Monivaiheinen unirytmi

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Monivaiheinen unirytmi tai Ubermanin unirytmi on vaihtoehtoinen nukkumistahti, jossa keskimääräisten 8 tunnin yöunien sijaan tiivistetään nukkumisen tarve kahdesta viiteen tuntiin päivässä. Tähän päästään levittämällä yöunet lyhyisiin 20-45 minuutin nokosiin pitkin vuorokautta. Seurauksena on luonnollisesti valveillaoloajan lisääntyminen.

Tämä toimii siten, että unessa kaikista tärkein vaihe on REM-vaihelähde?, johon vajoamiseen kuluu tavallisesti pitkä aika. Kun aivot kokevat unitilan tarpeeksi usein ehtimättä kuitenkaan syvimpään vaiheeseen, alkaa REM-tila tulla paljon nopeammin nukahtamisen jälkeen. Pikkuhiljaa lyhyistäkin nokosista alkaa suurempi ja suurempi osa olla REM-vaihetta. Ubermanilaisten itsensä mukaan sopeutuminen unirytmiin tapahtuu aivojen puolesta keskimäärin 10 päivän kuluttua, mutta unirytmiä kokeilevan kannattaa kuitenkin varata vähintään kuukausi rytmiin pääsemiseen.

REM-univaiheen estämisen tunnetaan aiheuttavan vakavia oireita niin eläimillä kuin ihmisilläkin. Kun eläimiltä on estetty REM-vaihe, ne ovat tutkimusten mukaan kuolleet 3-8 viikon aikana. Monivaiheisen unirytmin harrastajien pitäisi kuitenkin saada saman verran REM-unta kuin pitkien yöunienkin nukkujat, jolloin heillä kuuluisi olla myös samanlaiset energiatasot.

Aihetta ei kuitenkaan ole tutkittu tarpeeksi, jotta aiheesta olisi muuta kuin anekdootillista kokemusta. Monet lääketieteelliset asiantuntijat pelkäävät, että muiden univaiheiden vähemmälle jääminen saattaisi aiheuttaa neurologisia tai henkisiä ongelmia, mutta tästä ei ole empiiristä tutkimusta suuntaan eikä toiseen. Yleisesti ottaen unenpuute aiheuttaa immuunijärjestelmän heikkenemistä sekä heikentää kasvuhormonien tuottamista ja kehon kykyä polttaa sokeria.

Monivaiheisessa unirytmissä tunnetaan myös esiintyvän enemmän unen kontrollointia.

Kuuluisuuksien, kuten Leonardo da Vincin ja Thomas Alva Edisonin väitetään käyttäneen monivaiheista unirytmiä. Myös Seinfeld -televisiosarjan Kramer-hahmo yrittää eräässä jaksossa sopeutua tällaiseen rytmiin.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteitä

  • "Why We Nap: Evolution, Chronobiology, and Functions of Polyphasic and Ultrashort Sleep", Claudio Stampi

[muokkaa] Aiheesta muualla

Kokeilijoiden päiväkirjoja:

Henkilökohtaiset työkalut