Muhammad (nimi)
Wikipedia
Muhammad (arab. محمد, Muḥammad) on arabiankielinen miehen nimi, joka tarkoittaa "ylistettyä".
Kiistämättä kuuluisin nimen kantaja oli islamin profeetta Muhammad (n. 570–632), jonka mukaan muslimit joka puolella maailmaa edelleen nimeävät poikalapsiaan. Islamilaisen perinteen mukaan Muhammad on nimistä kaunein, ja sen uskotaan tuovan kantajalleen hyvää onnea. Sen vuoksi monissa muslimiperheissä ainakin esikoispojan yhdeksi nimistä pyritään antamaan Muhammad, vaikka lapsen kutsumanimeksi muodostuisikin myöhemmin jokin muu hänen nimistään.
Joissakin kulttuureissa ihmisillä ei ole erillistä suku- ja etunimeä laisinkaan, vaan heillä on vain yksi nimi, kutsumanimi. Länsimaissa tätä ei kuitenkaan tavallisesti ymmärretä, minkä vuoksi monet vapaaehtoisesti ilmoittavat kutsumanimensä sukunimeksi ja keksivät itselleen uuden näennäisetunimen. Islamilaisessa maailmassa näennäisnimeksi päätyy usein Muhammad. Esimerkiksi Indonesian entisen presidentin koko nimi oli Suharto, mutta joissakin yhteyksissä hän itse pidensi sen Muhammed Suhartoksi.[1] Kiinassa Muhammadista on saanut alkunsa hui-kiinalaisten muslimien yleisin sukunimi Ma (yksink.: 马, perint.: 馬, pinyin: Mǎ).
Brittiläinen The Times -lehti julkaisi 6. kesäkuuta 2007 tiedon, jonka mukaan Muhammad muunnoksineen on Isossa-Britanniassa kohonnut vuonna 2006 annetuista pojannimistä jo toiseksi suosituimmaksi[2]. Suomen väestötietojärjestelmään oli 23.7.2007 mennessä merkitty yhteensä 5018 ihmistä, joiden jokin nimistä oli Muhammad tai sen muunnos[3]. Muhammad on monissa islamilaisissa maissa niin yleinen nimi, että se voidaan kirjoittaa käyttäen pelkkää yleisesti tunnettua lyhennystä: Bangladeshissa ja Malesiassa Md. tai Md, Somaliassa Med.[4]
Muhammad on samaa konsonanttijuurta ḥ-m-d kuin muutamat muut arabiankieliset "ylistykseen" viittaavat nimet: Ahmad (أحمد, Aḥmad), Hamad (حمد, Ḥamad), Hamid (حامد, Ḥāmid tai حميد, Ḥamīd) ja Mahmud (محمود, Maḥmūd).
Nimestä Muhammad esiintyy monta erilaista kirjoitusmuotoa puhutun kielen ja käytetyn transkriptiotavan mukaan. Tässä on luettelo joistakin varianteista eri puolilta maailmaa:
| kieli | paikallinen kirjoitustapa | transkriptio |
|---|---|---|
| arabia | محمد | Muhammad, Muhammed, Mohammed, Mohamed, Muhamed, Mahommed, M'hammed, M'hamed |
| kabyli | Muḥemmed, Muḥamed, Mḥamed, Muḥend | Mohamed, M'hamed, Mohand |
| bosnia | Muhamed | |
| somali | Maxamed | Mohamed, Muhamed, Mahamed, Mahamad |
| kurdi | Mihemmed, Mihemed, Muhammed, محهمهد | |
| pašto | محمد | Mohammed |
| persia | محمد | Mohammad |
| tadžikki | Муҳаммад | Muhammed |
| bengali | মুহম্মদ, মুহাম্মদ, মোহাম্মদ | Muhammad, Muhammed, Mohammad |
| hindi | मोहम्मद | Mohammed, Muhammad |
| urdu | محمد | Muhammad, Mohammad, Mohammed |
| azeri | Məhəmməd, Məmməd, محمد | Mammed |
| baškiiri | Мөхәммәт | |
| kazakki | Мұхаммед | |
| kirgiisi | Мухаммед | |
| krimintataari | Memet | |
