Miss Helsinki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Miss Helsinki (vuonna 2022 nimellä Miss Helsinki New Era[1] ja vuodesta 2023 nimellä Missio[2]) on Helsingissä vuosittain järjestettävä kauneuskilpailu, jonka omistavat Mirella Merivirta ja Veronika Wirtanen.[3] Kilpailun ensimmäinen voittaja Viivi Pumpanen valittiin sittemmin myös Miss Suomeksi. Vuoden 2018 finaalin jälkeen Aitolehti siirtyi sivuun kilpailun vetäjän paikalta, ja hänen tilalleen tuli Rosanna Kulju, joka voitti kilpailun vuonna 2015.[4] Vuodesta 2022 lähtien kilpailua ovat vetäneet vuonna 2018 sen voittanut Janna-Juulia Vuorela sekä Miss Suomi -kilpailusta tunnettu Mirella Merivirta. Samalla kilpailun nimeksi tuli Miss Helsinki New Era.[5] Vuonna 2023 järjestettävä kilpailu, nimeltään Missio, ei ole niinkään enää missikilpailu, vaan bisneskilpailu, jossa luodaan start up -yrityksiä ja kehitetään jo olemassa olevia.[6]

Miss Helsinki -nimellä järjestettyjä kauneuskilpailuja on ollut jo ennen Aitolehden perustamaa tapahtumaa. Esimerkiksi Armi Aavikko valittiin Miss Helsingiksi juhannuksena 1976.[7][8] 1930-luvulla Miss Helsinki valittiin Golf Casino -ravintolassa Munkkiniemessä.[9] Vuoden 1962 Miss Helsinki on Kaarina Leskinen,[10] joka voitti sittemmin Miss Suomi- ja Miss Scandinavia -tittelit ja oli 1. perintöprinsessa Miss Maailma -kilpailuissa. Hänen siskonsa Marja-Liisa on vuoden 1971 Miss Helsinki.[11] Vuoden 2020 kilpailua ei järjestetty koronaviruspandelmian johdosta.[12]

Miss Helsinki -voittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2009: Viivi Pumpanen
  • 2010: Sofia Ruusila
  • 2011: Elina Tervo
  • 2012: Katrie Daler
  • 2013: Kelly Kalonji
  • 2014: Isabel Ljungdell
  • 2015: Rosanna Kulju[13]
  • 2016: Jessica Ruokola[14], joka kuitenkin joutui luopumaan tittelistään kesäkuussa 2016 ja hänen tilalleen valittiin Hannaleena Laaksamo.[15]
  • 2017: Sephora Ikalaba[16]
  • 2018: Janna-Juulia Vuorela[17]
  • 2019: Nina Kallio[18]
  • 2020: Inna Tähtinen[19]
  • 2021: kilpailua ei pidetty
  • 2022: Oona Komi[20]
  • 2023: Ella Virto[21]

Muita tunnettuja osallistuneita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2013: Leina Ogihara, ensimmäinen perintöprinsessa
  • 2015: Cheyenne Järvinen, ensimmäinen perintöprinsessa
  • 2016 Kamilla Gizulewska (s. 1996), sittemmin Willman, syyllistyi vuonna 2023 tappoon [22]
  • 2018 Jasmin Voutilainen (k. 2023), ensimmäinen perintöprinsessa

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tässä ovat Miss Helsinki -finalistit! www.iltalehti.fi. Viitattu 1.8.2022.
  2. Miss Helsinki on nyt Missio – He ovat kilpailun finalistit www.iltalehti.fi. Viitattu 5.8.2023.
  3. Miss Helsinki -kilpailu saa uuden omistajan: ”Nainen pystyy mihin vain” www.iltalehti.fi. Viitattu 13.3.2023.
  4. Martina Aitolehti jättää Miss Helsingin – uusi missiemo on entinen voittaja Seiska. 4.8.2017. Viitattu 5.8.2017.
  5. Miss Helsinki -kilpailu muuttuu rajusti – uudet omistajat pistivät tuulemaan www.iltalehti.fi. Viitattu 29.4.2022.
  6. Miss Helsinki on nyt Missio – He ovat kilpailun finalistit www.iltalehti.fi. Viitattu 5.8.2023.
  7. Armin historiikki Danny.fi. Viitattu 14.6.2016.
  8. Miss Suomen nimi on Armi. Helsingin Sanomat, 9.2.1977, s. 14.
  9. Tanssiaisia ja rantaelämää Helsingin Sanomat. 4.3.2001. Viitattu 14.6.2016.
  10. Kaksi Helsingin edustajaa Miss Suomi -karsintoihin. Helsingin Sanomat, 27.2.1962, s. 12.
  11. Miss Helsinki ei halua missiksi. Helsingin Sanomat, 29.6.1971, s. 8.
  12. Miss Helsinki 2021 -kilpailu on peruttu – näin kisalle käy Ilta Sanomat. 18.5.2020. Viitattu 18.5.2020.
  13. Tuore Miss Helsinki juhlii avaamalla Nutella-purkin Iltalehti. 10.1.2015. Viitattu 10.1.2015.
  14. Miss Helsinki 2016 on Jessica Ruokola Iltalehti. 9.1.2016. Viitattu 9.1.2016.
  15. Miss Helsinki Hannaleena Laaksamo: Tielle on tullut kaikenlaisia "mulukkuja" - IL-TV www.iltalehti.fi. Viitattu 7.6.2016. fi-FI
  16. Sephora Ikalaba on Miss Helsinki 2017 Ilta-Sanomat. 6.1.2017. Arkistoitu 5.1.2017. Viitattu 6.1.2017.
  17. Janna-Juulia Vuorela on Miss Helsinki 2018! Ilta-Sanomat. 18.11.2017. Viitattu 19.11.2017.
  18. Tämä tumma kaunotar on uusi Miss Helsinki - voiton nappasi Nina Kallio www.iltalehti.fi. Viitattu 9.12.2018.
  19. Iida Tani: Hän on Miss Helsinki 2020 – Voiton vei 20-vuotias Inna Tähtinen: ”Tuntuu ihan unelta!” Ilta-Sanomat. 9.11.2019. Viitattu 10.11.2019.
  20. Tani, Iida & Lampinen, Jenna: Tässä on uusi Miss Helsinki! Kruunun nappasi 22-vuotias Oona Komi IS.fi. 22.10.2021. Viitattu 15.11.2021.
  21. Tässä on uudistuneen Miss Helsinki -kilpailun voittaja! www.iltalehti.fi. Viitattu 28.10.2022.
  22. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d7c03e43-e5b0-48bc-b0da-35880bc9a70e

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]