Muskö
Koordinaatit:
|
|
||
|---|---|---|
Fregatti HMS Sundsvall saapumassa Muskön laivastotukikohtaan vuonna 1968. |
||
|
|
||
|
|
||
|
Koordinaatit: |
||
| Valtio | ||
| Lääni | Tukholman lääni | |
| Maakunta | Södermanland | |
| Kunta | Haningen kunta | |
| Pinta-ala | ||
| – Maa | 0,30 km² | |
| Väkiluku | 261 | |
| – Tiheys | 870,0 as./km² | |
|
Tilastotiedot koskevat taajamaa ja niiden lähteenä on Statistiska centralbyrån (SCB). Väkiluku ja maapinta-ala ovat ajankohdan 31.12.2010 mukaiset.[1]
|
||
Muskö on saari, taajama ja entinen kunta Haningen kunnassa ja Tukholman läänissä Keski-Ruotsissa.
Tie mantereelta Muskön saarelle kulkee merenalaisessa kolme kilometriä pitkässä tunnelissa, joka valmistui vuonna 1964. Musköhön liikennöivät SL:n linja-autot. Ennen tunnelin valmistumista yhteydet saarelle olivat puutteelliset. Silti saarella oli linja-autoliikennettä, joka kulki sorateitä pitkin. Saarella sijaitsee suuri laivastotukikohta, joka on osittain louhittu kallioon.
Muskön taajamassa oli vuoden 2010 lopussa 261 asukasta.[1] Vuonna 2004 koko saarella oli 835 vakituista asukasta.
Muskö oli aiemmin oma kuntansa, kunnes se liitettiin Västerhaningeen vuoden 1952 kuntauudistuksessa. Vuodesta 1971 se on kuulunut Haningen kuntaan.
Väestönkehitys [muokkaa]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
- ↑ a b Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.12.2012. (ruotsiksi)