Mozartin Pumppu
Mozartin Pumppu (engl. The Mozart Band, esp. La banda de Mozart) on vuonna 1995 valmistunut espanjalainen piirrossarja.
Piirrossarja kertoo neljästä koululaispojasta, jotka ovat saaneet lempinimet suurien säveltäjien mukaan. He perustavat yhteisen yhtyeen ja käyvät samalla koulua. Heidän seikkailuihinsa sisältyy vauhtia ja myös rakkautta, sillä he ovat myös koulunsa tyttöjen suosiossa. Joskus he kiistelevät siitä, kuka on saanut nimensä parhaimman säveltäjän mukaan. Tästä tulee joskus riita, joka yleensä tyttöjen avulla selvitetään. Heillä on myös vihamiehiä koulussaan, joilla on myös oma yhtye ja he yleensä käyttävät kaikkia epärehellisiä keinoja kilpaillakseen siitä, että kumpi yhtye on parempi ja samalla myös heidän koulun tyttöjensä suosiosta.
Suomessa piirrosarjaa on esittänyt MTV3. Sarjan jaksoja on julkaistu Suomessa myös VHS-kaseteilla.
Henkilöt [muokkaa]
- Mozart on bändin johtaja. Hänellä on pitkät punaiset hiukset ja poninhäntä. Mozart soittaa viulua ja kitaraa. Hän on saanut nimensä Wolfgang Amadeus Mozartin mukaan.
- Beethoven on ryhmän tukevin poika, joka soittaa bassoa. Hänellä on pitkät mustat hiukset. Beethoven pitää rumpukapulaa yleensä korvansa takana kynän lailla tai sitten taskussaan. Hän on saanut nimensä Ludwig van Beethovenin mukaan.
- Chopin soittaa bändissä kosketinsoittimia. Hänellä on ruskeat hiukset. Chopin on ihastunut yhteen luokkansa tytöistä. Hän on saanut nimensä Frédéric Chopinin mukaan.
- Verdi on italialainen poika, jonka vanhemmat omistavat ravintolan nimeltä "La Traviata". Verdillä on lyhyet mustat hiukset. Hän soittaa rumpuja. Hän on saanut nimensä Giuseppe Verdin mukaan.
Yhtyeellä on myös koira, jonka nimi on Compás. Heidän opettajansa on vanha viiksekäs musiikin opettaja, Professori Solfa.
Sivulta puuttuu