Mobilenlahden taistelu
| Mobilenlahden taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Yhdysvaltojen sisällissotaa | |||||||
 Fort Morgan taistelun jälkeen
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
4 monitorialusta |
1 ironclad-alus | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
1 monitorialus |
1 ironclad-alus | ||||||
Mobilenlahden taistelu käytiin Yhdysvaltain sisällissodan aikana 3. – 5. elokuuta 1864 pohjoisvaltioiden laivaston ja etelävaltioiden joukkojen välillä. Taistelussa pohjoisvaltiot valtasivat Mobilenlahden sisäänkäyntiä vartioineet linnoitukset, löivät lahdessa operoineen etelävaltioiden laivasto-osaston ja katkaisivat Mobilen satamakaupungin yhteydet avomerelle.
Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sisällissodan alusta lähtien pohjoisvaltiot olivat asettaneet etelävaltiot merisaartoon. Etelävaltiot murtivat saartoa onnistuneesti vuoteen 1863 asti. Vaikka pohjoisvaltiot olivat saartaneet suurimman osan etelän satamista, etelävaltioiden kauppa kulki Wilmingtonin, Charlestonin ja Mobilen kautta. Pohjoisvaltiot yrittivät hyökätä tammi – huhtikuussa 1863 Charlestonia vastaan, mutta epäonnistuivat. Tämän jälkeen pohjoisvaltiot alkoivat harkita hyökkäystä Mobilea vastaan.[1]
Mobile sijaitsee Mobilenlahden pohjukassa. Lahden sisäänkäyntiä rajaavat idässä Mobile Point -niemi ja lännessä Dauphin Island, joiden väli on noin puolitoista kilometriä. Sodan aikana suurin osa sisäänkäynnistä oli tukittu erilaisin estein tai se oli luonnostaan purjehduskelvoton. Sisäänkäyntiä vartioivat vahvat linnoitukset: itäpuolella Fort Morgan ja länsipuolella Fort Gaines. Ainoa purjehduskelpoinen osa oli sisäänkäynnin itäosassa, mutta sekin oli suurimmaksi osaksi miinoitettu. Ainoa miinoittamaton väylä kulki läheltä Fort Morgania. Lahdessa oli etelävaltioiden pieni laivasto-osasto, jota johti ironclad-alus Tennessee. Tennessee oli luultavasti etelävaltioiden voimakkain alus sisällissodassa. Sitä komensi amiraali Franklin Buchanan.[1] Osaston kolme muuta alusta olivat pienempiä panssaroimattomia tykkiveneitä.
Pohjoisvaltioiden hyökkäyksen komentajaksi nimettiin kontra-amiraali David Farragut. Hän ei aliarvioinut Mobilenlahden puolustusta, vaan odotti kunnes hänellä oli koottuna tarpeeksi suuri laivasto-osasto. Osastoon kuului neljä monitorialusta ja 14 puista sotalaivaa. Farragutin lippulaiva oli Hartford.[1] Pohjoisvaltioiden hyökkäys suunnattiin Mobilenlahden edustan linnoituksia ja lahdessa olevaa etelävaltioiden laivasto-osastoa vastaan. Hyökkäykseen osallistuneita maajoukkoja komensi kenraalimajuri Gordon Granger.[2]
Taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pohjoisvaltioiden joukot nousivat maihin Dauphin Islandille 3. elokuuta ja alkoivat pommittaa Fort Gainesia 5. elokuuta aamunkoitteessa. Farragutin laivasto-osasto lähti etenemään Mobilenlahteen läheltä Fort Morgania aamulla 5. elokuuta. Hän järjesti osaston siten, että neljä monitorialusta olivat Fort Morganin puolella ja niiden suojassa etenivät puiset sotalaivat pareittain. Ensimmäisenä edennyt monitori Tecumsehin kapteeni oli innokas kohtaamaan Tennesseen, joka oli jo avannut tulen hyökkääjiä kohti. Tecumseh ajoi suoraan miinoituksen läpi ja siihen osui miina, joka räjähti. Tecumseh upposi aiheuttaen raskaat miehistötappiot. Tässä vaiheessa pohjoisvaltioiden laivasto-osasto vaikutti epäröivän ja oli vaara, että osasto hajoaisi. Farragut teki päätöksen hyökkäyksen jatkamisesta ja komensi ”Damn the torpedoes, full ahead!”