaksi sekä ulkopuolella että pyramidissa.

Jakso 33 - Tappava hätälaskuasento[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tappava hätälaskuasento[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Lentokoneiden hätälaskuasento on suunniteltu tappamaan ihminen, koska lentokoneyhtiöille tulee halvemmaksi maksaa kuoleman tuottamisesta aiheutettu kertakorvaus kuin maksaa vammautuneelle matkustajalle säännöllisesti korvauksia. Murrettu Myytinmurtajat kokeilivat 1. luokan, turistiluokan ja lentoemäntien istuimia hätäasennossa ja ilman hätäasentoa. Hätäasennossa koenukkehin kohdistui enemmän G-voimia kuin ilman hätäasentoa sekä 1. luokan että turistiluokan paikoilla, mutta ilman hätäasentoa nuket kärsivät vakavampia vammoja kuin hätäasennossa istuessaan. Lentoemäntien istuin on kuitenkin turvallisin, sillä se on poikittain muihin istuimiin nähden. Todettiin kuitenkin, että lentoyhtiölle tosiaan tulee halvemmaksi kertamaksun maksaminen kuolemantapauksen yhteydessä kuin jatkuvat maksut loukkaantumisesta.

Kännykkä vs. humalassa ajo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adam ja Kari laittoivat itsensä tässä myytissä koetukselle. Ensin heidän piti ajaa rata ilman mitään häiriöitä, sitten Jamien kännykän kautta antamilla kysymyksillä ja lopuksi humalassa eli juuri ja juuri alle 0,8 promillen annostuksella.

Myytti Tulos Lopputulokset
Kännykään puhuminen ja ajaminen samaan aikaan on yhtä vaarallista kuin humalassa ajo. Vahvistettu Adamin ja Karin suorituskyky radalla oli yhtä huono heidän ollessaan humalassa ja puhuessaan kännykkään.

Jakso 34 - Luodinkestävä vesi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luodinkestävä vesi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Veden alla on turvassa luodeilta. Osittain vahvistettu .50 kaliiberisen aseen luodeilta on turvassa metrin syvyydessä, mutta pienimpien aseiden luodeilta on turvassa vasta keskimäärin 2,4 metrin syvyydessä. Kivääri vaatii vielä paljon syvempää vettä, mutta haulikkoa ei päästy testaamaan, sillä se rikkoi vesitankin.

Keinulla 360 astetta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Ketjukeinulla voi tehdä täyden 360 asteen kierroksen. Murrettu Rakennustiimi yritti kovasti, mutta ei saanut ketjuilla yhtäkään 360 asteen kierrosta aikaan.
Kiinteillä ketjuilla voi tehdä täyden 360 asteen kierroksen. Osittain vahvistettu Kari, Tory ja Grant pyysivät apua sirkustaiteilijalta, joka teki heille 360 asteen kierroksen. He itse eivät kuitenkaan pystyneet siihen.

Jakso 35 - Rajalinko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rajalinko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Yhdysvaltojen rajan yli voi lentää laillisesti jättimäisellä lingolla. Murrettu Myytin mukaan ihmisen pitäisi lentää lingon heittämänä 200 metriä, mutta Myytinmurtajat saivat lopputulokseksi n. 45-60 metriä. Jotta toiselle puolelle pääsisi oikein ja jäisi henkiin, tarvittaisiin toiselle puolelle rajaa 200 patjaa.

Jakso 36 - Tappava kasvopyyhepakkaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tappava kasvopyyhepakkaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Kasvopyyhepakkaus voi rajussa autokolarissa olla tappava. Murrettu Adam ja Jamie rakensivat tuhottavan auton, mutta eivät saaneet pakkausta nopeuteen, jolla se tappaisi ketään. Sen sijaan moni raskas esine, kuten keilapallo, osoittautui vahingoittavaksi tai tappavaksi kolarissa.
Kolarissa kasvopyyhepakkaus voi olla täysin rypistymätön ja ehjä. Vahvistettu Adam ja Jamie tuhosivat Fury-auton kolaroimalla sen betoniesteisiin. Kun he kaivoivat romusta esiin kasvopyyhepakkauksen, se oli täysin ehjä, vaikka kaikki muu autossa oli tuhoutunut.