| tataari | Möxämmäd | |
| turkki | Mehmet, محمد | Mehmed |
| turkmeeni | Muhammet | |
| uiguuri | مۇھەممەد | |
| uzbekki | Muhammad, Mohammad, Муҳаммад, Мухаммед | |
| tšetšeeni | Мухьаммад | |
| indonesia | Mohammad, Muhammad | |
| malaiji | Muhammad, Mohamad, محمد |
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Tunnettuja Muhammadeja
- Muhammad, islamin profeetta
- Muhammad V, Marokon ensimmäinen kuningas
- Muhammad VI, Marokon nykyinen kuningas
[muokkaa] Muhammad kutsumanimenä
- Mohammed Abdullah Hassan eli Mohammed bin Abdullah, Somalian entinen siirtomaavastainen johtaja
- Mohamed Ahmed Ould Mohamed Lemine, mauritanialainen poliitikko
- Mohammad Ajub Khan, Pakistanin entinen presidentti
- Muhammad Ali, Egyptin käskynhaltija
- Muhammad Ali, yhdysvaltalainen nyrkkeilijä
- Muhammed Ali Jinnah, Pakistanin ensimmäinen kenraalikuvernööri
- Mohammed Alim Khan, Buharan viimeinen emiiri
- Mohammed Atta, egyptiläinen terroristi
- Mohammed Beck Hadjetlaché, venäläinen terroristi
- Muhammed ben Da'ud eli Alp Arslan, seldžukkien sulttaani
- Mohammed Bijeh, iranilainen sarjamurhaaja
- Mohammed Bouyeri, hollantilainen ääri-islamisti
- Muhammad al-Da’ayya’, saudiarabialainen jalkapalloilija
- Mohammed Daoud Khan, Afganistanin entinen pääministeri ja presidentti
- Mohammed Dib, algerialainen kirjailija
- Mohamed ElBaradei, IAEA:n nykyinen johtaja
- Mohammed Farah Aidid, somalialainen sotapäällikkö
- Muhammad Faris, syyrialainen kosmonautti
- Muhammad Fauzi, egyptiläinen säveltäjä
- Mohamed al-Fayed, egyptiläissyntyinen liikemies
- Mohamed Fofana, guinealainen jalkapalloilija
- Mohammed Gammoudi, tunisialainen yleisurheilija
- Muhammad Gapurov, turkmenistanilainen poliitikko
- Muhammad al-Ghannuši, Tunisian pääministeri
- Muhammed Hassan, jordanialaissyntyinen, yhdysvaltalainen vapaapainija
- Muhammed Hatta, indonesialainen poliitikko
- Muhammad ibn Arafa, Marokon entinen kuningas
- Muhammad ibn Rašid Al Maktum, poliitikko Arabiemiirikunnista
- Abu Abdillah Muhammad al-Idrisi, keskiaikainen arabimaantieteilijä
- Mohamed Kader, togolainen jalkapalloilija
- Mohamed Kamara eli Medo, sierraleonelaissyntyinen, Suomessa pelaava jalkapalloilija
- Mohammed Kedir, etiopialainen kestävyysjuoksija
- Mohammad Khatami, Iranin entinen presidentti
- Mohamed Khouna Ould Haidalla, Mauritanian entinen presidentti
- Mohamed Medjoudj, algerialainen jalkapalloilija
- Mohammed Mossadeq, iranilainen poliitikko
- Mohammed Mourhit, marokkolaissyntyinen, belgialainen kestävyysjuoksija
- Mohammed Nadir Shah, Afganistanin entinen kuningas
- Ali Muhammad Nagib, Egyptin tasavallan ensimmäinen presidentti
- Muhammad Naji al-Utri, Syyrian pääministeri
- Muhammad Najib al-Ruba’i, Irakin entinen presidentti
- Mohammad Najibullah, Afganistanin entinen presidentti
- Mohammad Nosrati, iranilainen jalkapalloilija
- Muhammad Nur, saudiarabialainen jalkapalloilija
- Mohammad Reza Pahlavi, Iranin viimeinen šaahi
