Monkey Island
Monkey Island (suom. Apinasaari) on alkujaan Ron Gilbertin, Dave Grossmanin ja Tim Schaferin luoma seikkailupelisarja, jonka julkaisija ja tekijänoikeuksien haltija on LucasArts (entinen LucasFilm Games). Pelit seuraavat surkuhupaisan sankarin, merirosvoksi haluavan Guybrush Threepwoodin seikkailuja.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Yleistä
Sarjan komiikka nojaa lukuisiin kummallisiin hahmoihin, red herring -esineisiin, stereotypiaan ja surrealistiseen huumoriin. Alkuosien grafiikkaa ja musiikkia on yleisesti kehuttu. Aikakauden tavoista poiketen pelien taustamaisemat piirrettiin ensin paperille, jotka skannattiin ja sovellettiin peliin sopiviksi. The Secret of Monkey Island oli myös ensimmäisiä pelejä missä käytettiin musiikin vaihtelua tilanteen mukaan, ehostaen näin tunnelmaa elokuvamaisesti. Michael Land on toiminut pääsäveltäjänä koko sarjan ajan.
[muokkaa] Alkuperä
Ron Gilbertin luettua Tim Powersin kirjan On stranger tides, sai hän innoituksen omaan merirosvo-aiheiseen seikkailupeliinsä. Peli oli pitkän aikaa pelkällä idea-asteella, kun Gilbertin huomio keskittyi Indiana Jones and the Last Crusade -pelin kehitykseen. Idea päähenkilöstä syntyi kun lähdettiin luomaan hahmoa, joka tietää pelimaailmasta tasan yhtä vähän kuin pelaaja. Haluttiin vastakohtaa sille, miten monia pelejä on hankala lähestyä, kun pelaajan oletetaan tietävän hahmon maailmasta kaiken. Gilbert on maininnut pelisarjan ilmapiirin saaneen vaikutteita Disneylandin Pirates of the Caribbean -huvitus kiertueesta. [1]
[muokkaa] Sarjan pelit
Sarjaan on julkaistu toistaiseksi viisi peliä, joista kaksi ensimmäistä ovat ansainnet klassikkoaseman pelaajien keskuudessa ja kaikki osat ovat myyneet hyvin. Pelisarjasta huomaa hyvin tietokoneiden nopean kehittymisen.
[muokkaa] The Secret of Monkey Island (1990)
-
Pääartikkeli: The Secret of Monkey Island
Varhaisempiin seikkailupeleihin verrattuna peli tunnettiin pelaajaystävällisyydestään, kuoleminen oli käytännössä mahdotonta, eikä peleissä voinut joutua virhevalinnan seurauksena umpikujaan, kuten aiemmissa LucasArtsin seikkailupeleissä.
[muokkaa] Monkey Island 2: LeChuck's Revenge (1991)
-
Pääartikkeli: Monkey Island 2: LeChuck's Revenge
Ensimmäisen osan menestyksen myötä tuotettiin toinen, joka oli tyyliltään ja mekaniikaltaan samankaltainen.
[muokkaa] The Curse of Monkey Island (1997)
-
Pääartikkeli: The Curse of Monkey Island
Tietokoneiden nopean kehityksen myötä, kahdesta ensimmäisestä osasta poiketen kolmannessa käytettiin entistä tarkempaa ja sarjakuvamaisempaa grafiikkaa, sekä ääninäyttelyä. Osan ilmestyessä Ron Gilbert oli lähtenyt LucasArtsilta jo jonkin aikaa sitten ja Schafer sekä Grossman työstivät parhaillaan omia projektejaan, minkä seurauksena vastuu projektista siirtyi Johnathan Ackleyn ja Larry Ahernin harteille.
[muokkaa] Escape from Monkey Island (2000)
-
Pääartikkeli: Escape from Monkey Island
Neljäs peli on huomattava teknologisista saavutuksistaan. Se on ensimmäinen peli sarjassa, joka käyttää kolmiulotteista grafiikkaa ja joka julkaistiin PC:n lisäksi myös konsolilla (PlayStation 2). Peli on kuitenkin usein joutunut sarjan fanien haukkumaksi sen lukuisten juonellisten epäloogisuuksien, ulkoasun, käyttöliittymän ja hahmojen luonnemuutosten takia. Neljännen pelin kehitystä johtivat Sean Clark ja Michael Stemmle.
[muokkaa] Tales of Monkey Island (2009)
-
Pääartikkeli: Tales of Monkey Island
Uusin Monkey Island -peli on Telltale Games -yhtiöltä. Pelin ensimmäinen osa julkaistiin 7. heinäkuuta 2009.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Gilbert, Ron: On Stranger Tides EH.Net Encyclopedia. 20.9.2004. GrumpyGamer. Viitattu 21.1.2007. Englanti
| Pelit: | The Secret of Monkey Island | LeChuck's Revenge | The Curse of Monkey Island | Escape from Monkey Island | Tales of Monkey Island |
| Hahmot: | Guybrush Threepwood | Elaine Marley | LeChuck | Herman Toothrot | Voodoo Lady | Stan | Ozzie Mandrill |
| Saaret: | Booty Island | Dinky Island | Jambalaya | Lucre | Mêlée | Monkey | Phatt | Plunder | Scabb | Skull |
| Muuta: | SCUMM | GrimE | iMuse |
Tätä sivua ei ole