Moraalinen onni

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Moraalinen onni on yksi etiikan tärkeistä ja pulmallisista kysymyksistä. Se liittyy läheisesti vapaan tahdon ongelmaan.

Moraalinen onni tarkoittaa sitä, että ihmiset tekevät enemmän tai vähemmän pahaa johtuen heistä riippumattomista seikoista. Tästä herää esimerkiksi kysymys, että onko oikein rangaista ihmistä, jos hänen pahat tekonsa juontuvat hänestä itsestään riippumattomista seikoista. Moraalisen onnen ongelma pätee, vaikka hyväksyisimme ajatuksen vapaasta tahdosta.

Esimerkkejä moraalisesta onnesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esimerkiksi jos Kalle kohtaa kotimatkallaan koulukiusatun Pekan ja potkaisee tätä, hän tulee tehneeksi enemmän pahaa kuin siinä tapauksessa, että ei kohtaisi Pekkaa lainkaan. Pekan kohtaaminen on Kallesta riippumaton seikka, joten voidaan sanoa, että on ikään kuin onnesta kiinni, kuinka paljon pahaa Kalle tulee tekemään kotimatkallaan.

Kouriintuntuvammassa esimerkissä natsiupseeri voitaisiin määrätä joko normaaleihin sotatehtäviin tai osallistumaan holokaustin täytäntöönpanoon. Mikäli natsiupseeri saa käskyn toimia normaaleissa sotatehtävissä, hän ei välttämättä syyllisty sen pahempiin tekoihin kuin vastapuolenkaan upseerit. Jos hänet taas määrätään osallistumaan holokaustiin hän tulee tehneeksi erittäin pahoiksi katsottuja tekoja (kenties sosiaalisen paineen tai auktoriteettiuskon alaisena).

Vielä hätkähdyttävämpi esimerkki voisi olla vauvan adoptoiminen. Jos vauva adoptoidaan hyvään perheeseen, hänestä todennäköisesti kasvaa tasapainoinen ja hyväntahtoinen ihminen. Jos sama vauva adoptoidaan perheeseen, jossa häntä kohdellaan erittäin huonosti, saattaa lapsesta kasvaa esimerkiksi sarjamurhaaja tai muu moraalisesti varsin arveluttavaa toimintaa harjoittava henkilö.

Moraalisen onnen seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näissä esimerkeissä ihmisen moraaliset ansiot näyttävät juontuvan heistä itsestään riippumattomista seikoista. Kaikki esimerkit ovat mahdollisia tosielämässä. Mitä moraalinen onni siis tarkoittaa eettisen ajattelun kannalta? Monet ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että ihmisen hyvyyttä tai pahuutta ei tulisi arvioida hänen reaalisesti tekemiensä tekojen mukaan, vaan ennemminkin ihmisessä olevien taipumusten mukaan. Tässä on se ongelma, että ihmisten teot ja taipumukset ovat vuorovaikutussuhteessa keskenään. Lisäksi koska taipumukset pahaan ja hyvään juontuvat jo varhaislapsuudesta, näyttää ihmisten pahuuden ja hyvyyden arvioiminen käytännössä muuttuvan mahdottomaksi tehtäväksi. Tästä on enää pieni matka siihen toteamukseen, että ihmiset ovat pitkälti olosuhteiden vankeja, ja tästä syystä moraalinen arviointi tulisi lopettaa ylipäänsä.

Toiset ovat pitäneet kiinni näkemyksestä jossa ihmisten hyvyyttä tai pahuutta tulisi punnita heidän reaalisesti tekemien tekojensa suhteen. Tällöin moraalisen onnen ongelma näyttäisi kuitenkin implikoivan, että ihmisten hyvyys tai pahuus voi olla osaksi tai jopa enimmäkseen heistä itsestään riippumatonta. Tämäkin vastaus näyttäisi siis vievän paljolti pohjaa rankaisemisen ajatukselta. Rankaisemista ja moraalista arvostelua voidaan kuitenkin pitää välttämättömänä esimerkiksi niiden yhteiskuntarakenteelle tärkeiden ominaisuuksien takia.

Moraalinen onni ja uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Moraalisen onnen ongelma on vakava uskontojen näkökulmasta, koska se kyseenalaistaa ajatuksen ihmisen vapaasta tahdosta valita hyvän ja pahan välillä. Teologia on pyrkinyt yleensä vastaamaan ongelmaan kyseenalaistamalla ihmisen kyvyn nähdä jumalallisia toimintatapoja, mutta vastaus ei poista alkuperäistä ongelmaa. On selvää, että yksilö ei voi vaikuttaa lähtökohtiinsa, ja silti tilastollisesti huonoissa olosuhteissa kasvaneet ihmiset tekevät selvästi enemmän rikoksia kuin "hyvien kotien" lapset. Samoin moraalisen onnen ongelmaa voidaan soveltaa kysymykseen siitä, vaikuttavatko ihmisen ratkaisuun uskoa tai olla uskomatta jumalaan hänestä itsestään riippumattomat tekijät.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]