Munsalan radikalismi
Munsalan radikalismi (ruots. Munsalaradikalismen) eli Munsalan sosialismi (ruots. Munsalasocialismen) tai munsalalaisuus[1][2] (ruots. munsalaradikalismen, munsalasocialismen) oli poliittis-idealistinen liike, joka vaikutti ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, erityisesti Munsalan kunnassa, 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.[3][2] Munsalan radikalismiin liittyi myös sotilaskarkuruusilmiö etenkin jatkosodan viimeisenä vuonna 1944, jolloin munsalalaisia pakeni taisteluista ensin kotipitäjään ja sieltä Pohjanlahden kautta Ruotsiin.[4][5][6]
Munsalan radikalismi on monisyinen ja epäyhtenäinen ilmiö, johon kuului sekä poliittista idealismia että vaikuttamista, ja joka yhdisti erilaisia poliittisia radikaaleja. Yhtenäisenä piirteenä voidaan pitää sitä, että munsalalaiset pyrkivät yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen ja yksilönvapauteen, tavoittelivat yhteiskunnallisia uudistuksia ja vastustivat monia perinteisiä instituutioita, kuten valtiokirkkoa.[7]
Aatteellinen tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Munsalan radikalismiin liittyi voimakasta pasifismia, raittiusaatetta ja kansankasvatuksen merkityksen korostamista, sekä erityisesti Pohjanmaan oloihin poikkeuksellisen voimakkaita vasemmistolaisia näkemyksiä. Sen juuret olivat uskonnollisissa herätysliikkeissä, kuten pietismissä ja vapaissa suunnissa (erityisesti baptismissa), jotka levisivät alueella 1800-luvulla.[2]
Munsalan radikalismin poliittisena ytimenä oli vasemmistoradikalismi. 1920- ja 30-luvuilla vasemmiston äänestysprosentit Munsalassa olivat kolmin- tai nelinkertaisia ruotsinkielisen Pohjanmaan keskiarvoon verrattuna. Huippuvuonna 1945 äänesti 45 prosenttia munsalalaisista vasemmistoa. Vielä 60-luvulla Pietarsaaressa tunnettiin sanonta "Munsalassa ruohokin on punaista".[7] Munsalan rauhanyhdistys (Munsala fredsförening) oli yksi maan suurimmista sotia edeltäneinä vuosina.[2]
Toisena vaikuttavana tekijänä Munsalalan radikalismissa olivat erilaiset herätyskristilliset suuntaukset. Pohjalainen herätyskristillisyys oli ensimmäisessä vaiheessa erityisesti pietististä, myöhemmin baptistista, ja 1900-luvulle tullessa nousivat puolestaan helluntailaisuus ja muut suuntaukset.[2] 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla vapaat suunnat tavoittelivat uskonnonvapautta ja itsenäisten seurakuntien sallimista. Tämä sai aikaan sen, että muutoin yleisesti uskontokielteinen vasemmistolaisuus ja herätyskristillisyys kietoutuivat erikoisella tavalla yhteen.[7]
Munsalan radikalismi ja sotilaskarkuruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jatkosodassa esiintyi aikaisempaa laajempaa sotilaskarkuruutta. Elokuun 1941 aikana Suomen armeija ylitti vanhan rajan. Muun muassa useita munsalalaisia pakeni joukolla kesän 1944 suurtaisteluista.[4][5][6] Pakomatka suuntautui kotiseuduille, kuten Munsalaan.[2] Osalla matka jatkui veneillä Pohjanlahden yli Ruotsiin.[6]
Jatkosodan hyökkäys- ja asemasotavaiheen aikana karkuruus Ruotsiin oli vähäistä sekä rannikkopitäjissä että Pohjois-Suomen läntisissä kunnissa, lukuun ottamatta Kolaria. Määrä kohosi noin 800:aan vuoden 1944 alun ja Lapin sodan päättymisen välillä. Kolme neljäsosaa Ruotsiin paenneista oli kotoisin Pohjanmaan ruotsinkielisistä kunnista. Yhteensä Suomessa pakoilurikoksiin syyllistyi noin 31 000 – 35 000 miestä, varsinaisia karkureita lienee ollut noin puolet tästä.[8]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Rundt, Dennis: Munsalaradikalismen: En studie i politisk mobilisering och etablering. Turku: Åbo Akademis förlag, 1992. ISBN 952-9616-17-1. (ruotsiksi)
- Andersen, Matts: Flykten västerut. Sahlgren Förlag, 1987. ISBN 9519601201. (ruotsiksi)
- Juutilainen, Antti: Rinta rinnan: Suomenruotsalaisten joukkojen sotatiet 1939–1944. Helsinki: WSOY, 1997. ISBN 951-0-21913-4. kirja-arvostelu.
- Tasala, Markku: Kolarin metsäkaartin jatkosota ja rauha. Oulu: Pohjoinen, 2000. ISBN 951-749-341-X.
- Smedjebacka, Helge; Kettunen, Matti (suomentaja): Jääkärikenraalin elämä. Suomen Klassikkokustannus Oy, 2000. ISBN 9519893105.
- Stenström, Lars: Krigsvägar. Finlandssvenska fältförband 1939-44. Porvoo: Söderströms, 1995, 2006. ISBN 9515224306. (ruotsiksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Nimitystä munsalalaisuus on käyttänyt mm. teerijärveläinen kenraali F. U. Fagernäs Helge Smedjebackan kirjassa.
- ↑ a b c d e f "Munsalaradikalismen", Uppslagsverket Finland (1983). (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Wiberg, Matti: Politiikan sanakirja, s. 349. Toimittanut Kalevi Koukkunen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2011. ISBN 978-952-234-048-1.
- ↑ a b Stenström 1997
- ↑ a b Juutilainen 1997
- ↑ a b c Andersen 1987
- ↑ a b c Rundt 1992
- ↑ Tasala 2000, sivut 206-207
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kulomaa, Jukka: Käpykaartiin? 1941-1944. Sotilaskarkuruus Suomen armeijassa jatkosodan aikana. Väitöskirja 1995.
- Salminen, Esko: Propaganda rintamajoukoissa 1941-1944. Otava 1976, ISBN 951-1-02303-9 nid 951-1-020304 sid.
- Sotatieteen laitos: Suomen sota 1941-1945.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Yle Arkivet – Munsalasocialismen (ruotsiksi)