Mysterio Buffo

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Mysterio Buffo on italialaisen Dario Fon käsikirjoittama sarja monologinäytelmiä.

Ne perustuvat Raamattu-aiheisiin keskiajan kiertävien teattereiden näytelmiin, jotka katolinen kirkko, johon näytelmien pilkka syystäkin usein kohdistui, lopulta uuden ajan alussa 1400-luvulla sai estettyä mm. teloittamalla esiintyjät.

Mysterio tarkoittaa tässä Raamatusta aiheensa ottavia näytelmiä ja buffo, italian sana koominen tai hauska, paljastaa, että kyse on ironiasta ja komediasta. Dario Fo toi vanhoihin teksteihin nykyajan asioita mukaan.

Suomessa niitä esitti vuonna 1987 KOM-teatteri. Erkki Saarela näytteli puheroolin. Yleisradion TV-teatteri nauhoitti KOM-teatterin esityksen vuonna 1987.

Näytelmässä on neljä pienoisnäytelmää:

  • Kaanaan häät, jossa arkkienkeli haluaa pitää pyhän näytelmän esipuheen ja juopunut mies kertoo tarinansa Kaanaan häistä.
  • Ilvelijän synty, jossa kerrotaan miten alkuun onnellinen maanviljelijä vastoinkäymisten jälkeen kohtaa Jeesuksen ja saa häneltä esiintymisen ja puheen lahjan.
  • Lasaruksen kuolleista herääminen, jossa kerrotaan mitä Lasaruksen kuolleista herättämistä kokoontuneen yleisön keskuudessa tapahtuu.
  • Bonifacius VIII tapaa Jeesuksen. Bonifacius oli Danten aikainen paavi, joka oli tunnettu mädännäisyydestään ja väkivallan käytöstä (hän mm. naulautti erimielisiä munkkeja kielistään oviin).