Myllymäki (Hämeenlinna)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Myllymäen sijainti Hämeenlinnassa.
Näköalaa Myllymäeltä tammikuussa 2012.

Myllymäki on Hämeenlinnan kaupungin 7. kaupunginosa, joka sijaitsee keskustan lounaispuolella. Myllymäki rajoittuu koillisessa keskustaan (3. kaupunginosa Hämeensaari), pohjoisessa Kaurialaan, lännessä Hattelmalaan, etelässä Kankaantaustaan ja idässä moottoritiehen sekä Vanajaveteen. Vuonna 2014 valmistunut moottoritien kate laajentaa keskustaa liittäen sen kiinteämmin Myllymäkeen.

Kaupunginosan pohjoisin nurkka on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö Suomen kasarmit[1], joka on 1880-luvulla perustettu kaupunkikasarmi.

Myllymäen laella sijaitsee nykyään kansalaisopisto nimeltään Vanajaveden opisto[2]. Kaupunginosassa sijaitsee myös Myllymäen koulu. Lisäksi Myllymäessä on kallioon louhittu luola, joka on varustettu väestösuojaksi ja on normaalisti kamppailulajien harjoitustilana. Kalliojyrkänteen laella, Toivontien päässä on näköalapaikka yli kaupunkikeskustan.

Kuuluisia myllymäkeläisiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.