Kauneuskilpailu

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Missi)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kauneuskilpailun voittaja saamassa palkintonsa vuonna 1922

Kauneuskilpailu tai missikilpailu on varsinkin nuorten naisten kesken järjestettävä kilpailu kauneimman arvosta.[1] Kauneuskilpailun voittaja on kauneuskuningatar tai missi. Hänen lisäkseen valitaan yleensä kaksi perintöprinsessaa.

Kauneuskilpailuja järjestetään useimmin nuorten naisten kesken. Joihinkin kilpailuihin hyväksytään kilpailijoiksi vain naimattomia ja synnyttämättömiä naisia, ja joissakin kilpailuissa on vähimmäis- ja enimmäisikärajat. Yleisten kauneuskilpailujen lisäksi Yhdysvalloissa ja joissain muissakin maissa järjestetään omia kilpailuja eri etnisille ryhmille. Myös esimerkiksi lasten, miesten ja homomiesten kauneuskilpailuja järjestetään.[2]

Kilpailun muoto on rituaalinen. Kilpailijat esiintyvät yleisön ja tuomariston edessä erilaisissa asuissa, kuten iltapuvussa ja uimapuvussa. Palkintona on kauneuskuningattaren tittelin lisäksi esimerkiksi raha- ja esinepalkintoja sekä mahdollisuus edustaa omaa maata kansainvälisissä kauneuskilpailuissa.[2]

Kauneuskilpailut luokitellaan länsimaiseksi populaarikulttuuriksi, mutta niitä seurataan ja järjestetään kautta maailman. Kauneuskilpailuja järjestetään paitsi erikseen, myös osana esimerkiksi markkinoita tai näytöksiä. Järjestäjänä voi toimia jokin instituutio, järjestö tai yritys.[2] Joillakin kauneuskilpailuilla voidaan kerätä rahaa esimerkiksi koululle, kirkolle tai muulle yhteisölle. Kauneuskilpailun järjestelykustannukset voivat olla hyvin matalat, sillä kilpailijat saadaan mukaan ilmaiseksi.[2] Kauneuskilpailut ovat maailmanlaajuinen liiketoiminnan ala, jossa oikeus missiformaattiin saatetaan myydä yhtiöltä toiselle.[3] Suomessa missibisneksen tunnetuin toimija on Finnartist Oy, joka omistaa esimerkiksi Miss Suomi ja Suomen Neito -kisaformaattien oikeudet.

Jotkut ovat arvostelleet uimapukukierroksia liian seksuaalisiksi, ja joissain kilpailuissa niistä onkin luovuttu. Kauneuskilpailuja ovat arvostelleet joissain maissa etenkin uskonnolliset ryhmät sekä feministit, joiden mielestä naisvartalon esitteleminen julkisesti muistuttaa karjanäyttelyä. Arvostelun seurauksena esimerkiksi Miss America -kilpailussa on 1990-luvulta alkaen painotettu aiempaa enemmän kilpailijoiden äly- ja puhelahjoja vartalon mittojen sijaan.[2]

Kauneuskilpailuja ovat esimerkiksi:

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. a b c d e Stoeltje, Beverly J. (toim. Malti-Douglas, Fedwa): ”Beauty Pageants”, Encyclopedia of Sex and Gender, volume 1, s. 125–130. Thomson & Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865961-9.
  3. http://www.mysanantonio.com/life/MYSA012107_8J_beauty_pageant_4dd378a_html.html (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]