Mustatäplähiipijä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mustatäplähiipijä
koiras
koiras
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa:

Elinvoimainen [1]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Imukärsälliset perhoset Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset perhoset Heteroneura
Yläheimo: Päiväperhoset Papilionoidea
Heimo: Paksupäät Hesperiidae
Alaheimo: Hiipijät Heteropterinae
Suku: Täplähiipijät Carterocephalus
Laji: silvicola
Kaksiosainen nimi

Carterocephalus silvicola
(Meigen, 1829)

Katso myös

  Mustatäplähiipijä Commonsissa

Mustatäplähiipijä (Carterocephalus silvicola) on Suomessa Rovaniemen eteläpuolella melko yleinen paksupääperhoslaji.[2]

Ulkonäkö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustatäplähiipijän siipien kärkiväli on 28–31 mm ja sukupuolet ovat melko erinäköiset. Koiraan siipien yläpinnoilla on kirkkaankeltaisella pohjalla neljä suurta tummaa laikkua ja siiven ulkoreunassa on rivi tummia täpliä. Takasiivet ovat hieman ruskeakehnäiset, mutta kehnä puuttuu paikoitellen muodostaen pyöreitä, kirkkaankeltaisten laikkuja. Naaraalla etusiipien suklaanruskeat täplät ovat tummempia, suurempia ja ne koskettavat toisiaan. Naaras muistuttaakin paljon keltatäplähiipijää. Keltaisen sävy on tummempi kuin koiraalla, mutta silti selvästi vaaleampi kuin keltatäplähiipijällä. Takasiivet ovat laajalti tasaisen tummanruskeat, pyöreähköjen keltaisten täplien kirjomat. Siipiripset ovat etusiivissä tummat, takasiivissä vaaleammat. Etusiipien alapinnat muistuttavat yläpintoja, mutta pohjaväri on ruskeampi. Takasiipien alapinnat ovat ruskeat ja niissä on laajoja ruskeankeltaisia laikkuja.[3][4][5][6][7]

Levinneisyys ja lentoaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustatäplähiipijän levinneisyys ulottuu Pohjois-Saksasta ja Pohjois-Puolasta Skandinaviaan, Baltiaan ja idässä Venäjän ja Siperian poikki Mongoliaan ja Japaniin.[4] Suomessa sitä tavataan Ahvenanmaalta ja etelärannikolta Rovaniemen korkeudelle, mutta laji harvinaistuu etenkin saaristoon mentäessä. Perhoset lentävät yhtenä sukupolvena toukokuun loppupuoliskolta heinäkuun alkupuolelle huipun osuessa kesäkuun alkuun.[8][2]

Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Naaras

Mustatäplähiipijän tyypillistä elinympäristöä ovat kosteat metsät ja etenkin niiden aukkopaikat, kuten metsäteiden ja polkujen varret sekä niityt ja jokilaaksot. Joskus elinpaikka voi olla hyvinkin pieni aukkopaikka, kunhan sinne tulee riittävästi valoa. Perhoset lentävät nopeasti, lepäävät siivet sivuille levitettyinä ja käyvät mielellään erityisesti metsäkurjenpolvien kukilla. Laji on varsin yleinen, mutta esiintymiseltään paikoittainen eivätkä yksilömäärät yleensä ole kovin suuria.[4][2][9]

Naaras munii yksitellen heinille, etenkin puolivarjoisiin paikkoihin, kuten pensaiden ympärille. Toukka sitoo heinän lehden putkimaiseksi suojaksi, jonka sisällä se elää. Mustatäplähiipijä talvehtii täysikasvuisena tai keskenkasvuisena toukkana ja koteloituu keväällä.[4][2]

Ravintokasvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukka syö heinäkasveja, esimerkiksi niittyjuolaa ja kastikoita.[2][4][10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lauri Kaila, Marko Mutanen: Mustatäplähiipijä – Carterocephalus silvicola Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  2. a b c d e Pertti Pakkanen: Mustatäplähiipijä. Suomen Perhostutkijain Seura.
  3. Lionel G. Higgins, Norman D. Riley, suom. Olavi Sotavalta: Euroopan päiväperhoset, s. 335. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1973. ISBN 951-30-2311-7.
  4. a b c d e Nationalnyckeln till Sveriges flora och fauna. Fjärilar: Dagfjärilar. Hesperiidae – Nymphalidae, s. 142–143. ArtDatabanken, SLU, 2005. ISBN 91-88506-51-7.
  5. Svenska fjärilar (ruotsiksi)
  6. Suomen perhostutkijain seura: Heteropterus, Carterocephalus, Thymelicus, Hesperia ja Ochlodes -lajit (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. Norges sommerfugler (norjaksi)
  8. Perhosviki (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. Tari Haahtela, Kimmo Saarinen, Pekka Ojalainen & Hannu Aarnio: Suomen ja Euroopan päiväperhoset, s. 37. Gummerus Kustannus oy, 2012. ISBN 978-951-20-8386-2.
  10. Iltalehti (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]