- Muhammad Sa’id al-Sahhaf, Irakin entinen tiedotusministeri
- Muhammed Šemseddin Hafiz, persialainen mystikko ja runoilija
- Mohammad Sidique Khan, brittiläinen terroristi
- Mohamed Sissoko, malilainen jalkapalloilija
- Muhammad Šukri, marokkolainen kirjailija
- Mahmud Muhammad Taha, sudanilainen poliitikko ja teologi
- Muhammad Yunus, bangladeshilainen pankkiiri
- Mohammed Zahir Shah, Afganistanin viimeinen kuningas
- Mohamed Zidan, egyptiläinen jalkapalloilija
- Selim Mohammed Ekbom, Vaasan hovioikeuden presidentti
[muokkaa] Muhammad näennäisetunimenä
- Mohammed Omar, entinen taleban-liikkeen johtaja
- Haji Muhammed Suharto, Indonesian entinen presidentti
- Muhammad Zia ul-Haq, Pakistanin entinen sotilasdiktaattori
[muokkaa] Muhammad muuna nimenä
- Ahmed Mohamed ag Hamani, Malin entinen pääministeri
- Ahmad Mohammed Ajaj, Länsirannalla syntynyt terroristi
- Ely Ould Mohamed Vall, Mauritanian entinen presidentti
- Gul Mohammed, intialainen, maailman lyhin mies
- Jalaluldin Muhammad Rumi, sufilainen runoilija
- John Allen Muhammad, yhdysvaltalainen sarjamurhaaja
- Khalid Shaikh Mohammedin, pakistanilainen terroristi
- Mohammed Ahmed Ben Bella, Algerian ensimmäinen presidentti
- Mohammed Ali Karimi Pashaki, iranilainen jalkapalloilija
- Muhammad Anwar al-Sadat, Egyptin entinen presidentti
- Mohamed Siad Barre, Somalian entinen presidentti
- Muhyiuldin Muhammad Ibn Arabi, sufilainen filosofi
- Nur Mohammed Taraki, Afganistanin entinen presidentti
- Qazi Muhammad, Kurdistanin ensimmäinen presidentti
- Ruby Muhammad, Nation of Islamin entinen johtaja
- Sheikh Mukhtar Mohamed Hussein, somalialainen poliitikko
- Sidi Mohamed Ould Boubacar, Mauritanian pääministeri
- Siyyid Mírzá 'Alí-Muhammad eli Báb, babilaisuuden perustaja
- Warith Deen Muhammad, Nation of Islamin entinen johtaja
- Youssef Mohamed, Afrikan jalkapalloliiton ensimmäinen pääsihteeri
- Zakia Mrisho Mohamed, tansanialainen kestävyysjuoksija
- Zantani Muhammad al-Zantani, Libyan presidentti
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Antero Leitzinger: Iranilaiset ja turkkilaiset nimet. Sukunimi? Etunimi? Maahanmuuttajien nimijärjestelmistä, 2002, s. 41–55. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus.
- ↑ Muhammad is No 2 in boy's names
- ↑ Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu. Yhteenlasketut kirjoitusasut olivat suosituimmuusjärjestyksessä Mohamed (2897), Mohammad (562), Mohammed (533), Mehmet (269), Muhammad (206), Mahamed (189), Mohamad (109), Muhammed (90), Muhamed (89), Muhamad (22), Muhamet (16), Muhammet (9), Mehmed (9), Mahamad (6), Mohammod (3), M'hamed (3), M'hammed (3), Mohand (2) ja Mahammed (1). Muotoja Mahommed, Mammed tai Muhammod ei esiintynyt lainkaan.
- ↑ Muddle Suzanne Lilius: Somalialaiset nimet. Sukunimi? Etunimi? Maahanmuuttajien nimijärjestelmistä, 2002, s. 90–104. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus.

