Mohikaanit

Mohikaanit (Mahican) pitivät 1600-luvun alussa hallussaan keltaisella merkittyä osaa Hudson-joen laaksoista.

Mohikaanit ovat Amerikan alkuperäiskansa, joka asui Hudson Valleyssä ja sen ympäristössä tavatessaan eurooppalaisia ensimmäisen kerran vuonna 1609. Seuraavien sadan vuoden aikana mohikaanit siirtyivät asumaan idemmäs mohawkien ja eurooppalaisten kanssa syntyneen jännitteen seurauksena. Mohikaaneja kutsutaan myös Stockbridge-intiaaneiksi, koska useat heistä asettuivat asumaan alueelle, jossa nykyään sijaitsee Stockbridgen kaupunki. Selvyyden vuoksi mainittakoon että mohikaani-nimi on kirjailija James Fenimore Cooperin vääntämä muunnos joko mahicaneista (stockbridge) tai todennäköisemmin moheganeista, joita johti aikoinaan kuuluisa päällikkö Uncas. Tämän artikkelin yhteydessä mohikaaneilla tarkoitetaan mahicaneja.

Sukulaiskansat

Mohikaanit kuuluivat suureen algonkinien kieliryhmään, johon lukeutui useita Hudsonin ja Connecticut-joen välimaastoissa eläneitä heimoja. Heimojen yhteenlaskettu jäsenmäärä lienee ollut yli 35 000, mutta mohikaaniliitossa, jonka voi rajata New Yorkin osavaltiossa lähelle Albanya, oli vain noin 8 000 henkeä. Läheisiä sukulaiskansoja olivat massaschusettit, wampanoagit ja nausetit, jotka puhuivat mohikaanien kanssa samaa algonkinien N-murretta. Saman kieliryhmän L-murretta puhuvat Delawareihin kuuluvat munsee- ja unamiheimot olivat kuitenkin tavoiltaan lähempänä mohikaaneja.

Nimet

Mohikaanien omakielinen nimi oli Muh-he-kun-neun, joka merkitsi "Suuren joen kansaa". Hollantilaiset maahanmuuttajat kutsuivat heitä "joki-intiaaneiksi", kun taas ranskalaiset käyttivät heistä sanaa Loup ("sudet"). Irokeesit tunsivat mohikaanit nimellä Akochakanen", ("änkyttäjät" tai "vieraskieliset".

Mohikaanien vanhojen kylien nimistä on löytynyt useita merkintojä varhaisten eurooppalaisten tekemistä kartoista ja päiväkirjoista. Kirjattuja nimiä ovat mm. Aepjin, Housatonic, Marigoman's Castle, Monemius, Oswego, Potic, Scaticook, Winooskeek ja Wyeck. Myöhemmin perustettuja kristyttyjä kyliä ovat olleet Brotherton, Moravian sekä Stockbridge..

Kulttuuri

Mohikaanien kylät olivat melko suuria. Niihin sisältyi tavallisesti 20–30 pitkää taloa, jotka usein sijaitsivat vuorilla ja olivat suojattuja linnoitusmaisesti. Mohikaanien pääkaupunki oli nimeltään Shodac. Se oli lähellä nykyistä Albanyn kaupunkia. Yleisesti päälliköiden muodostama neuvosto kokoontui säännöllisesti Shodacissa päättämässä kaikista tärkeimmistä asioista. Päällikkyys oli perinnöllinen, lukuun ottamatta sotapäälliköitä, jotka valittiin osoittamiensa kykyjen perusteella. Pääsääntöisesti mohikaanien hallitus kannatti demokratiaa.

Suuret maissipellot sijaitsivat yleensä mohikaani-kylien lähettyvillä. Vaikka maanviljely olikin suurin ravinnonlähde, niin myös metsästys ja kalastus sisältyivät elinkeinoihin. Talvisin mohikaaneilla saattoi olla useita metsästysleirejä hajallaan eri puolilla Hudson-jokea ja paljon kaukaisemmillakin alueilla. Kovien pakkasten aikana vetäydyttiin kuitenkin paalutettujen kylien suojaan, jotka turvasivat hyvin myös vihollisen hyökkäyksiltä.

