Murray Walker

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Murray Walker vuonna 2009

Graeme Murray Walker, OBE (s. 10. lokakuuta 1923 Hall Green, Birmingham, Englanti) on entinen Formula 1 -selostaja. Hän selosti Formuloita kauden 2001 Yhdysvaltain Grand Prix'hin asti. Walker on tunnettu todella innostuneesta ja eläytyvästä selostustyylistään. Murrayn jäätyä eläkkeelle moni on jäänyt kaipaamaan hänen ääntään, joka tuntui nousevan ja laskevan samassa tahdissa ulvovien moottorien kanssa.

Walker opiskeli Highgate Schoolissa ja Sandhurstin sotakorkeakoulussa. Hän työskenteli suurimman osan urastaan BBC:llä, mutta kun BBC menetti sopimuksen F1-lähetyksiin, siirtyi ITV-yhtiöön jatkamaan selostuksiaan. Hän kommentaattorinaan oli usein entinen F1-kuljettaja Martin Brundle. Martin Brundelin lisäksi on entisiä F1-kuljettajia, jotka ovat Walkerin kanssa selostaneet. Maailmanmestari vuodelta 1976 James Hunt vuodesta 1980–93, Huntin kuoltua hänen tilallaan selosti Jonathan Palmer.

[muokkaa] Kuuluisia lausahduksia

  • "Go! Go! Go!" (yleinen huudahdus lähdöissä)
  • (lähestyessään Bernie Ecclestonea) "Bernie, siitä on noin 17 vuotta, kun ostit McLarenin. Sinulla on ollut hyviä aikoja, sinulla on ollut huonoja aikoja, mitä muistat parhaiten?" Ecclestone vastaa: "En koskaan muista ostaneeni McLarenia..." Walker: "Tein sen taas, enkö tehnytkin?"
  • "On ensimmäinen kerta, kun Schumacher voittaa täällä sitten vuoden 1959."
  • "Ja siinä Damon Hill tulee Williamsillaan. Auto on kerrassaan ainutlaatuinen – seuraavaa autoa lukuun ottamatta, joka on identtinen."


Tämä henkilöstä kertova artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Harkitse myös, voisiko tämän mallineen vaihtaa johonkin kuvaavammista tynkämallineista.
Henkilökohtaiset työkalut