Mutismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Mutismi tarkoittaa lasten puhumattomuutta. Puhumattomuus voi olla pysyvää tai valikoivaa. Valikoivaa puhumattomuutta (F94.0) kutsutaan selektiiviseksi mutismiksi (lat. mutismus electivus, mutismus selectivus; engl. elective mutism, selective mutism).

Selektiivinen mutismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selektiivinen mutismi on poikkeava käyttäytymisen muoto, jossa ihminen kieltäytyy puhumasta vaikka on jo oppinut puhumaan. Selektiiviseen mutismiin liittyy usein merkittäviä persoonallisuudenpiirteitä, kuten sosiaalista ahdistuneisuutta, vetäytymistä, herkkyyttä tai vastarintaa.lähde? Puhumattomuutta voi kestää kolmesta kahteentoista vuotta.lähde? Keskimääräinen kesto on kahdeksan vuotta.lähde? Pitkään jatkuneessa mutismissa lapsi voi olla roolinsa vanki ja elämäntilanteen muutos (esimerkiksi ryhmän tai luokan vaihtaminen tai muutto toiselle paikkakunnalle) saattaa auttaa.

Selektiivisen mutistisuuden syitä ei tunneta kovin hyvin. On arveltu, että syynä voi olla esimerkiksi kielellinen neurologinen erityishäiriö, kehitysvammaisuus, autistisuus, kuulovamma tai psyykkiset tekijät. Puhumattomuus voi olla myös esimerkiksi vallan väline tai pelkoreaktio; esimerkiksi reaktio äidistä eristämiseen. Mutistien käyttäytymisessä sosiaalisissa tilanteissa on autistisia piirteitä. Tämän vuoksi heitä voidaan helposti luulla autisteiksi, vaikka mutistisuuden taustalla ei olisikaan mitään autismiin liittyvää. Älykkyydeltään mutistit eivät poikkea keskitasosta.lähde?

Hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selektiiviseen mutismiin ei ole vakiintunutta hoitokäytäntöä. Monia erilaisia hoitomuotoja, kuten leikkiterapiaa, psykodynaamista psykoterapiaa, kognitiivis-behavioraalista psykoterapiaa, puheterapiaa ja ryhmäterapiaa on käytetty. Yleisin mutistilasten hoitomuoto on perheterapia yhdistettynä joko käyttäytymisterapiaan tai psykodynaamiseen terapiaan.

Kommunikointia voi mutistin kanssa harjoittaa muuten kuin puhumalla. Hyviä välineitä ovat sähköposti, tekstiviestit tai perinteinen kynä-paperi-yhdistelmä. Päivähoidossa tai koulussa on tärkeää antaa mutistille selkeä oma reviiri. Turvallisuuden tunteen luominen ja luottamuksen rakentaminen mutistin kanssa auttavat kommunikoinnin mahdollistamisessa. Kuntoutumisen näkökulmasta turvallisten sosiaalisten tilanteiden luominen on tärkeää.

Mutismista kärsivä ihminen kokee ettei pysty tai kykene kommunikoimaan. Sanat eivät tule vaikka haluaisikin ja tämä luo ahdistuksen. Mutisti yleensä haluaisi kommunikoida kuten muutkin, "sanat eivät vain tule". Parhaiten mutistia auttaa suhtautumalla häneen kuin tavallisesti kommunikoivaan, puhuvaan ihmiseen. Mutistiin ei missään tapauksessa tulisi suhtautua asenteella "ei hän vastaa kuitenkaan", tosin pakottaminen ja puhumaan ahdistelu saa mutistin sulkeutumaan enemmän kuoreensa.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Johnson, M. & Wintgens, A.: The Selective Mutism Resource Manual. Speechmark Publishing Ltd., 2001. ISBN 978 0 86388 280 7.
  • Alopaeus-Laurinsalo, N. & Ojanen, A.: Musiikkiterapia puhehäiriöisten lasten kuntoutuksessa - teoria ja käytäntö. Tekijät & Thalamus, 1998. ISBN 9789519794006.
  • Cline, T. & Baldwin, S.: Selective mutism in children. Whurr Publishers Ltd, 1994. ISBN 1-870332-84-9.
  • Ekebom, U-M. Helin, M. & Tulusto, R.: Satayksi kouluongelmaa - Opettajan käsikirja. Oy Edita Ab, 2000. ISBN 951-37-3060-3.
  • Jahnukainen M. & Pynnönen P. (Toim.): Ammatillisen erityisopetuksen kentällä. Hämeen ammattikorkeakoulu, 2003. ISBN 951-784-180-9.
  • Lebrun, Y.: Mutism. Whurr Publishers Ltd, 1990. ISBN 1-870332-55-5.
  • Räsänen, E. Moilanen, I. Tamminen, T. & Almqvist, F.: Lasten- ja nuorisopsykiatria. Gummerus Kirjapaino Oy, 2000. ISBN 951-656-025-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]