Musa Cəlil
| Musa Cəlil | |
|---|---|
| Муса Җәлил Муса Джалиь Musa Džalil |
|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Muut nimet | Cälilev, Džalilov, Zalilov |
| Syntynyt | 1906 Orenburgin kuvernementti, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 1944 Berliini, Saksan valtakunta |
| Muut tiedot | |
 Nimikirjoitus |
|
Musa Cəlil (Musa Mostafa ulı Cəlilev, Муса Мостафа улы Җәлилев, ven. Муса Мустафович Джалилов / Залилов, Musa Mustafovitš Džalilov / Zalilov; 15. helmikuuta (J: 2. helmikuuta) 1906 Mustafinon kylä, nykyinen Orenburgin alue – 25. elokuuta 1944 Berliini) oli neuvostoliittolainen tataarirunoilija ja toimittaja, joka myös toimi toisen maailmansodan aikaan vastarintäryhmän sotilaana Saksassa. Džalil teloitettiin Plötzenseen vankilassa. Hänelle myönnettiin postuumisti Neuvostoliiton sankarin arvonimi ja Lenin-palkinto. Džalilin mukaan on nimetty muun muassa Kazanissa toimiva tataarien akateeminen ooppera- ja balettiteatteri, joka on yksi Venäjän suurimpia teattereita.
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Musa Džalil (Cälil) syntyi köyhän talonpojan perheeseen. Hän opiskeli Orenburgin madrasassa ja alkoi kirjoittaa lehtiin vuonna 1919. Ensimmäinen runokokoelma Barabız (”Me menemme”) ilmestyi vuonna 1925. Runojen ohella Džalil kirjoitti libretot oopperoihin Altınçäç (”Kultatukkainen”, 1941; Stalin-palkinto 1948) ja İldar (1941).[1]
Džalil liittyi NKP(b):n jäseneksi vuonna 1929. Hän valmistui Moskovan yliopiston kirjallisuuden tiedekunnasta vuonna 1931. Džalil työskenteli tataarinkielisten lastenlehtien toimittajana, osallistui hänen nimeään nykyään kantavan Tatarstanin ooppera- ja balettiteatterin perustamiseen ja johti Tatarstanin kirjailijaliittoa vuosina 1939–1941. Vuonna 1941 hänet kutsuttiin neuvostoarmeijaan.[1]
Džalil haavoittui vakavasti ja jäi saksalaisten vangiksi kesäkuussa 1942. Vankileirillä hän liittyi saksalaisten sotavangeiksi joutuneista tataareista kokoamaan Idel-Uralin legioonaan. Sen harjoitusleirillä Džalil organisoi vastarintaryhmän ja auttoi sotavankeja pakenemaan. Helmikuussa 1943 legioonan ensimmäinen pataljoona ryhtyi kapinaan ja liittyi valkovenäläisiin partisaaneihin. Vastarintaan osallistumisen takia saksalaiset teloittivat Džalilin Plötzenseen vankilassa.
Vankilassa Džalil kirjoitti joukon isänmaallisia runoja, jotka hän sai toimitetuksi vapauteen belgialaisen sotavangin välityksellä.[1] Sodan jälkeen ne joutuivat Konstantin Simonovin käsiin, joka vuonna 1953 sai Neuvostoliitossa petturiksi syytetyn runoilijan maineen puhdistetuksi.
Džalilille myönnettiin Neuvostoliiton sankarin arvonimi vuonna 1956. Saksalaisten vankina kirjoitettu runokokoelma Moabit däftäre (”Moabitin vihko”) sai vuonna 1957 Lenin-palkinnon.[2]
Musa Džalilin nimeä kantaa muun muassa Kazanissa toimiva tataarien akateeminen ooppera- ja balettiteatteri, joka on koko Venäjän yksi suurimpia.[3] Myös eri katujen nimiä on osoitettu Džalilin muistolle.[4]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Kratkaja literaturnaja entsiklopedija feb-web.ru. Viitattu 23.5.2010. (venäjäksi)
- ↑ Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 8, s. 187. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1972.
- ↑ ТАГТОиБ им. М. Джалиля kazan-opera.ru.
- ↑ Решение исполнительного комитета Московского городского совета народных депутатов от 19.03.1976 г. №628 mosclassific.ru. Arkistoitu 23.6.2015. Viitattu 18.9.2023.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Musa Cəlil Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||
