Murrow’s Boys

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Murrow's Boys)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Murrow's Boys tai The Murrow Boys on radiotoimittajien ryhmä, jonka CBS palkkasi Edward R. Murrow'n aloitteesta radion uutistoimitukseensa vähän ennen toista maailmansotaa tai sen aikana. Ryhmän pääasiallisena tarkoituksena oli raportoida Euroopan tapahtumista. Murrow valitsi henkilökohtaisesti yksitoista toimittajaa, joista kymmenen oli miehiä ja yksi nainen:[1]

Toimittajien valintakriteereitä olivat muun muassa asiantuntemus, suhteet, kielitaito ja valmius vaarallisiinkin tehtäviin. Aikaisempi radiotoimittaja- tai yleensäkään toimittajakokemus ei ollut välttämätön, mistä CBS:n johto oli aluksi eri mieltä Murrow'n kanssa. Sodan alkuvaiheen jälkeen monet toimittajat siirtyivät seuraamaan sotatapahtumia Euroopan ulkopuolle. Esimerkiksi Cecil Brown siirtyi Pohjois-Afrikkaan, Eric Sevareid Aasiaan ja Winston Burdett Irakiin ja Iraniin.[1]

Murrow järjesti vielä sodan päätyttyä CBS:n palveluksessa olleille toimittajille hyvän aseman talon sisältä. Monet kirjoittivat muistelmateoksia sotavuosien kokemuksistaan, ja useista tuli vaikutusvaltaisia televisiotoimittajia.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Belovari, Susanne: The 'Murrow Boys' – a group of foreign correspondents during World War II Tufts University: The Edward R. Murrow Center. Arkistoitu 21.10.2010. Viitattu 28.11.2009. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olson, Lynne ja Cloud, Stanley W.: The Murrow Boys: Pioneers on the Front Lines of Broadcast Journalism. Mariner Books, 1997. ISBN 978-0395877531.