Nuolen halkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyseessä on myytti elokuvasta The Adventures of Robin Hood, jossa Robin Hood halkaisi nuolen toisella nuolella.

Myytti Tulos Lopputulokset
Nuoli voi halkaista toisen nuolen. Osittain murrettu Rakennustiimi kokeili kaikenlaista: ampua läheltä, ampua tappitauluun, ampua putken sisällä, ampua samaan kohtaan. He eivät kuitenkaan saaneet aikaan täydellistä halkaisua. Parhaatkaan osumat eivät saaneet nuolta halkeamaan loppuun asti.

Jakso 37 - Pelastuslautta-pelastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelastuslautta-pelastus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Lentokoneen pelastuslautalla voi selvitä putoavasta lentokoneesta, kuten elokuvassa Indiana Jones ja tuomion temppeli. Murrettu Buster pudotettiin 600 metristä, mutta se tuhoutui täysin osuessaan maahan.
Lentokoneen pelastuslauttaan johtavan rampin avulla voi pelastautua putoavasta lentokoneesta. Murrettu Buster oli täysin ehjä tullessaan alas, mutta rampin täyttäminen ilmassa olisi mahdotonta.
Lentokoneen romussa voi selvitä 10 km pudotuksesta. Mahdollista Tapaus oli todella tapahtunut eräälle lentoemännälle joka hän selvisi hengissä. Buster meni kuitenkin täysin säpäleiksi iskeytyessään maahan. Tositapauksesta on kuitenkin nauhallinen todiste.

Räjähtävä hiussuihke[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Kanadan ilmavoimissa käytetty radiokypärä, runsashappinen ilma, kipinä ja hiuslakka voivat räjäyttää pilotin pään irti. Murrettu Myytinmurtajat rakensivat F-104 Starfighterin ohjaamon ja tekivät ballistisesta hyytelöstä ihmispään ja sille hiukset, jotka oli käsitelty hiuslakalla. Oikosulku radiokypärässä sai ohjaamon räjähtämään ja hyytelöpään sulamaan, mutta myytissä mainittiin pään irtoaminen, mitä ei tapahtunut.

Jakso 38 - Myyttien uudelleenarviointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jakso oli Myytinmurtajien toinen jakso, jossa jo testattuihin myytteihin palattiin.

Ammutun ilmalento[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Ammuttu ihminen voi lentää taaksepäin monta metriä. Murrettu toistamiseen Myytinmurtajat tukivat Busterin ruumiin tällä kertaa rinnan kohdalta, mutta se liikkui tälläkin kerralla vain pari senttiä taaksepäin ja lyhistyi kasaan.

Räjähtävä paineentasaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Lentokoneen kylkeen ammuttu luoti voi repiä koko koneen. Murrettu toistamiseen Lentokoneen runkoon ammuttiin reikä, ja paineen muutosta sisällä mitattiin barometrillä. Paineen lisääntyminen ei kuitenkaan ollut tarpeeksi aiheuttaakseen rungon repeytymisen.

Kumpi kastuu enemmän?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Sateella kannattaa juosta ennemmin kuin kävellä. Vahvistettu Tällä kertaa Grant ja Tory testasivat myyttiä oikean sadekuuron aikaan ja saivat eri tuloksen, kuin Adam ja Jamie aiemmin. Sateessa on parempi juosta kuin kävellä.

Vanerirakennusmies[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Rakennusmies voi selvitä pilvenpiirtäjän katolta maahan pitelemällä käsissään vanerilevyä. Murrettu toistamiseen Rakennustiimi päätti kokeilla nousevia ilmavirtauksia, mutta Tory ei pystynyt pitämään kiinni vanerista kun tuulen nopeus oli 25-30 km/h. Rakennusten huipulla voi käydä vieläkin kovempi tuuli.

