Mohsen Makhmalbaf
| Mohsen Makhmalbaf | |
|---|---|
Mohsen Makhmalbaf vuonna 2009. |
|
| Syntymäaika | 29. toukokuuta 1957 (ikä 55) |
| Syntymäpaikka | Teheran, Iran |
| Ammatti | elokuvaohjaaja |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Mohsen Makhmalbaf (s. 29. toukokuuta 1957 Teheran) on iranilainen elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja -tuottaja. Nuoruudessaan hän osallistui Šaahin hallintoa vastustaneen ryhmän toimintaan ja sai 17-vuotiaana kuolemantuomion poliisin puukottamisesta. Teloitusta ei kuitenkaan pantu täytäntöön hänen ikänsä takia ja Makhmalbaf vapautui vankilasta vallankumouksen aikana oltuaan vankilassa viisi vuotta.[1] Makhmalbaf on myöhemmin käsitellyt tapahtunutta vuonna 1996 valmistuneessa elokuvassa Nun va Goldoon.[2]
Vapauduttuaan Makhmalbaf alkoi kirjoittamaan ja ensimmäinen hänen käsikirjoitukseensa pohjautunut elokuva valmistui 1981. Hänen esikoisohjauksensa valmistui seuraavana vuonna. Kansainvälistä huomiota Makhmalbaf sai vuonna 1986 valmistuneen omaelämäkerrallisen elokuvan Dastforoush myötä.[1]
Makhmalbafista on tehty useita dokumenttielokuvia, joiden joukossa on muun muassa Abbas Kiarostamin ohjaama Close-Up, joka valmistui vuonna 1990.[1]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b c Ankeny, Jason: Mohsen Makhmalbaf allmovie. Viitattu 27.2.2011. (englanniksi)
- ↑ Brennan, Sandra: A Moment of Innocence allmovie. Viitattu 27.2.2011. (englanniksi)
Aiheesta muualla [muokkaa]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mohsen Makhmalbaf Wikimedia Commonsissa