. Miinoja kutsuttiin tuolloin vielä torpedoiksi. Hartford raapaisi useita miinoja, mutta ne eivät räjähtäneet, koska Hertzin sarvia ei ollut vielä keksitty. Muu osasto seurasi Hartfordin perässä Mobilenlahteen.[1][2]
Etelävaltioiden alukset hyökkäsivät lahdessa pohjoisvaltioiden osastoa vastaan ja seurasi lyhyeltä etäisyydeltä käyty tykkitaistelu.[3] Lahdessa taistelun ensimmäinen vaihe päättyi, kun pohjoisvaltioiden osasto löi kahdessakymmenessä minuutissa etelävaltioiden osaston Tennesseetä lukuun ottamatta.[2] Sluupit Hartford, Monongahela ja Lackawanna puskivat Tennesseetä, mutta vahingoittivat yhtä paljon itseään kuin kohdettaankin. Lopulta monitori Chickasaw pakotti Tennesseen antautumaan.[3] Tennessee oli jatkanut taistelua usean tunnin ajan, vaikka sitä oli puskettu useasti. Se antautui vasta ylivoiman edessä, kun sitä ympäröivät pohjoisvaltioiden monitorit, jotka pommittivat ja uhkasivat puskea sitä. Taistelu oli ohi.[1][2]
Pohjoisvaltiot eivät menettäneet yhtäkään sota-alusta Tecumsehin uppoamisen jälkeen, mutta osaston kaikki 14 puista alusta kärsivät vaurioita.[3]
Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lahden sisäänkäynnin linnoitukset pitivät puoliaan vielä useita päiviä kunnes antautuivat. Etelävaltiot evakuoivat Dauphin Islandin ja mantereen väliä vartioineen Fort Powellin 6. elokuuta vastaisena yönä. Fort Gaines antautui 8. elokuuta. Tämän jälkeen Grangerin johtamat joukot saattoivat keskittyä Fort Morganin valtaamiseen. Hänen joukkonsa nousivat maihin Mobile Pointin niemelle Pilot Towniin ja etenivät päivän aikana alle kahden kilometrin päähän linnoituksesta. Pohjoisvaltioiden joukot saivat piiritystykit asemiin 21. elokuuta mennessä ja aloittivat linnoituksen pommituksen 22. elokuuta aamun sarastaessa. Pommitukseen osallistuivat myös pohjoisvaltioiden kolme monitori-alusta ja vallattu Tennessee. Fort Morgan antautui 23. elokuuta aamulla. Tällöin linnoitus oli tulessa ja puolustajien ruutivarastot olivat hupenemassa.[2]
Valtaamalla linnoitukset pohjoisvaltiot katkaisivat Mobilen yhteydet avomerelle, vaikka kaupungin valtaus onnistui vasta 12. huhtikuuta 1865.[4] Mobilenlahden taistelu oli sisällissodan viimeinen isompi meritaistelu. Farragut ylennettiin voiton ansiosta vara-amiraaliksi.[3]
Mobilenlahden voitolla oli merkittävä vaikutus Yhdysvaltain vuoden 1864 presidentinvaaleihin: yhdessä Atlantan valtauksen kanssa se käänsi vaalit lopullisesti Abraham Lincolnin hyväksi.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hill, Richard: War at Sea in the Ironclad Age. Lontoo: Cassell, 2000. ISBN 0-304-36267-0. (englanniksi)
- McPherson, James M.: The Atlas of the Civil War, s. 183–184. New York: MacMillan, 1994. ISBN 0-02-579050-1. (englanniksi)
- Sondhaus, Lawrence: Naval Warfare 1815–1914, s. 82. New York: Routledge, 2001. ISBN 0-415-21478-5. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mobilenlahden taistelu Wikimedia Commonsissa
|