Keksisinko Spinoff[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Musta auto lämpenee nopeammin kuin valkoinen auto. Vahvistettu Myytinmurtajilla oli väriä lukuun ottamatta täysin identtiset autot, jotka jätettiin aurinkoon. Iltapäivällä valkoisen auton lämpötila oli 52 astetta ja mustan 57 astetta.

Imastointi vs. ikkunat auki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
On taloudellisempaa ajaa ilmastointi päällä kuin ikkunat auki. Osittain murrettu/Osittain vahvistettu Kumpikin vaihtoehto oli oikein, sillä raja kulkee 80 km/h kohdalla. Kun mennään rajan yli, on taloudellisempaa sulkea ikkunat ja käyttää ilmastointia.

Automyyttejä - Räjähtävä bensatankki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Auton bensiinisäiliöön ammuttu luoti voi räjäyttää sen. Osittain vahvistettu Jo aiemmassa jaksossa on todistettu, ettei tavallinen luoti räjäytä säiliotä. Tässä uusintakokeessa syttynyt valojuovaluoti kuitenkin sytytti bensiinin. Kokeessa käytettyä säiliötä ammuttin ensin niin läheltä, etteivät luodit ehtineet syttyä. Tämän vuoksi ampumamatkan lisäyksen jälkeen ammuttu syttynyt luoti ei aiheuttanut vuotavaan säiliöön kuin tulipalon. Myytinmurtajat otaksuivat, että ehjä säiliö olisi saattanut palamisen lisäksi myös räjähtää.

Jakso 39 - Kiinalainen hyökkäyshälytin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinalainen hyökkäyshälytin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Maahan poratuista rummuista voi kuulla maata kaivavan armeijan hyökkäyksen. Mahdollista Jamie ja Tory olivat maan alla kaivamassa hakuilla. Adam ja Kari olivat maan päällä kuuntelemassa rummulla ääniä. Kari kuuli selkeästi rummun kalvon värähtelevän heikosti.

Viiden sekunnin sääntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Viiden sekunnin sääntö-myytti on yhä käyttökelpoinen. Murrettu Adam ja Jamie altistivat kinkun ja keksin likaisille laatoille 2 ja 6 sekunniksi, mutta tuloksilla ei ollut eroa. Sen sijaan havaittiin, että kinkkuun tarttui moninkertainen määrä bakteereja keksiin verrattuna.
WC on talon siistein paikka. Vahvistettu Myytinmurtajien WC-renkaan ympärillä ei ollut lähes yhtäkään bakteeria.
Koiran suu on puhtaampi kuin ihmisen. Mahdollista Koiran suussa oli vähemmän bakteereja kuin Adamin suussa, mutta koiran suussa olleet bakteerit ovat voimakkaampia.

Jakso 40 - Sisällisodan ohjus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Sisällisodan aikoihin olisi ollut mahdollista rakentaa kaksivaiheinen ohjus, joka lentää 120 mailia Virginian Richmondista Washington D.C.:n. Murrettu Adam ja Jamie onnistuivat rakentamaan toimivan raketin, joka olisi voitu tehdä sisällissodan aikaisilla tiedoilla ja välineillä, mutta raketti lensi vain 500 jaardia.

Jakso 41 - Nokkakolari helvetistä, Vodka-myyttejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nokkakolari helvetistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Kaksi rekkaa voi hitsautua toisiinsa kiinni ja henkilöauto jäädä väliin. Murrettu Myytinmurtajat eivät saaneet rekkoja törmäämään yhtä aikaan toisiinsa, mutta silti kumpikin rekka ja henkilöauto menivät romuksi eivätkä hitsautuneet kiinni toisiinsa.

