Musiikin valtionpalkinto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Musiikin valtionpalkinto (ruots. statsprisen för musik; vuoteen 2012 säveltaiteen valtionpalkinto) on Suomen opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimivan Taiteen edistämiskeskuksen valtion musiikkitoimikunnan vuosittain myöntämä tunnustus ”kolmen edellisen vuoden aikana valmistuneesta ansiokkaasta työstä tai pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta toiminnasta – – taiteenalan hyväksi”. Vuonna 2015 palkinnon suuruus oli 13 500 euroa.[1] Säveltaiteen valtionpalkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1972.[2]

Säveltaiteen valtionpalkinto (1972–2012)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luettelo on vaillinainen

Musiikin valtionpalkinto (2013–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Ministeri Grahn-Laasonen jakoi esittävien taiteiden valtionpalkinnot 26.11.2015. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 8.12.2015. Viitattu 2.12.2015.
  2. a b c d Kotiranta, Pirkko: Iskelmä- ja tanssimusiikin tekijät huomioitiin valtionpalkinnolla Helsingin Sanomat. 12.3.2003. Viitattu 7.2.2017.
  3. Kirkko ja valtio jakoivat palkintoja. Helsingin Sanomat, 23.11.1976, s. 18. Lehti HS Aikakoneessa (tilaajille). Viitattu 15.10.2019.
  4. Ulf Söderblom sai tunnustuksen. Helsingin Sanomat, 15.12.1977, s. 25. Lehti HS Aikakoneessa (tilaajille). Viitattu 15.10.2019.
  5. Tuppurainen, Erkki: ”Äikää, Tauno (1917–2008)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 858–859. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 7.2.2017).
  6. a b c d e f g h i j k l Irjala, Auli: Valtion tuki säveltaiteilijoille 1980-luvulla (pdf) (vuodet 1980–1991; s. 22) 1991. Taiteen keskustoimikunta. Arkistoitu 8.2.2017. Viitattu 7.2.2017.
  7. Tuomas Haapanen ja Klaus Järvinen palkittiin valtionpalkinnoilla 15.12.1999. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 5.11.2014. Viitattu 21.11.2012.
  8. Säveltaiteen valtionpalkinto Jukka-Pekka Sarasteelle 8.12.2000. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 5.11.2014. Viitattu 21.11.2012.
  9. Säveltaiteen valtionpalkinto professori Martti Pokelalle 9.10.2001. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 16.2.2016. Viitattu 21.11.2012.
  10. Säveltaiteen valtionpalkinto John Storgårdsille 16.10.2002. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 5.11.2014. Viitattu 21.11.2012.
  11. Säveltaiteen valtionpalkinto Lindströmille ja Pulliaiselle 11.3.2003. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 5.11.2014. Viitattu 21.11.2012.
  12. Leif Segerstamille säveltaiteen valtionpalkinto 11.3.2004. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 5.11.2014. Viitattu 21.11.2012.
  13. Soile Isokoskelle säveltaiteen valtionpalkinto 11.3.2005. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 5.11.2014. Viitattu 21.11.2012.
  14. Dave Lindholmille säveltaiteen valtionpalkinto 10.3.2006. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 5.11.2014. Viitattu 21.11.2012.
  15. Ilkka Kuusistolle säveltaiteen valtionpalkinto 12.3.2007. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 5.11.2014. Viitattu 21.11.2012.
  16. Heikki Laitiselle säveltaiteen valtionpalkinto 11.3.2008. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 5.11.2014. Viitattu 21.11.2012.
  17. Säveltaiteen valtionpalkinnot Junnu Aaltoselle ja Kalevi Kiviniemelle 11.3.2009. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 5.11.2014. Viitattu 21.11.2012.
  18. Liisa Pohjolalle säveltaiteen valtionpalkinto 2.11.2010. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 5.11.2014. Viitattu 21.11.2012.
  19. Säveltaiteen valtionpalkinto Jukkis Uotilalle 16.11.2011. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 5.11.2014. Viitattu 21.11.2012.
  20. Jukka Tiensuulle säveltaiteen valtionpalkinto HS.fi. 21.11.2012. Viitattu 21.11.2012.
  21. Ministeri Arhinmäki jakoi musiikin, näyttämötaiteen ja tanssitaiteen valtionpalkinnot 19.11.2013. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 8.12.2013. Viitattu 4.11.2014.
  22. Ministeri Viitanen jakoi musiikin, näyttämö- ja tanssitaiteen valtionpalkinnot 4.11.2014. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 4.11.2014. Viitattu 4.11.2014.
  23. Musiikin valtionpalkinto säveltäjä Kalevi Aholle mtv.fi. Arkistoitu 29.11.2016. Viitattu 29.11.2016.
  24. Ministeri Terho jakoi kirjallisuuden, esittävien taiteiden ja monialaisen taiteen valtionpalkinnot 24.11.2017. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 24.11.2017.
  25. Valtionpalkinto 16 taiteilijalle 27.11.2018. Taiteen edistämiskeskus. Arkistoitu 27.11.2018. Viitattu 27.11.2018.
  26. Bjurström, Eelis: "Ultramodernille" Vesalalle musiikin valtionpalkinto: "Hämmentävän hienoa" – Kalle Kinnusesta ensimmäinen palkittu elokuvakriitikko Yle Uutiset. 29.11.2018. Yleisradio. Viitattu 29.11.2019.
  27. Valtionpalkinto 14 ansioituneelle taiteilijalle ja taideyhteisölle 24.11.2020. Taiteen edistämiskeskus. Arkistoitu 8.8.2022. Viitattu 24.11.2020.
  28. Valtionpalkinto 13 ansioituneelle taiteilijalle ja taideyhteisölle 17.11.2021. Taiteen edistämiskeskus. Arkistoitu 17.11.2021. Viitattu 17.11.2021.
  29. Taike jakoi 15 valtionpalkintoa ansioituneille taiteilijoille ja taideyhteisöille 13.12.2022. Taiteen edistämiskeskus. Viitattu 13.12.2022.
  30. Taike jakoi 15 valtionpalkintoa ansioituneille taiteilijoille ja taideyhteisöille 21.11.2023. Taiteen edistämiskeskus. Viitattu 13.12.2022.