Miran Tepeš
Miran Tepeš (s. 25. huhtikuuta 1961 Ljubljanassa) on slovenialainen entinen mäkihyppääjä, joka urheilu-uransa aikana edusti Jugoslaviaa, jonka osa Slovenia tuolloin oli. Tepešin ainoa arvokisamitali tuli 1988 Calgaryn talviolympialaisista, missä hän saavutti joukkuemäen hopeaa Jugoslavian joukkueessa. Samoissa kisoissa hän oli normaailmäessä neljäs. Maailmancupissa Tepeš ei koskaan saavuttanut osakilpailuvoittoa, mutta oli kaikkiaan seitsemän kertaa toisella sijalla. Kokonaiskilpailussa hän oli parhaimmillaan neljäs kaudella 1986/87. Hän lopetti uransa vuonna 1992.
Nykyisin Tepeš toimii FIS:n mäkihypyn kilpailunjohtajan Walter Hoferin assistenttina, jonka toimenkuvaan kuuluu muun muassa lähtovalojen valvominen arvokilpailuissa ja maailmancupin osakilpailuissa.
Hänen poikansa Jurij on lupaava nuori mäkihyppääjä. Myös hänen tyttärensä Anja on arvokisatason mäkihyppääjä.
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Miran Tepeš FIS:n tietokannassa (englanniksi)
Sivulta puuttuu