Vodka-myyttejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vodka...

Myytti Tulos Lopputulokset
...pesee likaiset jalat. Vahvistettu Adamin likaiset jalat pestiin vodkalla ja kaupallisella tuotteella ja tuloksilla ei ollut suurta eroa.
...poistaa pahan hengityksen. Vahvistettu Adam söi valkosipulia, homejuustoa ja poltti tupakkaa ja vodka sekoitettuna kaneliin puhdisti Adamin hengityksen yhtä hyvin, kuin kaupallinen suuvesi.

Jakso 42 - Teräskenkäamputaatio, Pulloraketti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teräskenkäamputaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Kun suuri paino putoaa teräskärkisen kengän teräskärjen päälle, varpaat katkeavat. Murrettu Teräskärki ei katkaissut varpaita. Adam ja Jamie kokeilivat myös savipalaa. Teräskärkisessä kengässä savi meni vähemmän lyttyyn kuin teräskärjettömässä.

Pulloraketti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä myytti on peräisin japanilaisesta peliohjelmasta.

Myytti Tulos Lopputulokset
3 litran limupulloilla voi laukaista ihmisen 40 metriä. Murrettu Yksi pullo kantoi 1/15 Karin painosta, kun paine pullossa oli 95 psi:tä. Kari ei kuitenkaan kokeillut lentoa, vaan ampuivat törmäyskoenuken San Franciscon lahteen. Viidellätoista pullolla nukke vain putosi laiturilta lahteen. He kokeilivat lisäksi 50 pulloa, mutta he eivät saaneet pulloja laukaistua yhtä aikaa osittain siksi, että O-renkaat ovat liian tahmeita (he kiinnittivät pullot O-renkailla). Lisäksi jos 15 pullon kyydissä olisi mahdollisesti satuttanut itsensä tai jopa voinut halvautua. Myytinmurtajat arvelevat, että videolla miestä vedetään kaapelilla ilman halki.

Jakso 43 - Merisairaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merisairaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska Adam ja Grant kärsivät merisairaudesta, Myytinmurtajat päättivät etsiä siihen parannuskeinon.

Merisairauden voi parantaa...

Myytti Tulos Lopputulokset
...käyttämällä kanelin makuista suusuihketta. Murrettu Ei vaikutusta Adamiin tai Grantiin.
...käyttämällä sähköiskuja antavaa ranneketta. Murrettu Ei vaikutusta Adamiin tai Grantiin.
...käyttämällä magneettiranneketta. Murrettu Ei vaikutusta Adamiin tai Grantiin.
...inkivääripillereillä. Vahvistettu Inkivääripillerit toimivat.
...lääkkeellä. Vahvistettu Kaupallinen lääke toimi.
...plasebolla, kuten vitamiinipillerillä. Mahdollista Adamille ja Grantille tehtiin plasebo-koe B12-vitamiinipillereillä. Grantiin se tehosi, mutta Adamiin ei.

Peräluukku ylös vs. peräluukku alas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
On taloudellisempaa ajaa lava-autoa peräluukku ylhäällä, kuin alhaalla. Murrettu Ajaminen peräluukku alhaalla lisäsi ilmanvastusta ja polttoaineenkulutusta. Syyksi todettiin, että suljettu luukku aikaansaa lavalle ilmapyörteen, joka pienentää auton ilmanvastusta.

Sormi aseenpiipussa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myytti Tulos Lopputulokset
Haulikon piipunsuuhun työnnetty sormi räjäyttää aseen, vahingoittaen ampujaa aiotun uhrin sijaan. Murrettu Molemmat ballistisesta hyytelöstä ja luurangosta tehdyt testikädet tuhoutuivat täysin haulikon laukauksesta. Edes piipun tukkiminen mullalla tai hitsaamalla sen sisään kymmensenttinen terästanko ei räjäyttänyt haulikkoa. Ampuja ei vahingoittunut testeissä yhtään.