Useimmat mohikaaneista pukeutuivat nahkavaatteisiin; säärystimiin, viittaan ja mokkasiineihin. Suurimmilla päälliköillä saattoi olla useampi vaimo. Miesten keskuudessa soturit ajoivat joko päänsä kaljuiksi tai jättivät päälaelle kapean hiussuikaleen, joka ylettyi alas niskaan. Tämä hiustyyli tunnetaan nimellä skalppiöyhtö tai "Algonkin Roach" ja siitä tunnisti soturin. Tämä kampaustyyli oli ominainen lähes kaikille itärannikon heimoille, joskin siitä oli paljon erilaisia muunnoksia. Naiset antoivat hiustensa kasvaa pitkiksi ja usein he muotoilivat ne majavanhännän muotoisiksi. Halutessaan olla erityisen kauniita naiset koristelivat kaulansa tai otsansa erilaisin ornamentein, jotka kiinnitettiin takaa. Suurten järvien seuduilta mohikaanit louhivat tai ostivat kuparia, josta he valmistivat sekä erilaisia koruja että nuolenkärkiä. Monista perinteisistä aseista ja työkaluista luovuttiin myöhemmin, kun kaupankäynti uudisasukkaiden kanssa käynnistyi.

Hollantilaiset

Jo varhain 1500-luvulla monet pohjois-Amerikan itärannikon intiaanikansat saivat vieraita kaukaa Euroopasta, kun purjelaivat pysähtyivät heidän maittensa rannikolle ja miehistö kävi maissa tutustumassa väestöön. Merikapteeni Henry Hudson purjehti syyskuussa vuonna 1609 matalikolle joella, jota kutsuttiin nimellä Muh-he-kun-ne-tuk ja joka virtasi läpi mohikaanien asuttaman alueen. Myöhemmin joki nimettiin Hudsonin mukaan. Paikalliset intiaanit ottivat vieraat vastaan ystävällisesti ja olivat kiinnostuneita näiden kauppatavaroista. Tästä alkoi kauppasuhde hollantilaisten ja mohikaanien välillä, sillä Hudson osti näiltä paljon majavan ja saukon turkiksia vieden ne mukanaan kotimaahansa. Hollannissa turkikset herättivät yleistä ihastusta, kun Amerikasta tuotuja tuliaisia esiteltiin ylpeänä. Varsinkin kauppiaat olivat kiinnostuneet nahkojen alkuperästä.

Mohikaanien aloittamasta turkiskaupasta tuli intiaanien ja eurooppalaisten välillä merkittävä kanssakäymisen muoto, joka levisi ympäri mannerta ja jatkui seuraaville vuosisadoille.

Seuraavina kesinä purjehti useita hollantilaisia laivoja mohikaanien alueille. Kauppiat lastasivat alukset täyteen turkiksia ja palasivat pois ennen talven tuloa. Mohikaanit saivat kaupankäynnin yhteydessä kaikenlaista tavaraa, joista tuli-aseet kohosivat hyvin kysytyiksi. Musketein varustetut mohikaanien sotajoukot tulivat myöhemmin Hudson-joen varsilla hyvinkin tunnetuiksi.

Mohikaanit vastaan mohawkit

Turkiskauppa alkoi muutamassa vuodessa käydä niin tuottavaksi, että runsaan kymmenen hollantilaisen kauppiaan muodostama yhtymä päätti tehdä hyvästä bisneksestä ympärivuotisen. He rakensivat mohikaanien maiden edustalle kauppa-aseman vuonna 1613. Paikka sai nimekseen Fort Nassau ja se sijaitsi pienellä saarella lähellä nykyistä Albanyn kaupunkia.

Tulviva Hudson-joki ja mohikaanien ja heidän pitkäaikaisvihollistensa mohawkien välillä alkanut sota teki elämän Fort Nassaussa vaikeaksi. Irokeesiliittoon kuuluneet mohawkit eivät katsoneet myötämielisesti mohikaanien turkiskauppoja valkoisen väestön kanssa. Sotatila alkoi vuonna 1617 ja hollantilaiset olivat pakotettuja jättämään Fort Nassaun. He eivät halunneet jäädä sodan eikä tulvan jalkoihin. Vaikka hollantilaiset olivat mohikaanien puolella he kuitenkin samalla mielistelivät mohawkeja myymällä näille aseita. Näin hankkimallaan vaikutusvallalla he saivat järjestettyä aselevon intiaanien välille vuoden 1618 aikana. Fort Nassau kunnostettiin nopeasti uudelleen. Mohikaanien ja mohawkien välisen taistelun hetkeksi tauottua tuli Hollannista laivalastillinen kauppiaitten sukulaisia,jotka alkoivat rakentaa uutta kauppa-asemaa mohikaanien maille. Paikka sai nimekseen Fort Orange ja se pystytettiin Fort Nassaun läheisyyteen. Vuonna 1624, kun uusi kauppa-asema oli pystytetty, leimahti liekkiin mohikaanien ja mohawkien välillä kytenyt riita. Vain vaivoin hollantilaiset ehtivät turvaan sodan jaloista.

