Moktsevaj Kartlisaj
Moktsevaj Kartlisaj (georg. მოქცევაჲ ქართლისაჲ eli "Georgian/Kartlin kääntymys") on varhaisin tunnettu georgialainen historiallinen kokoomateos. Se on erillinen Kartlis tskhovreba -kokoelmasta, joka muodostaa tärkeimmän Georgian keskiaikaista historiaa käsittelevän tekstin. Teos kirjoitettiin 600–800-luvuilla ja se seuraa Kartlin alueen historiaa (Georgian ydinalue, jonka antiikin kirjoittajat tunsivat Iberiana ja jonka nimellä viitattiin joskus koko Georgiaan) aina varhaisimmista ajoista 600-luvulle saakka. Se keskittyy erityisesti siihen, miten Pyhä Nino käännytti georgialaiset kristinuskoon 300-luvun alussa.[1]
Koodeksit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kartlin kääntymyksen alkuperäinen käsikirjoitus ei ole säilynyt ja viime aikoihin saakka on tunnettu vain kaksi käsikirjoitusta, joita on perusteellisesti tutkittu. Ne ovat Šatberdin ja Tšelišin koodeksit.
Šatberdin koodeksi on teoksen tunnetuista käsikirjoituksista vanhin. Se kopioitiin vuonna 973 munkki Johannes Georgialaisen valvonnassa Šatberdin luostarissa nykyisen Koillis-Turkin alueella. Se löydettiin vuonna 1888 ja sen julkaisi georgialainen tutkija Ekvtime Taqaišvili vuonna 1890. Toinen versio, Tšelišin koodeksi, nimettiin löytöpaikkansa Tšelišin luostarin mukaan. Se kopioitiin 1300- tai 1400-luvulla ja löydettiin vuonna 1903. Kun Pyhän Katariinan luostarissa Siinaivuorella oli tulipalo vuonna 1975, luostarista löydettiin yhdessä lukuisten muiden georgialaisten käsikirjoitusten kanssa kaksi teoksen aiemmin tuntematonta versiota. Löytyneet käsikirjoitukset olivat pääosin 800–900-luvuilta. Näitä versioita ei ole kuitenkaan vielä läpikotaisin tutkittu.[1]
Šatberdin ja Tšelišin koodeksit ovat kieleltään samantyyppisiä ja ne on laadittu samoihin aikoihin. Jälkimmäiseen on kuitenkin tehty merkittäviä muutoksia ja lisätty yksityiskohtaisia tekstinpätkiä. Se on pidempi, mutta tuntematon kopioija on jossain määrin vääristänyt sen oikeinkirjoitusta ja fonetiikkaa. Monet Šatberdin koodeksin osat ovat havainnollisempia, mutta monet niistä eivät liene kuuluneet alkuperäiseen versioon. Esimerkiksi sana Bagdad on vasta 700-luvun jälkeen esiintyvä paikannimi.
Šatberdin koodeksi mainitsee osan lähteistään (kuten Grigol Diakonin laatiman tekstin "lyhyt kertomus Kartlin kääntymyksestä"), joista suurin osa ei ole jäänyt jäljelle tai joita ei muuten tunneta. Nykyajan asiantuntijat ovat esittäneet teoksen laatijoiden mahdollisiksi lähteiksi myös Pseudo-Kallistheneen Aleksanteri-romaania ja Aleksanteri Kyproslaisen Khronikaa. Teosta käyttivät ja sitä muuntelivat myöhemmät georgialaiset kirjailijat, kuten Leonti Mroveli 1000-luvulla.[2]
Ristiriitaisuuksista, kansanperinteestä ja uskonnollisista muisteloista huolimatta Kartlin kääntymys on keskeinen historiallinen lähde. Siinä on lisäksi yksityiskohtainen suhteellinen ja absoluuttinen aikajana, jollaista ei löydy Georgian hagiografisesta ja patristisesta kirjallisuudesta. Teoksella oli huomattava vaikutus myöhempiin georgialaisiin historiallisiin teoksiin ja sillä oli ratkaiseva rooli kristityn identiteetin luomisessa keskiajan Georgiaan.[3]
Osat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kartlin kääntymys koostuu kahdesta pääosasta. Ensimmäinen niistä tunnetaan yleensä Kronikkana (georg. ქრონიკა, Kronika) ja se sisältää lyhyen Kartlin historian 600-luvulle saakka lähtien Aleksanteri Suuren myyttisestä retkestä georgialaisten maille. Sen ydinteksti eli Kartlin kääntymys, jolta teos on saanut nimensä, kertoo Pyhän Ninon lähetysretkestä. Nino on aiheena myös teoksen toisessa osassa, hagiografisessa tekstissä Pyhän Ninon elämä (georg. ცხოვრება წმიდა ნინოსი, Tskhovreba tsmida Ninosi). Tekstiin on liitetty luettelot Kartlin kuninkaista, ruhtinaista ja prelaateista.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Rapp, Stephen H.: Studies In Medieval Georgian Historiography: Early Texts And Eurasian Contexts. Peeters Bvba, 2003. ISBN 90-429-1318-5.
- ↑ a b Kavtaradze, Giorgi L.: Georgian Chronicles and the raison d'étre of the Iberian Kingdom (Caucasica II). Orbis Terrarum, Journal of Historical Geography of the Ancient World, 2000, nro 6, s. 177-237.
- ↑ Rayfield, Donald: The Literature of Georgia: A History, s. 56-8. Routledge, 2000. ISBN 0-7007-1163-5.