Mutta mitä tapahtui joulupukille?
Wikipedia
|
|
|
|---|---|
|
|
|
| Ohjaaja | John Pasquin |
| Käsikirjoittaja | Leo Benvenuti Steve Rudnick |
| Tuottaja | Robert Newmyer Brian Reilly Jeffrey Silver |
| Säveltäjä | Michael Convertino |
| Pääosat | Tim Allen Eric Lloyd |
|
|
|
| Valmistusmaa | Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö | Buena Vista Pictures |
| Ensi-ilta | 1994 |
| Kesto | 97 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Seuraaja | Mutta mitä tapahtui joulupukille 2 |
|
|
|
| IMDb | |
| Elonet | |
| Allmovie | |
Mutta mitä tapahtui joulupukille? (The Santa Clause) on vuonna 1994 ensi-iltansa saanut koko perheen komediaelokuva. Elokuvan ohjasi John Pasquin ja pääosassa on Tim Allen.
Juoni [muokkaa]
Elokuva kertoo leluyhtiön omistavasta Scott Calvinista. Scott on eronnut vaimostaan, eikä isä-poika suhde ole parhaimmasta päästä, mutta poika saapuu kuitenkin viettämään joulua isänsä luokse. Poika, Charlie alkaa olla jo siinä iässä, että kyseenalaistaa joulupukin olemassaolon. Yöllä Scott herää rapinaan katolla, ja luulee että heille yritetään murtautua. Scott onnistuu pudottamaan joulupukin alas katolta, ja pukki kuolee pian tämän jälkeen. Niinpä Scottin täytyy hypätä pukin saappaisiin ja ruveta uudeksi joulupukiksi.
Rooleissa [muokkaa]
| Tim Allen | ... Scott Calvin / Joulupukki |
| Eric Lloyd | ... Charlie Calvin |
| Wendy Crewson | ... Laura Calvin Miller |
| Judge Reinhold | ... Neil Miller |
| David Krumholtz | ... Bernard |
| Peter Boyle | ... Whittle |