Muutto

Wikipedia

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: alaotsikointi, määritelmä ihmiskeskeinen

Muutto on ihmisillä asuin- tai oleskelupaikan tai kodin vaihtamista. Muuttavilla eläimillä, kuten muuttolinnuilla muutto tarkoittaa usein vuodenkiertoon perustuvaa oleskelupaikan vaihtamista. Eläinlajin vallatessa uusia asuinalueita kyseessä ei siis ole suoranaisesti muutto samassa merkityksessä kuin esimerkiksi muuttolinnuilla, vaan evoluutioterminologian mukaan migraatio.

Joillakin ihmisryhmillä on perinteistä vuodenkiertoon liittyvää muuttoliikettä, jossa kuljetaan joka vuosi samoille alueille esimerkiksi ruoanlähteiden perässä. Tällainen kiertolaisuus eli nomadismi on ikivanhaa, ja säilynyt samankaltaisena vuosituhannet. Nomadismista eroaa jyrkästi siirtolaisuus, joka ei yleensä perustu traditioon, ja johon ei liity olennaisena ja perinteen määräämänä osana takaisin paluuta yleensä vuoden kuluessa. Siirtolaisuuteen osallistuvat valloittavat uusia asuinalueita. Tällaisia juuriltaan uusille asuinalueille lähteviä kutsutaan esimerkiksi siirtolaisiksi tai maahanmuuttajiksi. Kolmas suuri muuttajaryhmä ovat pakolaiset, jotka joutuvat pakkomuuttoon kotimaastaan sotien, nälänhädän tai luonnonkatastrofien seurauksena. Heidän sopeutumisensa uusiin oloihin on kaikkein vaikeinta, sillä heidän lähtönsä ei perustunut vapaaehtoiseen muuttamiseen, ja siksi uuteen ja erilaiseen kulttuuriin oppiminen on vastentahtoista ja kaipuu entiseen rajoittaa mukautumista.

[muokkaa] Lintujen muutto

Pääartikkeli: Muuttolintu

Lintujen muutolla käsitetään tavallisesti lintujen muuttamista toiseen paikkaan vuodenaikojen rytmissä. Pohjoisella pallonpuoliskolla muutto tapahtuu yleensä syksyllä pohjoisesta etelään ja keväällä samat linnut palaavat etelästä pohjoiseen. Eteläisellä pallonpuoliskolla tapahtuu päinvastaista muuttoliikettä. Eteläisellä pallonpuoliskolla tapahtuu niin sanottua sadekausimuuttoa, jolloin tietyt, lähinnä siemeniä syövät, lintulajit muuttavat sadekausien mukaan parhaiten ravintoa tuottaville savannialueille.

Vaellus on hieman eri asia kuin muutto. Vaelluksen käynnistää tavallisesti ravintopula, joka voi johtua joko tarjolla olevan pääravinnon puutteesta tai hyvästä jälkeläistuotosta aiheutuvasta liikakansoituksesta, joka purkautuu vaelluksena väljemmille asuinsijoille. Tyypillisiä tuttuja vaelluslintuja ovat esimerkiksi käpylinnut, jotka siirtyvät taigan havupuiden siemensatojen perässä satoja, jopa tuhansia kilometrejä. Siperialaisen pähkinähakin alalaji caryocatactes suorittaa toisinaan massavaelluksia idästä länteen, jos hyvien sembramännyn siemensatojen ja onnistuneiden pesintöjen ansiosta suureksi paisunut kanta ei enää löydä riittävästi ravintoa. Nämä vaellukset muistuttavat sopulien massavaelluksia, ja ovat tyypillisiä nimenomaan pohjoisella äärialueella esiintyvillä eliöillä.

Linnut ovat sopeutuneet maapallon vuodenaikojen rytmiin jo miljoonien vuosien ajan, ja niille on kehittynyt omalaatuinen muuttoa säätelevä mekanismi, jonka toimintaa ei vielä täysin tunneta. Tärkeimpiä muuton käynnistäviä tekijöitä ovat valon määrä, ravinnon määrän ja laadun muutos, lämpötilan muutos ja sulkasadon ja lisääntymiskierron päättyminen. Nämä tekijät saavat aikaan muutoksia linnun fysiologiassa. Sisäinen muuttovire on erityisen tärkeä tropiikissa talvehtivilla hyönteissyöjälinnuilla, sillä esimerkiksi säätilalla ja ravinnon määrällä ei näyttäisi siellä olevan juurikaan merkitystä.

