Momo
Wikipedia
Momo on Michael Enden kirjoittama fantasiaromaani, jonka saksankielinen alkuteos julkaistiin vuonna 1973. Kirjan suomennos ilmestyi 1977. Momosta on tehty myös elokuvia, äänikirjoja ja näytelmiä.
[muokkaa] Tarina
Kirja kertoo Momo-nimisestä tytöstä, joka asuu antiikinaikaisen amfiteatterin raunioilla. Momolla on eräs ominaisuus: hän osaa todella kuunnella muita, kun heillä on huolia. Momo ja hänen ystävänsä huomaavat pian, että ihmisillä ei olekaan enää aikaa mihinkään. He saavat selville, että syy on aikaa varastavien harmaiden herrojen. Eräänä iltana Momo löytää Kassiopeia-nimisen kilpikonnan, joka vie hänet mestari Horan, ajan herran luo. Mestari Horan ja Kassiopeian avulla Momo taistelee harmaita herroja vastaan ja onnistuu palauttamaan ihmisille sen kaiken ajan, jonka harmaat herrat olivat heiltä riistäneet.

