Mursu

Wikipedia
Ohjattu sivulta Mursut
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mursu
Noaa-walrus22.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Puutteellisesti tunnettu [1]
Puutteellisesti tunnettu
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Alalahko: Caniformia
Heimo: Mursut
Odobenidae
Allen, 1880
Suku: Odobenus
Brisson, 1762
Laji: rosmarus
Kaksiosainen nimi
Odobenus rosmarus
(Linnaeus, 1758)
Levinneisyyskartta
Mursun levinneisyys
Mursun levinneisyys
Alalajit [2]
  • O. r. rosmarus – atlantinmursu[3]
  • O. r. divergens – tyynenmerenmursu[3]
  • O. r. laptevi – laptevinmursu[4]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Mursu Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Mursu Commonsissa

Mursu (Odobenus rosmarus) on suurikokoinen, vesielämään sopeutunut arktinen nisäkäslaji,

Anatomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urokset painavat noin 1 500 kiloa ja voivat kasvaa 4,5 metriä pitkiksi[5] . Atlantinmursu on hieman tyynenmerenmursua pienempi. Sekä uroksilla että naarailla on yläleuassa jopa lähes puolen metrin mittaiset, syöksyhampaiksi kehittyneet kulmahampaat[5].

Levinneisyys ja ekologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mursuja tavataan Pohjoisella jäämerellä sekä Atlantin ja Tyynenmeren pohjoisosissa.[1] Levinneisyysalue ei ole yhtenäinen, vaan on jakautunut useiksi eri populaatioiksi. Maailmanlaajuisesti mursu on arvioitu puutteellisesti tunnetuksi lajiksi. Mursuja metsästettiin erityisesti mursunluun vuoksi 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella runsaasti ja kannat romahtivat. 1950-luvun jälkeen kannat alkoivat nousta. 1990 arvioitiin Beringinmeren ja Tšuktšimeren mursukannaksi noin 200 000. Nykyisestä määrästä ei ole tietoa. 1982 arvioitiin Laptevinmeren populaatioksi 4000-5000 yksilöä, mutta nykyistä määrää ei tiedetä.[1] Muinoin mursun levinneisyys on ollut paljon laajempi kuin nykyisin. Esimerkiksi Ruotsissa on maaperästä löydetty jääkauden aikaisia mursun jäännöksiä.[5]

Mursut syövät pääasiassa simpukoita,[5] mutta pienemmissä määrin myös muita nilviäisiä ja kaloja. Mursun ainoa luontainen vihollinen on jääkarhu, mutta sekään ei mielellään kohtaa itseään huomattavasti suurempaa tervettä täysikasvuista mursua. Syöksyhampaitaan mursut käyttävät ravinnon kaivamiseen matalissa vesissä ja nahisteluun kiima-aikana. Mursut käyttävät syöksyhampaitaan myös muun muassa jäälle kiipeämiseen[6] ja hengitysavantojen tekemiseen.[1]

Mursut voivat sukeltaa noin 100 metrin syvyyteen ja pysyä veden alla jopa puoli tuntia. Ne myös parittelevat vedessä, mutta synnyttävät maalla tai jäällä. Mursut oleilevat yleensä laumoina rantojen lähellä kelluvilla ahtojäillä.[5]

Alalajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mursu on mursujen heimon (Odobenidae) ainoa jäljellä oleva laji, ja se jaetaan kolmeen alalajiin.[2] Tyynenmerenmursuja (Odobenus rosmarus divergens) elää Tyynellämerellä noin 200 000 ja atlantinmursuja (O. r. rosmarus) Atlantilla noin 15 000 yksilöä. Uhanalainen laptevinmursu (O. r. laptevi) elää Laptevinmerellä[4]. Mitokondriaalisen DNA:n analyysien ja morfologisen aineiston perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että laptevinmursu ei ole oma lajinsa, vaan tyynenmerenmursujen läntisin populaatio.


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Lowry, L., Kovacs, K. & Burkanov, V. (IUCN SSC Pinniped Specialist Group): Odobenus rosmarus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 12.7.2014. (englanniksi)
  2. a b Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Odobenus rosmarus Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 11.12.2010. (englanniksi)
  3. a b Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 1, s. 256. (Englanninkielinen alkuteos The Encyclopedia of Mammals 1, sarjassa World of animals). Helsinki: Tammi, 1986. ISBN 951-30-6530-8.
  4. a b Koivisto, I., & Sarvala, M. & Liukko, U-M.: Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 2: Nisäkkäät, s. 248 ja 258. Weilin + Göös, 1991. ISBN 951-35-4687-X.
  5. a b c d e Nuorteva, Pekka; Henttonen, Heikki: Eläimiä värikuvina: Nisäkkäät, matelijat, sammakkoeläimet, s. 104–105. Porvoo: WSOY, 1989. ISBN 951-0-13603-4.
  6. Genny Anderson: The Walrus Marine Science. 6.8.2007. Viitattu 24.8.2013. (englanniksi)
Tämä nisäkkäisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.