Lintujen suunnistaminen on monimutkainen asia. Valoisaan aikaan muuttavat linnut seuraavat niin sanottuja muuttolinjoja, joita ovat esimerkiksi rannikkolinjat, niemenkärjet, joet ja vuorijonot. Tyypillisiä tällaisia lajeja ovat esimerkiksi pelikaanit, haikarat, joutsenet, päiväpetolinnut, kurjet, kyyhkyt, varikset ja monet muut varpuslinnut. Maapallon pyörimisliikkeen ne pystyvät aistimaan suuntimalla aurinkoa. Yömuuttajilla on enemmän ongelmia, ja niille on kehittynyt aivojen yhteyteen erityinen maan magneettikenttiin reagoiva elin. Sen avulla ne pystyvät suunnistamaan pimeässä ja pilvisessä säässä ilman maa- ja taivaanmerkkejä. Kirkkaina öinä ne osaavat käyttää kuun ja tähtien asemaa oikean suunnan määrittämiseen. Vanhat linnut, jotka ovat suorittaneet saman muuttomatkan useita kertoja, oppivat maamerkit ja tutut levähdyspaikat. Näin esimerkiksi kurjet, jotka ainakin syksyllä muuttavat perheittäin, opettavat poikasilleen maantietoa.

[muokkaa] Esimerkkejä

Suomessa pesivä Luhtakerttunen on pitkän matkan muuttaja, joka talvehtii eteläisessä Afrikassa. Se saapuu Suomeen kesäkuun alussa ja ryhtyy heti pesimäpuuhiin. Pesimäkierto kestää n. 6-7 viikkoa, minkä jälkeen aikuiset linnut alkavat valmistautua syysmuuttoon syömällä itsensä lihaviksi, so. keräämällä suuren rasvavaraston. Luhtakerttunen muuttaa öisin, ja sen muuttostrategiana on lentää mahdollisimman pitkälle yön aikana ja levätä seuraava päivä. Suurten rasvavarastojen ansiosta sen ei tarvitse käyttää seuraavaa päivää ruokailuun, vaan se voi levätä. Kerttusilla ei ole sulkasatoa Suomessa, vaan niiden on suoritettava kaksisuuntainen, yhteensä lähes 20 000 kilometrinen muuttolento, sekä vielä kesä Suomessa samoilla sulilla. Aikuiset luhtakerttuset lähtevät kohti Afrikkaa heinä-elokuun vaihteessa. Yön pituus Suomessa on silloin 5-6 tuntia. Pienten varpuslintujen keskimääräinen lentonopeus on vain n. 40 km/h. Yhden yön aikana kerttunen ehtii lentää n. 200 km. Sateisina, kovatuulisina öinä ne joko eivät lähde muutolle, tai lentävät vain lyhyitä matkoja. Muutaman päivän välein kerttusen on syötävä kunnolla ja silloin se hakeutuu oivalliselle ruokapaikalle, esimerkiksi jokien suistoihin, reheviin merenlahtiin tai lintujärville. Tällaisille paikoille kerääntyy hyvien muuttoöiden jälkeen valtavia määriä kerttusia. Välimeren ja Saharan ylitykseen kerttunen tarvitsee täyden rasvavaraston, sillä se joutuu silloin muuttamaan myös valoisaan aikaan, eikä pysty saamaan ravintoa merestä tai hiekkaerämaasta. Koko muuttomatka Suomesta Etelä-Afrikkaan kestää siis n. 2-3 kuukautta. Talvehtimisalueella kerttunen käy läpi täydellisen sulkasadon, jonka kesto on n. 1½ kuukautta. Etelän syksyn alkaessa maalis-huhtikuussa kerttunen tankkaa itsensä, ja lähtee takaisin kohti synnyinseutuaan. Toistaiseksi vanhin suomalainen luhtakerttunen on ollut lähes 7 vuoden ikäinen. Se on tehnyt 6 edestakaista matkaa Suomen ja eteläisen Afrikan välillä, eli lentänyt muuttolentoa n. 120 000 km, 3 kertaa maapallon ympäri. Tällä strategialla luhtakerttunen saa elää lähes jatkuvassa kesässä.

Pajusirkku on runsas, koko Suomessa pesivä rantojen lintu. Pääosa pajusirkuistamme saapuu huhtikuussa, ja ryhtyy tuota pikaa pesimäpuuhiin. Pajusirkut pesivät melko säännöllisesti 2 kertaa lisääntymiskauden aikana, eli pesimäkierron pituus on n. 3 kuukautta. Aikuisten sulkasato alkaa jo pesimäkierron loppuvaiheessa, ja kestää 7-8 viikkoa. Sulkasato päättyy syyskuun puoliväliin mennessä, jonka jälkeen sirkut alkavat valmistautua muutolle. Päämuutto tapahtuu syyskuun lopulla. Ne eivät kerää niin suuria rasvavarastoja kuin kerttuset, sillä ne eivät muuta niin kauaksi, vaan pajusirkut talvehtivat Italian, Sveitsin ja Saksan kosteikoilla ja pensaikoissa. Pajusirkutkin muuttavat pääasiassa öisin. Päivällä ne ruokailevat ja lepäävät. Perillä Italiassa ne ovat marras-joulukuussa. Täällä ne viettävät 2-3 kuukautta, usein sangen koleissa olosuhteissa. Niillä ei ole sulkasatoa talvella. Koska pajusirkku syö pääasiassa siemeniä, se ei ole riippuvainen hyönteisten massaesiintymisistä, ja pystyy viettämään elämänsä pääosan viileissä olosuhteissa.