Miral

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Miral
Ohjaaja Julian Schnabel
Perustuu Rula Jebrealin romaaniin
Valmistustiedot
Ensi-ilta 15. syyskuuta 2011 (Ranska)
3. joulukuuta 2010 (Britannia)
25. maaliskuuta 2011 (Yhdysvallat)
29. huhtikuuta 2011 (Suomi)
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Miral on israelissa kuvattu monikansallinen elokuva vuodelta 2011. Miralin on käsikirjoittanut oman kirjansa pohjalta palestiinalainen Itä-Jerusalemista kotoisin oleva toimittaja Rula Jebreal, joka on itse kasvanut samassa tyttökoulussa kuin elokuvan Miral. Elokuvan on ohjannut amerikanjuutalainen Julian Schnabel, jonka perheen tausta on vahvasti siionistinen. Muun muassa Golden Globe -palkinnon saaneen Schnabelin elokuvat ovat tunnettuja kauneudestaan ja tunteikkuudestaan.

Elokuva kertoo Israelin ja palestiinalaisten välisestä syvästä konfliktista sen keskellä elävien ihmisten silmin. Miralin tarina on täynnä vastakkainasettelua yhteisessä maailmassa: hämmentäviä kokemuksia siitä, kun ystävä onkin vihollisen puolella ja kun omilla läheisillä on eri näkemyksiä oikeista keinoista yhteisessä asiassa.

Elokuvassa näyttelee Sheik Shaabahin roolin israelilainen näyttelijä Juliano Mer-Khamis, joka surmattiin 4. huhtikuuta 2011.

Elokuva esitettiin Suomessa ensi kertaa Artisokka-festivaalilla Helsingissä 10. huhtikuuta 2011.

Israel on paheksunut Schnabelin elokuvan taannoista esittämistä YK:n tiloissa.[1]

Näyttelijät [muokkaa]

  Hiam Abbass   ...  Hind al-Husseini  
  Freida Pinto   ...  Miral  
  Yasmine Al Massri   ...  Nadia  
  Ruba Blal   ...  Fatima  
  Alexander Siddig   ...  Jamal  
  Omar Metwally   ...  Hani  
  Willem Dafoe   ...  Eddie  
  Vanessa Redgrave   ...  Bertha Spafford  
  Stella Schnabel   ...  Lisa  
  Makram Khoury   ...  Khatib  
  Doraid Liddawi   ...  Sameer  
  Shredi Jabarin   ...  Ali  

Arvioita [muokkaa]

Nyt-liitteessä neljä kriitikkoa antoi elokuvalle pistekeskiarvon 2,3.[2]

Viitteet [muokkaa]

  1. Mahdotontehtävä, Hs.fi
  2. Kriitikon valinta. Tv-Nyt, 2011, nro 20, s. 20.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai samankaltaisia artikkeleita.