Myriokefalonin taistelu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Myriokefalonin taistelu
Osa Bysantin-seldžukkien sotaa
Päivämäärä:

17. syyskuuta 1176

Paikka:

Myriokefalon, Fryygiassa

Lopputulos:

Seldžukkien voitto

Osapuolet

Bysantin valtakunta
Unkari

seldžukit

Komentajat

Manuel I Komnenos
Antiokian Balduin
Johannes Kantakuzenos
Andronikos Vatatzes †
Ompud (unkar)

Kilij Arslan II

Vahvuudet

25 000 - 50 000

?

Tappiot

?

?

Myriokefalonin taistelu käytiin Bysantin valtakunnan ja seldžukkien välillä 17. syyskuuta 1176. Taistelu oli suuri tappio Bysantille ja sitä verrattiin jopa Manzikertin taisteluun.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bysantin ja seldžukkien välillä vallitsi rauha 1170-luvulla. Seldžukit halusivat kuitenkin laajentaa valtakuntaansa länteen, Vähään-Aasiaan. Bysantti halusi taas vallata takaisin menettämänsä alueet idässä jotka se oli menettänyt Manzikertin taistelun jälkeen. Keisari Manuel I Komnenos saikin vallattua takaisin Kilikian (joka oli välillä Armenian, välillä Antiokian hallinnassa) ja sai tehtyä Antiokian ruhtinaskunnasta Bysantin vasallin. Vuonna 1175 sota syttyi taas kun seldžukkien Kilij Arslan II ei palauttanut takaisin Bysantille alueita jotka oli aikaisemmin luvannut. Mielenkiintona olisi mainottava myös unkarilaisten osallistuneensa taistelussa. Unkarilaisten päällikköt olivat transsylvanialainen vojvodi Rátót heimosta oleva Leusták ja Ompud tai Ampud-nimitetty palatiini.[1]

Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Manuel kokosi valtavan armeijan ja aloitti marssimaan seldžukkien maita kohti. Arslan olisi halunnut neuvotella, mutta Manuel luuli olevansa ylivoimainen ja kieltäytyi rauhantarjouksista. Manuel lähetti osan armeijastaan Andronikos Vatatzesin johdolla Amasiaa kohti. Hän johti itse suurimman osan armeijastaan seldžukkien pääkaupunkia Ikonionia kohti. Kumpikin armeija joutui kulkemaan metsäisiä reittejä pitkin joiden varrella turkkilaisten oli helppo tehdä yllätyshyökkäyksiä. Amasiaan matkalla ollut armeija tuhoutui tällaisessa hyökkäyksessä ja seldžukit lähettivät Manuelille Andronikos Vatatzesin pään. Seldžukit tuhosivat myös viljelyksiä ja myrkyttivät lähteitä vaikeuttakseen Manuelin marssia.

Marsiessaan erästä vuoristosolaa pitkin lähellä Myriokefalonin linnoitusta Manuelin joukot jäivät loukkuun. Manuelilla on arvioitu olleen noin 25 000 sotilasta mukanaan. Vaikka hänellä olisi saattanut olla jopa 50 000. Armeijaan kuului myös joukkoja Antiokian Balduinin johdolla joka myös komensi armeijan oikeaa siipeä. Vasenta siipeä komensi Johannes Kantakuzenos. Kilij Arslanilla oletetaan olleen saman verran joukkoja, tosin tarkkaa määrää ei tiedetä.

Seldžukit hyökkäsivät ensin bysanttilaisten oikeaa siipeä kohti, joka kärsi raskaita tappioita. Antiokian Balduin oli itse kuolleitten joukossa. Aluksi keisari Manuel piti tilannetta täysin toivottomanan ja oli jo vähällä jättää armeijansa oman onnensa nojaan. Lopulta hän kuitenkin ryhtyi toimeen ja keräsi joukkoja ympärilleen. Ajettuaan seldžukit solasta loput armeijasta pääsi kulkemaan sen läpi pienemmin tappioin. Bysanttilaiset olivat kuitenkin menettäneet omat piiritysvarusteensa ja heillä ei ollut enää mahdollisuutta vallata Ikonionia. Lopulta armeija pääsi palaamaan kun Manuel lupasi Kilij Arslanille että hän purkaisi kaksi linnoitusta Dorylaeumissa ja Sibliassa.

Taistelun jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Manuel itse vertasi taistelua Manzikertiin ei sillä kuitenkaan ollut samanlaista vaikutusta armeijan toimintakykyyn. Bysantti menetti nyt kuitenkin lopullisesti otteen Vähän-Aasian sisämaahan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. László Markó: A Magyar Állam Főméltóságai Szt. Istvántól napjainkig. Magyar Könyvklub, 2000. ISBN 963 547 085 1