Kaupankäynti

Wikipedia
Ohjattu sivulta Myyminen
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kaupankäynti on hyödykkeiden vaihtamista rahaksi. Ohessa kuva hedelmäkojusta, jossa kaupataan hedelmiä.

Kaupankäynti tarkoittaa tavaran, palveluiden tai oikeuksien ja aineettoman omaisuuden vapaaehtoista vaihdantaa. Kaupankäynnin mekanismia kutsutaan markkinoiksi. Alun perin tavaroita vaihdettiin toisiin tavaroihin. Rahan keksiminen tehosti kaupankäyntiä. Kun vaihdannassa käytetään rahaa, voidaan erottaa ostaminen ja myyminen erillisinä tapahtumina.

Kaupankäyntiä voidaan jaotella kaupan kohteen mukaan esimerkiksi irtaimen kauppaan ja kiinteistökauppaan (arvopaperikauppa on irtaimen kauppaa). Osapuolten mukaan kaupankäynti on jaettavissa vähittäiskauppaan ja tukkukauppaan: vähittäiskaupassa ostaja on kohteen käyttäjä; tukkukaupassa ostaja on vähittäisportaan myyjä.

Tukkukaupankäynnin kanavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuten vähittäiskauppaa, tukkukauppaa käydään usealla eri tavalla. Toisin kuin vähittäiskauppa, tukkukauppa keskittyy henkilökohtaiseen myyntiin ja erilaisiin alakohtaisiin ratkaisuihin.

Henkilökohtaiset myyntikanavat:

  • Kasvokkain
  • Puhelinmyynti
  • Kirjeitse

Massamyyntikanavat:

Kaupankäynnin syitä ja vaikutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaupankäynnin avulla:

  • ostaja voi saada käyttöönsä puuttuvia hyödykkeitä (tavaroita, palveluita, oikeuksia)
  • myyjä tai välittäjä voi kerätä pääomaa kaupankäynnissä syntyvästä voitosta
  • myyjä voi päästä eroon tuotannon tai keräilyn ylijäämästä
  • ostaja ja myyjä voivat ylläpitää ja kehittää yksilöiden ja yhteisöjen välisiä suhteita

Kaupankäynti yksilöiden välillä mahdollisti ammattien syntymisen ja erikoistumisen erilaisiin tehtäviin. Kaupankäynti eri väestöryhmien välillä mahdollisti uusien alueiden asuttamisen, koska osa välttämättömistä tarvikkeista ja raaka-aineista (esimerkiksi työkalut, metallit, suola) voitiin saada vaihtamalla tai ostamalla niitä muilta yhteisöiltä tai kansoilta.

Kansainvälinen kauppa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kansainvälinen kauppa

Kansainvälinen kauppa on tavaran ja palveluiden vaihdantaa valtioiden rajojen yli. Useimmissa maissa kansainvälinen kauppa muodostaa merkittävän osan bruttokansantuotteesta. Kansainvälistä kauppaa on harjoitettu jo pitkään, mutta viimeisten vuosisatojen aikana sen taloudellinen, sosiaalinen ja poliittinen merkitys on kasvanut. Tähän on johtanut muun muassa teollistuminen, kehittyneet liikennejärjestelmät, globalisaatio, monikansalliset yritykset ja ulkoistaminen.

Tämä talouteen, kaupankäyntiin tai taloustieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.