Kun levottomuudet puhkesivat uudelleen intiaanien välillä vuonna 1626, Fort Orangen johtaja aseisti seitsemän miehen iskuryhmän auttamaan mohikaaneja . Teko sai ikävän lopun, kun Fort Orangen vapaaehtoiset kävelivät suoraan mohawkien järjestämään väijytykseen. Neljä miehistä, heidän johtajansa mukaan lukien, sai surmansa. Jälkeenpäin mohawkit järjestivät suuren voitonjuhlan, jonka kohokohtana eräs tapetuista hollantilaisista keitettiin ja syötiin vanhan irokeesiheimojen rituaalin mukaisesti.

Fort-Amsterdamin ympärille rakennettiin tukeva paaluvarustus suojaamaan linnoitusta mahdollisten hyökkäysten varalta.

Tieto näistä tapahtumista aiheutti pakokauhun Hudson-joen kauppa-asemilla. Uuden-Hollannin kuvernööri Peter Minuit, joka oli ostanut Manhattanin saaren ja perustanut sinne Fort Amsterdamin linnakkeen, antoi maanmiehilleen määräyksen pysyä intiaanisodassa puolueettomana. Varmuuden vuoksi hän kuitenkin evakuoi ihmiset sotatantereen keskeltä Fort Orangesta ja toimitti nämä suojaan Fort Amsterdamiin. Mohawkit ja mohikaanit jatkoivat sotaansa vuoteen 1628, kunnes viime mainitut joutuivat jättämään kylänsä Hudson-joen läntisillä rannoilla. Myös hollantilaisten asutus alkoi painottua enemmän Manhattanille, jossa Uusi-Amsterdam Peter Minuitin johdolla kohosi hetkellisen kukoistukseen alueen monien alkuperäisheimojen joutuessa antamaan tilaa eurooppalaisille maahanmuuttajille.

Mohikaanien ja mohawkien väliset erimielisyydet eivät olleet vielä lopullisesti ohi, vaan sotia käytiin edelleen seuraavilla vuosikymmenillä. 1660-luvulla mohikaanit luopuivat miltei koko Hudsonin laaksosta ja saman vuosikymmenen aikana myös pääkaupungistaan Shodacista. Lopputuloksena syntyi Mohikaanien ja mohawkien välillä rauha, joka solmittiin vuonna 1675. Tästä eteenpäin heidän välinsä säilyivät rauhanomaisina. Mohikaanien lukumäärä lisääntyi vuoden 1676 aikana heidän saatuaan joukkoonsa narragansett-heimon jäseniä, jotka olivat käyneet häviöksi kääntyneen sodan brittejä vastaan. Uusi-Englanti oli ottanut haltuunsa myös hollantilaisille kuuluneet alueet ja hallitsi itäistä rannikkoa. Osa mohikaaneista muutti Kanadaan, osan kulkeutuessa Indianaan, jossa he asuivat jonkin aikaa miamien mailla. Lisäksi mohikaanit taistelivat entisten verivihollistensa mohawkien rinnalla Virginian ja Carolinan intiaaneja vastaan.

"Viimeinen mohikaani"

James Fenimore Cooperin patsas

Mohikaanit sotivat myöhemmin 1700-luvun alkupuoliskolla englantilaisten joukoissa ranskalaisia vastaan. Kyseisistä sodista on jäänyt jälkipolville muistoksi mohikaanien urhoollisuus ja rohkeus, jotka ovat tehneet heistä maineikkaita. Varsinaisesti heidät nosti kuuluisiksi kirjailija James Fenimore Cooper, joka vuonna 1826 julkaisi teoksensa Viimeinen mohikaani (The Last of the Mohicans). Hän kuitenkin erehtyi sekoittamaan kaksi eri kansaa keskenään sotkien Hudsonin jokilaakson mahicanit ja itäisen Connecticutin moheganit. Hän otti molemmista kansoista piirteitä antaen ihmisille väärää tietoa "sukupuuttoon kuolleesta mohikaanien kansakunnasta".

Nykyaika

Wisconsinin alueilla elää nykyään yli 3000 mahicania. Heidän kielensä on kuitenkin hävinnyt lähes kokonaan 1900-luvun aikana ja kansan joukkoon on sulautunut munsee-heimon jäseniä. Vaikka heitä on kutsuttu pitkään Stockbridgen intiaaneiksi tai stockbridge-munsee ryhmäksi, he käyttävät itsestään myös nimeä mohicanit.