Muurinsärkijä

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Muurinsärkijä eli muurinmurtaja on asejärjestelmä, jota ennen tykkien yleistymistä käytettiin laajasti piiritettävien linnojen ja linnoitusten muurien ja porttien murtamiseen.

Muurinmurtaja oli yksinkertaisimmillaan raudoitettu puunrunko, joka ripustettiin telineeseen ketjujen varaan. Tämä rakennelma vietiin murrettavaan kohtaan, tavallisimmin portille. Murtajaa käsitteli riittävä määrä miehiä, jotka vetivät runkoa taaksepäin ja sitten sen annettiin liikevoimansa avulla iskeä. Menetelmä oli tehokas vahvojakin portteja vastaan, mutta sen torjuminenkin oli helppoa. Torjuntaan voitiin käyttää esimerkiksi kuumaa pien ja maaöljyn sekoitusta, jota kaadettiin muureilla olevista isoista padoista vihollisten päälle. Seos oli herkästi syttyvää. Esimerkiksi Raaseporin linnan muureissa on yhä jälkiä muurien huipulta kaadetusta pikiseoksesta.

Muurinmurtaja syrjäytyi lopullisesti 1700-luvulla, kun tykit ja erilaiset ruutiin perustuvat räjäytysmenetelmät olivat kehittyneet riittävästi. Viimeisen kerran muurinsärkijöitä käytettiin Ranskan suuren vallankumouksen aikana yksittäisissä kahakoissa.

[muokkaa] Fiktiossa

Elokuvassa Kuninkaan paluu on dramatisoitu näyte muurinsärkijän käytöstä linnoituksen portin murtamiseen.

[muokkaa] Lähde

  • Estlander - Hietakari: Jokamiehen maailmanhistoria
Henkilökohtaiset työkalut