Mobiiliviestintä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mobiiliviestin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mobiileihin viestintävälineisiin tai mobiiliviestimiin katsotaan kuuluvan kaikki langattomasti toimivat viestintävälineet (Horrigan 2009). Yleisimpiä mobiileja viestintävälineitä ovat kannettavat tietokoneet, kämmentietokoneet, osa MP3-soittimista, osa käsikonsoleista, matkapuhelimet ja älypuhelimet. Matka- ja älypuhelimen erot jaotellaan tässä artikkelissa Kielitoimiston sanakirjan 2.0 (2009) mukaan. Matkapuhelimella tarkoitetaan ensisijaisesti puheyhteyksiin tarkoitettua matkaviestintä. Nimitystä älypuhelin käytetään ”matkapuhelimesta, jossa on internet-yhteys, sähköposti tai muita tietokoneen ominaisuuksia.” (Kielitoimiston sanakirja 2.0 2009.)

Mobiiliviestintä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arminen (2007) viittaa mobiiliviestinnällä pääasiassa matkapuhelimen käyttöön, ja hän puhuukin välillä suoraan matkapuhelimesta. Arminen väittääkin mobiiliviestinnän muuttaneen kahdenvälistä viestintää: se on lisännyt kontaktien määrää, lyhentänyt viestimiseen käytettävää aikaa ja luonut monimuotoisia reaaliaikaisia viestinnän muotoja. Matkapuhelin onkin kaikkialla oleva viestinnän muoto, jolla on sekä käytännöllisiä että symbolisia piirteitä. Matkapuhelin mahdollistaa tehokkaan reaaliaikaisen viestinnän, joka usein helpottaa järjestelyitä ja säästää aikaa, koska ”tyhjät välit” voi käyttää viestintään. (Arminen 2007; Arminen & Weilenmann 2009.) Matkapuhelimella viestitään tekemisistä, aikomuksista ja sijainnista, mikä auttaa luomaan ja ylläpitämään sosiaalisia suhteita. Mobiiliviestintä mahdollistaa myös arkipäiväisten asioiden jakamisen, jolloin viestijät punovat jaettaviin asioihin persoonallisuuksiaan ja heidän välistä suhdettaan. Tällöin jokapäiväisistä asioista viestiminen sisältää symbolisia ominaisuuksia. (Arminen & Weilenmann 2009, 1921.)

Matkapuhelin näyttää edistävän ja parantavan keskinäisviestintää (Arminen & Weilenmann 2009, 1912; Mäenpää 2000, 133). Perinteisesti matkapuhelin ei edistä viestintää tuntemattomien kanssa, vaan se edistää kavereiden kanssa keskustelua arjen polttavista asioista. Yksityisesti puhutusta tulee kuitenkin julkista, kun puhuminen tapahtuu julkisessa tilassa. Tällöin ihmiset eivät voi valita, mitä muut saavat kuulla (vrt. verkkoyhteisöpalveluihin). Sosiaaliset normit kuitenkin ohjaavat julkista puhumista. (Mäenpää 2000.) Matkapuhelinta voi käyttää myös yhteisen viestinnän parantamiseen esimerkiksi ryhmässä, jolloin saadaan yhdessä tietoa kaukaisistakin tapahtumista. Näiden tietojen pohjalta ryhmässä voidaan käydä keskustelua tai tehdä jotakin, eli mobiiliviestin tarjoaa polttoainetta keskustelulle tai tekemiselle. (Arminen & Weilenmann 2009, 1912.)

Perinteisesti matkapuhelimella vaihdetaan usein lyhyitä, läheisyyttä ylläpitäviä viestejä tärkeiden ihmisten kanssa. Matkapuhelimella sovitaan usein tapaamisista ja organisoidaan jokapäiväistä toimintaa. Lisäksi matkapuhelinta käytetään itsensä ilmaisemiseen, kuten tunteista kertomiseen. (Petrovčič 2008, 6; 10.) Matkapuhelimella jaetaankin usein huolia, kokemuksia ja pidetään yhteyttä kun sille on aikaa, esimerkiksi bussissa istuessa. Matkapuhelimella kysytään myös apua ja sillä annetaan sekä etsitään sosiaalista tukea. Matkapuhelimella esimerkiksi kuullaan uutisia kotipuolesta ja täytetään perherooleja. (Chen & Katz 2009.) Mäenpää (2000) puolestaan väittää matkapuhelimen kuuluvan osaksi liikkuvaa ja nopeaa elämäntapaa. Ihmiset puhuvat usein kännykkäänsä juuri autossa ollessaan; he sanovat sen olevan parasta seurusteluaikaa kavereiden kanssa. Tämä liikkuva, mutta yksityinen tila osana kaupunkiympäristöä kannustaa ihmisiä viestimään toisilleen. Toinen suosikkiaika puhumiseen on kaikenlainen luppoaika, kuten odottaminen. (Mäenpää 2000.)

Arminen (2007) kertoo tutkimuksessaan, että matkapuhelin ei vapauta meitä paikasta, tilasta ja käytänteistä, vaan paikasta, tilasta ja käytänteistä tulee keskustelun aiheita. Myöhemmässä Armisen ja Weilmannin (2009, 1921) tutkimuksessa eräänä matkapuhelimen käytön tavoitteena oli tuntea välitöntä läsnäoloa. Matkapuhelimella osapuolet voivat jakaa omaa aika-tila-jatkumoa, eikä sen aina tarvitse liittyä välittömään ympäristöön. Jatkumo voi myös voittaa fyysiset esteet ja osapuolet voivat tuntea olevansa samassa aika-tila-jatkumossa. Täten matkapuhelin mahdollistaa läheisyyden ja läsnäolon tunteen, jolloin osapuolet jakavat huomaamattaan pieniä ja näennäisen tarkoituksettomia paloja tietoa tekemisestään ja sijainnistaan. Näiden tiedonmurusten jakaminen tapahtuu reaaliaikaisesti. Tiedonmuruset auttavat myös ylläpitämään ja vahvistamaan suhdetta fyysisestä etäisyydestä huolimatta. (Arminen & Weilenmann 2009, 1921.) Täten matkapuhelin voidaan ymmärtää interpersonaaliseksi viestimeksi, joka ”rikkoo” aikaa ja tilaa. (ks. esim. Arminen & Weilenmann 2009; Geser 2005.)

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teknologiavälitteinen viestintä
Tietokonevälitteinen viestintä

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]